Puolustusvoimat
Mäenpää kysyi Libanonissa palvelevien rauhanturvaajien turvallisuudesta – puolustusministeri Häkkänen: ”Turvajärjestelyt ovat ihan kunnossa”
Eduskunnan täysistunnoissa on käsitelty tällä viikolla valtion talousarviota vuodelle 2025. Torstaina eduskunnan salissa käytiin läpi puolustusministeriön hallinnonalaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kysyi muun muassa Libanonissa tehtäviään suorittavien suomalaisten rauhanturvaajien turvallisuustilanteesta, mihin saatiin vastaus puolustusministeri Antti Häkkäseltä.
27.09.2024 |14:02
Strandman iloitsee Naton alaesikunnan sijoittumisesta Mikkeliin – merkittäviä positiivisia talousvaikutuksia koko Etelä-Savon maakunnan alueelle
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman on iloinen uutisesta, jonka mukaan Naton alaesikunta tullaan sijoittamaan Mikkeliin. Alaesikunnan saapumisella tulee Strandmanin mukaan olemaan merkittäviä vaikutuksia koko Etelä-Savon alueelle.
27.09.2024 |12:32
Ministeri Ranne tutustuu Nordic Response 24 –puolustusharjoitukseen Lapissa – tarkastelussa erityisesti infran toimivuus ja kestävyys poikkeusoloissa
08.03.2024 |18:09
Perussuomalaiset haluaa Suomen kantavan vastuunsa Naton yhtenä turvallisuudentuottajana
21.02.2024 |16:10
Antikainen: Turvallisuusriskeihin varauduttava – puolustusministerin hanke askel oikeaan suuntaan
05.02.2024 |11:14
Kansanedustajat Antikainen ja Vornanen: Haluaako Teollisuusliitto todella haitata Suomen puolustuskykyä ja Ukrainan puolustusta poliittisella lakollaan?
19.01.2024 |16:16
Mäenpäällä edullinen keino puolustuskyvyn vahvistamiseksi – Puolustusvoimien käytöstä poistuva materiaali reserviläisten käyttöön
20.12.2023 |11:48
Perussuomalaiset tyytyväisiä puolustusmenojen kasvattamiseen Nato-tasolle – ensi vuonna tavoite jopa ylittyy
15.12.2023 |17:55
Perussuomalaiset iloitsevat lisärahasta maanpuolustuskoulutukseen ja ampumaradoille – Ronkainen: Hyvä ampumataito on reserviläisen tärkein taito
12.12.2023 |11:11
Valtiovarainministeri Purra: Velkaannumme yli 11 miljardia euroa lisää ensi vuonna – ”Näin emme voi jatkaa”
28.11.2023 |15:53
Veronmaksaja voi nukkua yönsä levollisesti – “Suomi-laiva on vastuunsa tuntevan miehistön käsissä”
24.11.2023 |08:55
Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: Haluaako vasemmistoliitto vaarantaa Suomen ilmapuolustuksen?
24.10.2023 |13:32
Tältä näyttäisi kemiallinen isku helsinkiläiseen kauppakeskukseen – viranomaisharjoitus oli hurjaa katseltavaa
05.09.2023 |00:14
Mäenpää: Kriisinhallintaoperaatioon osallistuminen Irakissa on järkevää – toisin kuin maahan kipattava kehitysapu
09.12.2022 |18:28
Evan tutkimus osoittaa: Suomalaiset haluavat pelastaa hyvinvointivaltion leikkaamalla toissijaisista kohteista, kuten Yleisradiosta ja kehitysavusta
22.11.2022 |19:32
Perussuomalaiset haluaa lopettaa kaksoiskansalaisuusjärjestelmän ja kiristää ulkomaalaisten maakauppoja – Purra: ”Nyt on sen aika”
17.08.2022 |17:38
Syväjohtamisoppi on heikentänyt Puolustusvoimien taistelukykyä – nykyajan armeijassa pitää olla “kivaa”
20.06.2022 |12:34