Tagi: ympäristölupa

PS ARKISTO

Valtiovarainvaliokunta on tänään antanut mietintönsä myös maan turvallisuuden kannalta tärkeisiin hallinnonaloihin liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja, hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja Jari Ronkainen haluaa nostaa tärkeimpinä lisämäärärahoina esille Maanpuolustuskoulutus MPK:n toimintaa turvaavat noin 800 000 euroa, Reserviläisliitto ry:n 100 000 euroa sekä Suomen Reserviupseeriliiton 100 000 euroa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Kansanedustaja Kaisa Juuso on jättänyt ympäristöministeri Maria Ohisalolle voimakkaasti lisääntyvän tuulivoimalarakentamisen haittoja koskevan kirjallisen kysymyksen. Edustaja Juuso kysyy, miten hallitus aikoo taata tuulivoimaloiden vaikutusalueelle jäävien kansalaisten oikeusturvan, kun maaseudun rauhallinen elinpiiri ja hiljaisuus vaihtuvat tuulivoimaloiden meluun ja välkkeeseen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustajat Petri Huru ja Vilhelm Junnila vaativat toimenpidealoitteessaan hallitukselta toimia ympäristönsuojelulain uudistamiseksi, jotta ampumaratoja ei suljettaisi jälkikäteen tapahtuvan kaavoituksen vuoksi. Rakennuslupien myöntäminen lähelle ampumaratoja on johtanut valituskierteeseen ampumamelusta, vaikka radat olisivat olleet samalla paikalla vuosikymmeniä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallituksen on tarkoitus kolminkertaistaa tuulivoimatuotannon määrä. Suomessa on pelkästään tänä vuonna vireillä 249 tuulivoimahanketta. Nykyiset teollisen kokoluokan tuulivoimalaitokset ovat suuria, ja niillä on mittavia ympäristövaikutuksia. Siitä huolimatta nykyisen lain mukaan ne eivät tarvitse ympäristölupaa, vaikka monet muut paljon pienemmät laitokset tarvitsevat.  Lue lisää >