

LEHTIKUVA
Palkansaajan verotus kevenee ensi vuonna
Tänään alkaneessa budjettiriihessä hallitus sopii seuraavan vuoden budjettiehdotuksesta. Talouspolitiikan suurista linjoista hallituspuolueilla on jo kevään hallitusneuvotteluissa saavutettu yhteisymmärrys. Valtiovarainministeri Riikka Purra lupaa palkansaajille verotuksen alenemista, eli vahvempaa ostovoimaa.
Budjettiriihen tänään aloittanut hallitus ei omilla päätöksillään ole kiristämässä kokonaisveroastetta. Hallitus viimeistelee yhdessä työn verotukseen liittyvät päätökset.
Elvyttää taloutta
Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan palkansaajan verotus on kuitenkin kevenemässä ensi vuonna.
– Ylipäätään meidän finanssipoliittinen viritys on näillä päätöksillä on selkeästi elvyttävä, mikä joskus unohtuu kriitikoilta, joiden mielestä suhdanteessa pitäisi tehdä erilaisia toimia, Purra sanoi hetki sitten tiedotustilaisuudessa.
Useita eri toimia
Palkansaajan tilanne on muuttumassa eri toimien johdosta.
Kun otetaan huomioon työttömyysvakuutusmaksujen aleneminen, työtulovähennyksen rakenteen muuttuminen ja vaikkapa polttoaineverotuksen aleneminen, niin palkansaajan verotus kevenee ensi vuonna, Purra huomautti.
Artikkelia on muokattu 20.9.2023 klo 7.06.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työttömyysvakuutusmaksut työtulovähennys kokonaisveroaste palkansaajat polttoainevero Riikka Purra Elvytys budjettiriihi hallitus talous verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Me näemme Suomen, jonka hyvinvointi perustuu työlle ja jossa on myös velvollisuuksia

Marinin hallituksen jäljiltä jäi vain savuavat rauniot – PS lähti uuteen hallitukseen palvelemaan kansaa ja luomaan toivoa paremmasta

Hallitus taklaa taantumaa: Työn kannustavuus paranee, investoinneista elinvoimaa, säästöjä ja tehokkaampaa hallintoa – Purra: ”Viimeinen hetki alkaa toimia”

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus julki: Työn ja liikkumisen verotus kevenee, kehitysapuun leikkauksia, merkittäviä panostuksia turvallisuuteen ja hyvinvointiin

Marinin hallitus jätti seuraajalleen perinnöksi valtavat velat – valtion budjetista ensi vuonna 3,2 miljardia pelkästään velan korkomenoihin

Hallitukselta merkittäviä panostuksia sisäiseen turvallisuuteen ja katurikollisuuden torjuntaan: Poliisin määrärahoihin tuntuva korotus

Edellisen hallituksen tekemät menolisäykset ja velanotto sekä korkomenojen kasvu paisuttavat julkisen talouden alijäämää vielä vuosia

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne budjettiriihestä: ”Asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa”

Hallitus vahvistaa perusopetusta vaalikauden aikana 200 miljoonalla – korkeakoulutukseen tulossa lisää aloituspaikkoja
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













