

LEHTIKUVA
Hallitukselta merkittäviä panostuksia sisäiseen turvallisuuteen ja katurikollisuuden torjuntaan: Poliisin määrärahoihin tuntuva korotus
Hallituksen budjettiriihessä valmistui jo tiistai-iltana ehdotus ensi vuoden budjetiksi. Jatkossa hallitus on suuntaamassa paljon voimavaroja sisäiseen turvallisuuteen, etenkin kaduilla rehottavaan nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaan ennalta. Hallitus myös panostaa jatkossa vankiloiden kehittämiseen sekä vankeuden aikaiseen kuntoutukseen.
Pääministeri Petteri Orpon ja valtiovarainministeri Riikka Purran johdolla hallitus sai valmiiksi ehdotuksen ensi vuoden budjetiksi.
Purra kertoi tiedotustilaisuudessa, että valtaosa hallitusohjelman toimista on etenemässä suunnitellusti, vaikka aiemmat verotuloarviot ovat osoittautumassa liian isoiksi.
Vaikka taloudesta kuuluu huolestuttavia signaaleja, ei talous kuitenkaan ole romahtamassa.
– Ei ole syytä muuttaa suurta kuvaa hallitusohjelman toimeenpanosta, Purra sanoi.
Raaistunut katuväkivalta on iso ongelma
Nuorten raaistunut katuväkivalta ja rikollisuus on huolestuttavasti paisunut eri puolilla maata viime vuosina. Hallitus tunnistaa ongelman, ja siihen vastataan vahvoilla panostuksilla sisäiseen turvallisuuteen etenkin katurikollisuuden torjuntaan ennalta.
– Poliisin määrärahat kasvavat yli 8 prosentilla verrattuna vuoteen 2023. Talousarvioehdotuksessa huomioidaan erityisesti poliisitoimen resursointi nuoriso- ja jengirikollisuuden tutkinnassa ja torjunnassa. Sisäisen turvallisuuden vahvistamisen puitteissa hallitus suuntaa lisävoimavaroja vankilaverkoston kehittämiseen sekä vankeuden aikaisen kuntoutuksen määrärahoihin, Purra kertoi.
Poliisien määrää ryhdytään nostamaan kohti hallitusohjelmaan kirjattua kahdeksan tuhannen poliisin tavoitetta.
Tulliin ja pelastajakoulutukseen lisää satsauksia
Lisäksi hallitus turvaa valtakunnallisesti pelastajakoulutuksen voimavaroja, jossa sekä Helsingissä että Kuopiossa lisätään koulutusta. Tullin teknistä toimintakykyä parannetaan, ja myös esimerkiksi harmaan talouden torjuntaan on tulossa lisäpanostuksia.
Hallituksen talousarvioneuvottelujen tiedotustilaisuus pidettiin tiistai-iltana Valtioneuvoston linnan tiedotustilassa. Katso koko tilaisuus täältä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pelastajakoulutus katujengit vankilat Tulli valtion talous Riikka Purra Hallitusohjelma Sisäinen turvallisuus Petteri Orpo budjettiriihi Poliisi hallitus Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Palkansaajan verotus kevenee ensi vuonna

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Autoilla pitää saada ja voida ajaa niiden käyttöiän loppuun – päästöttömään tai vähäpäästöiseen pakottaminen ei ole vaihtoehto

Strandman: Hallitusohjelma edistää yrittäjyyttä ja työllisyyttä

Valtiovarainministeri Purra: Hallitus toteuttaa työlinjaa – ”Että tässä maassa työn tekeminen kannattaisi ja että yrityksiin syntyisi uusia työpaikkoja”

Nyt tulee korkopomppu – Suomen veronmaksajia uhkaa satojen miljoonien lisälasku EU-elvytyspaketista

Edellisen hallituksen tekemät menolisäykset ja velanotto sekä korkomenojen kasvu paisuttavat julkisen talouden alijäämää vielä vuosia

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne budjettiriihestä: ”Asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa”

Hallitus vahvistaa perusopetusta vaalikauden aikana 200 miljoonalla – korkeakoulutukseen tulossa lisää aloituspaikkoja

Hallituksen tavoite on lisätä pelkän peruskoulun varassa olevien opiskelua ja työllistymisedellytyksiä
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














