

LEHTIKUVA
Kaivoslain sääntelymuutokset liian rajuja – perussuomalaiset huolissaan alan houkuttelevuudesta
Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset ovat huolissaan kaivosteollisuuden investointien houkuttelevuudesta uuden kaivoslain myötä. Hallituksen esityksessä kaivosalaa koskevaan sääntelyyn esitetään useita muutoksia, jotka sisältävät esimerkiksi varausaluetta koskevia alueellisia rajoituksia ja ajallista rajaamista.
– Esitetyt muutokset voivat näkyä pitkällä aikajänteellä kaivostoiminnassa sellaisten malminetsintähankkeiden vähentymisenä, jotka kehittyvät kaivoshankkeiksi ja lopulta kaivoksiksi. Mikäli suomalaiset hankkeet eivät näyttäydy kiinnostavina, sijoitetaan rahat tällöin kaivostoimintaan jossakin muualla, ja tällöin globaalit ympäristövahingot saattavat olla jopa suurempia, kansanedustajat Petri Huru, Mauri Peltokangas ja Sheikki Laakso sanovat.
Hyviäkin uudistuksia löytyy
Esityksessä on myös positiivisia uudistuksia. Hyvänä uudistuksena perussuomalaiset pitivät paikallisen hyväksyttävyyden vaikuttamismahdollisuuksien parantumista ja että muut elinkeinot otetaan jatkossa lupaharkinnassa paremmin huomioon. Myös varausmaksua perussuomalaiset pitivät järkevänä uudistuksena.
– Varausmaksun tavoitteena on luoda varauksen tekijälle taloudellinen kannustin varausalueen järkevään ja tarkoituksenmukaiseen rajaamiseen. Tämä on järkevä uudistus. Huolemme koskee erityisesti lupaprosesseja, joiden pitäisi olla sujuvia ja joiden kokonaiskesto ei saa olla kohtuuttoman pitkä, mutta jotka huomioivat kuitenkin myös luontoarvot riittävästi, kansanedustajat toteavat.
Perussuomalaiset jättivät ympäristövaliokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen asiasta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- luontoarvot varausmaksu kaivoslaki lupaprosessit kaivosteollisuus Sheikki Laakso Petri Huru Ympäristövaliokunta Mauri Peltokangas Sääntely Investoinnit Kaivosala
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Suomessa pitää ottaa kaikki keinot käyttöön energiantuotannossa – myös hiilivoimalat ja turve keinovalikoimaan

EU-komissiolta ehdotus metsäkadon pysäyttämiseksi – ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Vaarallista Suomen metsäteollisuudelle

Perussuomalaiset: Hallituksen esitys uudeksi ilmastolaiksi on susi jo syntyessään

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Euroopan unioni kurittaa taas suomalaisia omakotiasujia

Juuso: Suhangon kaivoksen purkuputkesta Kemijokeen virtaavat kemikaalit ovat vaarallisia myrkkyjä
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













