
LEHTIKUVA
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne budjettiriihestä: ”Asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa”
Hallitus sopi budjettiriihessä vuoden 2024 valtion talousarvioesityksestä ja julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024–2027. Yleinen taloudenkuva on erittäin huolestuttava ja hallitus onkin sitoutunut julkisen talouden tervehdyttämiseen ja velkasuhteen kasvun taittamiseen.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne painottaa julkisten menokohteiden tärkeysjärjestystä jokaisessa ministeriössä.
– Tiehankkeissa mennään vahvasti kuljetusalan, teollisuuden ja jokaisen suomalaisen arjen tarpeet edellä. Rapautunutta tiestöä korjataan ensi vuonna 250 miljoonan euron valtavalla potilla – ja se raha tulee tarpeeseen ihan jo liikenneturvallisuudenkin näkökulmasta. Asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa, Ranne iloitsee.
Koko Suomi saavutettavissa
Ranne on myös tyytyväinen ratkaisuun maakuntalentojen ostopalveluliikenteen turvaamisesta kevääseen 2026 saakka. Nykyinen tuki olisi päättynyt huhtikuussa 2024.
– Ostopalvelulentoliikenne turvataan hallituksen linjauksella niin, että koko Suomi on saavutettavissa ja varteenotettava investointikohde. Tähän väliin tarvittiin ehdottomasti siirtymäaika niin, että maakuntalennot jatkuvat katkeamatta. Nyt voimme rauhassa valmistella vuodelle 2026 kaikkia kaupunkeja yhdenvertaisesti kohtelevan sisäisen lentoliikenteen sopimusmallin ja kehittää lentoja markkinaehtoisempaan suuntaan, Ranne sanoo.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Ministeri Ranne: Turvallisuutta ja taloutta vahvistavat tiehankkeet nuijittu riihessä
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne kyselytunnilla: Hallitus saa taitettua teiden korjausvelan
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tietyömailla urakoidaan ennätyksiä ja vahvistetaan Suomea
Artikkeliin liittyvät aiheet
- menokohteet liikenneturvallisuus valtiontalous tärkeysjärjestys kuljetusala Investoinnit Lulu Ranne Lentoliikenne budjettiriihi tiestö hallitus Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset vaativat muutoksia valtion talousarvioon: Hallitus arvostaa ilmastonmuutoksen suomalaisten hyvinvoinnin edelle

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Autoilla pitää saada ja voida ajaa niiden käyttöiän loppuun – päästöttömään tai vähäpäästöiseen pakottaminen ei ole vaihtoehto

Palkansaajan verotus kevenee ensi vuonna

Hallitukselta merkittäviä panostuksia sisäiseen turvallisuuteen ja katurikollisuuden torjuntaan: Poliisin määrärahoihin tuntuva korotus

Edellisen hallituksen tekemät menolisäykset ja velanotto sekä korkomenojen kasvu paisuttavat julkisen talouden alijäämää vielä vuosia

Mäkelä: Hallitus investoi vahvasti liikenteeseen – ”Korjausvelkaa puretaan jopa 250 miljoonalla eurolla”

Hallituksen tavoite on lisätä pelkän peruskoulun varassa olevien opiskelua ja työllistymisedellytyksiä

Valtiovarainministeri Purra: Veronalennuksista on hyötyä talouskasvulle ja toimeliaisuudelle

Hallitus alentaa ensi vuonna polttoaineiden verotusta 160 miljoonalla – ”Sellaista ei ole tässä maassa ennen nähty”

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne kyselytunnilla: Hallitus saa taitettua teiden korjausvelan
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













