Kun investointisuunnitelmat eivät toteudu, katse kääntyy automaattisesti lupaprosessien kestoon, monimutkaisuuteen ja byrokraattisuuteen.
Ympäristölupajärjestelmä on Suomessa juridisesti vahva ja nojaa varovaisuusperiaatteeseen laajassa tulkinnassa. Se suojelee vesistöjä, luontoa ja elinympäristöä tehokkaasti mahdollisilta ja teoreettisiltakin riskeiltä.
– Ongelma ei niinkään ole luvituksessa sinänsä eikä ympäristönsuojelun tavoitteissa. Ongelma liittyy siihen, ettei muita, yhtä lailla merkittäviä tekijöitä nykyisessä päätöksentekojärjestelmässä oteta huomioon. Ympäristötarkastelu on tärkeä osa kokonaisuutta, mutta samalla siitä on muodostunut ainoa päätöksentekokanava, jolla on ratkaisevaa merkitystä hankkeen toteutumisen kannalta, elinkeinoministeri Sakari Puisto taustoittaa Aamulehden mielipidekirjoituksessaan.
Yksittäinen ympäristötekijä voi estää hankkeen
Luvan myöntämisen perusteita arvioitaessa ei ole mahdollista ottaa huomioon työllisyysvaikutuksia, vientituloja, kansantalouden kokonaisetua, huoltovarmuutta tai turvallisuuspoliittista merkitystä. Niitä arvioidaan jatkuvasti eri puolilla valtionhallintoa, mutta niillä ei ole oikeudellista painoarvoa päätöksentekoprosessissa.
– Seurauksena on rakenteellinen epäsuhta. Yksittäinen ympäristöön liittyvä kielteinen tekijä tai jopa abstrakti riski voi estää hankkeen, mutta vastaavasti mikään määrä myönteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia ei voi puhua sen puolesta. Päätöksenteko ei perustu kokonaisvaltaiseen punnintaan vaan yksipuoliseen tarkasteluun, elinkeinoministeri avaa epäkohtaa.
– Tilannetta pahentaa se, ettei mikään taho tee kokonaisarviota.
Päätösten on perustuttava kokonaisarvioon
Nykyisessä talous- ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa tällainen asetelma ei ole kestävä. Velkajarru rajoittaa julkisen talouden liikkumavaraa. Talouskasvu edellyttää investointeja, joita vain yhteen näkökulmaan perustuva päätöksenteko tehokkaasti jarruttaa.
– Ei ole kestävää, että kansallisen mittaluokan ratkaisut tehdään yksinomaan yhden hallinnonalan arvojärjestyksen pohjalta ilman oikeudellista perustaa kokonaisvaikutusten punninnalle. Tämä kokonaispunninta ei tarkoittaisi ympäristönsuojelun vastustamista vaan kaikkien osatekijöiden huomioimista, Puisto alleviivaa.
– Nyt on aika tunnistaa rakenteellinen ongelma ja ryhtyä sen korjaamiseen käynnistämällä pikaisesti valmisteltava selvitys siitä, miten lupamenettelyjen rinnalle voidaan luoda hankkeiden kokonaishyötyä ja kokonaisvaikutuksia arvioiva menettely. Tämä on välttämätön edellytys sille, että Suomi pystyy yhdistämään talouden, turvallisuuden ja oikeusvaltioperiaatteen kestävällä tavalla, ministeri päättää.