Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Virkamiehet ehdottavat ruuhkamaksuja – perussuomalaiset sanovat ei

15.10.2026 |18:01

Liikenne- ja viestintäministeriön virkakunta esittää alueellisia ruuhkamaksuja ja ajoneuvoveron kytkemistä tienpidon kustannuksiin. Perussuomalaisten kansanedustajat Sheikki Laakso ja Petri Huru torjuvat ehdotukset.

Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) virkakunta julkaisi keskiviikkona viestinsä tulevalle hallitukselle. Muistio otsikolla ”Rohkeutta ja ratkaisuja” on tarkoitettu hallitusvaihdoksen 2027 pohjaksi. Sen mukaan liikenteen hinnoittelua pitäisi uudistaa ”pala kerrallaan”.

LVM:n ehdotuksessa ajoneuvovero kytkettäisiin tienpidon kustannuksiin. Suurille kaupunkiseuduille tulisi alueelliset ruuhkamaksut, ja niiden käyttöönotosta sovittaisiin kaupunkiseutujen kanssa.

Suurten tieinvestointien osarahoituksessa arvioitaisiin tiemaksun mahdollisuudet. Liikenteen verotuloja kerättäisiin vähintään liikenteen valtiolle aiheuttamia menoja ja haittakustannuksia vastaava määrä.

Virkamiehet ehdottavat uusia maksuja

Muistio ottaa esiin verotuksen korottamisen. Perusteluna on rahantarve.

Ruuhkamaksut vahvistaisivat LVM:n virkamiesten mukaan suurten kaupunkiseutujen liikennejärjestelmän rahoitusta. Käyttövoimasiirtymä ja automaatio ruuhkauttavat kaupunkiliikenteen ilman hinnoittelua. Väyläverkon korjausvelka on muistion mukaan 4,3 miljardia euroa.

Perusväylänpidon rahoitus pitäisi nostaa keskimäärin 1,5 miljardiin euroon vuodessa, kun vuoden 2027 talousarvioehdotuksessa siihen on varattu 1,285 miljardia. Päästöihin perustuvat verotulot vähenevät liikenteen sähköistyessä.

Ajoneuvoveron kytkemistä tienpitoon muistio perustelee verotuksen hyväksyttävyydellä. Hyväksyttävyyden kasvu voisi sen mukaan mahdollistaa verotuksen korottamisen perusväylänpidon tarpeisiin.

Ranne: Poliitikot päättävät

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne vastasi keskiviikkona, että muistio on virkakunnan näkemys, ei istuvan ministerin tai perussuomalaisten linja. Ranteen mukaan esitykset eivät kaikilta osin vastaa nykyisen hallituksen päätöksiä eivätkä välttämättä tulevia poliittisia linjauksia.

Hän korosti, ettei kotitalouksia ja yrityksiä pidä kuormittaa uusilla maksuilla, ja totesi seuraavien hallitusneuvottelujen olevan kriittiset autoilijoiden kohtelun kannalta.

Perussuomalaiset on kuvannut nykyistä hallitusta Suomen historian autoilijamyönteisimmäksi. Hallitus on keventänyt muun muassa polttoaine- ja ajoneuvoveroa.

Muistion linja on toinen: jakeluvelvoitetta ei sen mukaan pidä alentaa, ja ajoneuvoveron kytkeminen tienpitoon voisi mahdollistaa verotuksen korottamisen.

Laakso: Hankkeita ei ole näköpiirissä

Eduskunnan liikennevaliokunnan perussuomalaiset jäsenet eivät jaa LVM:n virkamiesten näkemyksiä.

Liikennevaliokunnan jäsen Sheikki Laakso torjuu ruuhkamaksut suoraan. Tiemaksuillekin hän jättää vain teoreettisen oven.

– Puolueena emme lämpene ruuhkamaksuille. Jokin yksittäinen hanke – esimerkiksi tietty tieosuus – voitaisiin teoriassa kustantaa osittain tienkäyttäjien maksuilla, mutta tällaisia hankkeita ei ole näköpiirissä, Laakso sanoo.

Huru: Menoja on priorisoitava

Muistio esittää myös, ettei valtion pitäisi rahoittaa kotimaan lentoliikennettä ja että osa lentoasemaverkostosta siirrettäisiin muiden kuin Finavian ylläpidettäväksi. Valtion kustannus oli muistion mukaan vuonna 2025 Porin reitillä 190 euroa matkaa kohden.

Liikennevaliokunnan jäsen Petri Huru vastaa sekä veroihin että maakuntalentoihin.

– Perussuomalaiset ei halua kurittaa autoilijoita ja kotitalouksia verotuksella. Perusväylänpitoon täytyy panostaa, mutta se tarkoittaa priorisointia eli tinkimistä muista vähemmän tärkeistä menoista.

– Maakuntalentoyhteydet on myös tärkeä säilyttää esimerkiksi Satakuntaan, joka on Suomen vientitilastojen ykkönen suhteutettuna väkilukuun, Huru sanoo.

Virkamiehet voivat vapaasti ehdottaa mitä haluavat, mutta päätökset tehdään hallitusneuvotteluissa kevään 2027 eduskuntavaalien jälkeen. Viime kädessä liikennepolitiikankin linjauksiin pystyy parhaiten vaikuttamaan äänestyskopissa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne: Autoilun on Suomessa säilyttävä kohtuuhintaisena – ”Sinivalkoista siirtymää ja sisua”

24.08.2026 |15:05

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10
10.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi