lupaprosessit
Elinkeinoministeri Puisto kritisoi luvitusta: Hankkeiden hyödyt on huomioitava päätöksenteossa
Julkisessa keskustelussa monet ovat pitkään toistaneet, että luvituksessa on ongelmia. Perussuomalaisen elinkeinoministeri Sakari Puiston mukaan ongelman juurisyy on siinä, että yksittäinen ympäristöön liittyvä kielteinen tekijä voi pysäyttää hankkeen, vaikka myönteiset yhteiskunnalliset vaikutukset eivät saa samanlaista painoarvoa. Puisto kirjoittaa Aamulehdessä, että päätöksenteko nojaa yksipuoliseen tarkasteluun eikä kokonaisvaltaiseen punnintaan.
Tapahtuma-ala kiittää hallituspuolueiden norminpurkuavauksia – ”Iso positiivinen vaikutus arjen työhön ja kannattavuuteen”
Hallituspuolueiden kansanedustajista koostuva ryhmä on julkaissut listan 30 ehdotuksesta, joilla purettaisiin tarpeettomaksi koettua sääntelyä. Yli puolet ehdotuksista kohdistuu suoraan tapahtuma-alaan ja sen sääntelytaakan keventämiseen, ja ne saavat alan kattojärjestöltä Tapahtumateollisuus ry:ltä vahvan tuen.
Sisäministeriön lakihanke tehostaa järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa
Sisäministeriössä on käynnistetty lainsäädäntöhanke, jolla tehostetaan järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa.
Bergbom: Miksi demarit nauroivat investointien puutteelle?
Kansanedustaja Miko Bergbom viittasi puheenvuorossaan eduskunnan kyselytunnilla Kauppalehden artikkeliin, jossa kerrotaan Nokian Renkaiden erittäin nopeasti toteutuneesta 650 miljoonan euron investoinnista Romaniaan.
Kansanedustaja Sara Seppänen: Ympäristölainsäädäntö on Suomessa kunnossa, valvontaan tarvitaan lisää resursseja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen kuvaa Suomussalmella tapahtunutta jokihelmisimpukoille tuhoa aiheuttanutta ympäristövahinkoa järkyttäväksi. Seppänen näkee kuitenkin, että Suomessa lainsäädäntö sinänsä on kunnossa.
Tanskalaisen energiajätin miljardisatsaukset tuulivoimaan uhattuna – puolustusvoimat epäilee, lupaprosessi on raskas ja kannattavuus kysymysmerkki
Kaivoslain sääntelymuutokset liian rajuja – perussuomalaiset huolissaan alan houkuttelevuudesta
Koskela lyttää ohituskaistat ”vihreän siirtymän” hankkeille: Hallituksen esitys ainoastaan lisäisi turhaa byrokratiaa
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Kolumni: Kaikki tietää

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää



























