Tiistaina eduskunnassa puhuttiin polttoaineista. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää huomautti auton olevan erityisesti maaseudulla välttämätön paitsi töihin myös usein harrastuksiin kulkemista varten. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tiistaina eduskunnassa puhuttiin polttoaineista. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää huomautti auton olevan erityisesti maaseudulla välttämätön paitsi töihin myös usein harrastuksiin kulkemista varten. Lue lisää >
PS ARKISTO
Ilmastopaneeli, Luontopaneeli ja Ympäristötiedon foorumi kysyivät torstaina kansanedustajaehdokkailta luonto- ja ilmastopolitiikan linjauksia ympäristöaiheisessa vaalitentissä. Perussuomalaisten Sheikki Laakso toppuutteli ehdokaskollegoitaan ja muistutti, että päästövähennyksiä kohti kannattaisi pyrkiä kustannustehokkailla ja kestävillä tavoilla. – Suomen ei ole mikään pakko tehdä enemmän kunnianhimoista ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa kuin EU:ssa jo tehdään. Lue lisää >
PS ARKISTO
Kansanedustaja Sheikki Laakso päätti selvittää hallituksen ilmastopolitiikan vaikutuksia Suomeen tuleviin investointeihin. Hän kääntyi selvityksessään Twitter-yleisönsä puoleen ja pyysi niin seuraajiltaan kuin kollegoiltaan tietoa tapauksista, joissa yritykset olisivat nimenomaan ”maailman kunnianhimoisimman ilmastotavoitteen” myötä valinneet investointiensa kohteeksi Suomen. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ympäristövaliokunnassa käsiteltiin tänään ilmastovuosikertomusta. Perussuomalaisten mukaan kertomuksen tavoitteet ovat liian kunnianhimoisia ja käyvät kuluttajille ja teollisuudelle liian kalliiksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eduskunnassa käsiteltiin eilen kansalaisaloitetta laiksi turpeen energiakäytön kieltämisestä. Esityksen mukaan turpeen polttamisesta energiaksi luovuttaisiin 31. toukokuuta 2025 mennessä. Esitystä jyrkästi vastustava perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas uskoo, että ellei hallitus nyt jarruta sairaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaansa, on Suomi tuhon tiellä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset ilmaisivat valiokuntakäsittelyssä tyytymättömyytensä hallituksen ilmasto- ja energiastrategiaan, joka tähtää hiilineutraaliin Suomeen vuoteen 2035 mennessä. Kritiikki kohdistui erityisesti toimenpiteisiin, joita strategia vaatii, jotta kunnianhimoinen hiilineutraalisuustavoite saavutetaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eläinten hyvinvointilakia uudistetaan eduskunnassa. Etenkin tuotantoeläinten pitoon liittyvät vaatimukset aiheuttivat erimielisyyksiä puolueiden välillä. Perussuomalaiset päätyivät jättämään eriävän mielipiteen, vaikkakin pitävät lain tavoitetta hyvänä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Dieselin hinta on ylittänyt perussuomalaisten mielestä kauan aikaa sitten kuljetusalan sietokyvyn. Hinnannousun taustalla on öljyn maailmanmarkkinahinta, mutta myös hallituksen kotimaassa tekemät veropoliittiset päätökset. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso vaatii hallitukselta vastauksia ja vastuunottoa hallituksen kaavailemista sähkökatkoista aiheutuvista vakavista riskeistä. Pääministeriä sijaistanut keskustalaisministeri Annika Saarikko tarjosi kyselytunnilla vastausten sijaan kiertelyä, kaartelua ja perussuomalaisten aikaisempien kysymysten kiittelyä. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten mielestä maaseutupoliittinen ajattelu tarvitsee suunnanmuutoksen. Perussuomalaisten tänään julkaistussa maaseutupoliittisessa ohjelmassa esitetään kattavasti erilaisia toimia maaseutuelinkeinojen tukemiseksi, huoltovarmuuden turvaamiseksi ja maaseudun pitkäjänteiseksi kehittämiseksi. Ohjelma pitää sisällään 100 perussuomalaista konkreettista toimenpidettä maaseudun hyväksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset kritisoivat hallituksen esittämän ilmastolain paisuttavan erityisesti pienten kuntien hallintoa ja kuluja kohtuuttomasti. Lain tavoitteena on vauhdittaa ilmastotyötä sellaisissa kunnissa, joissa ilmastotyö ei ole vielä käynnistynyt tai edennyt pitkälle. Perussuomalaiset esittivät lakiehdotuksen hylkäämistä ympäristövaliokunnassa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakson jättämä toimenpidealoite korottaisi petostuomioita, kun uhrina on haavoittuvassa asemassa oleva henkilö. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset tyrmäsivät ympäristövaliokunnassa hallituksen esityksen vihreiden investointien ohituskaistoiksi. Perussuomalaiset pitivät esitystä ongelmallisena kilpailukyvylle ja epäreiluna muille investoinneille sekä teollisuusalojen ulkoistamista vastuuttomana ja ympäristölle haitallisena. Lue lisää >