Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kuntien on osallistuttava ampumaratojen siirtokustannuksiin – ”Tilanne on ampumaratojen omistajia kohtaan hyvin epäreilu”

13.06.2022 |17:04

Kansanedustaja Petri Huru vaatii kuntia osallistumaan ampumaratojen siirtokustannuksiin tapauksissa, joissa rata joutuu siirtymään kunnan kaavoitustoiminnasta johtuen.

– On tullut ilmi tapauksia, joissa kunnat kaavoittavat asuinalueita niin lähelle ampumarataa, että niille syntyy meluhaittaa. Kun ampumarata sitten uusii ympäristölupansa ja esimerkiksi mahdollinen meluhaitta tulee ilmi, täytyy ampumaradan siirtyä täysin omakustanteisesti, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru.

Tärkeitä maanpuolustukselle ja harrastajille

– Tilanne on ampumaratojen omistajia kohtaan hyvin epäreilu ja kestämätön, jos kunta on itse omalla kaavoitustoiminnallaan aiheuttanut asumisalueen ja ampuma-alueen kohtaamisen ja ongelmien syntymisen, Huru toteaa.

Huru perustelee ampumaratojen olevan tärkeitä turvallisen ja kattavan harjoittelun kannalta paitsi Suomen Puolustusvoimille myös aktiivisille reserviläisille ja muille harrastajille. Huru jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää