Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten liikennevaliokuntaryhmä vaatii ammattidieselin käyttöönottoa: ”Jakeluvelvoite on käytännössä merkittävä hinnankorotus, jota emme voi kannattaa”

16.12.2022 |15:44

Dieselin hinta on ylittänyt perussuomalaisten mielestä kauan aikaa sitten kuljetusalan sietokyvyn. Hinnannousun taustalla on öljyn maailmanmarkkinahinta, mutta myös hallituksen kotimaassa tekemät veropoliittiset päätökset.

– Hallitus kyllä puhuu kauniisti esimerkiksi yritysten kilpailukyvyn parantamisesta, mutta käytännössä teot ovat vähäiset. Ensi vuoden jälkeen hallitus muun muassa nostaa polttonesteiden jakeluvelvoitetta rajusti, mikä nostaa polttonesteiden litrahintaa useilla kymmenillä senteillä. Tämä, jos mikä, rapauttaa yritysten kilpailukykyä, sanoo valiokuntavastaava, kansanedustaja Sheikki Laakso.

Ammattidiesel olisi merkittävä askel

Perussuomalaiset vaatii, että Suomessa otetaan käyttöön niin sanottu ammattidiesel eli ammattiliikenteelle annettava verotuki polttoainekuluihin.

– Tämä askel olisi merkittävä, sillä jakeluvelvoite on käytännössä merkittävä hinnankorotus, jota emme voi kannattaa – etenkään tässä taloustilanteessa, missä olemme.

– Se (ammattidiesel) tarkoittaisi kuorma-autoille tankatuista litroista maksettavaa veronpalautusta, mikä alentaisi yritysten kustannuksia ja mahdollistaisi kotimaisen kuljetus- ja logistiikkatoimialan kilpailukyvyn säilymisen, täsmentää liikennevaliokunnan jäsen, kansanedustaja Jouni Kotiaho.

– Myös useat etujärjestöt, kuten SKAL, on ajanut asiaa vahvasti, Kotiaho jatkaa.

Muiltakin puolueilta löytyy kannatusta

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi 27.10. eduskunnan kyselytunnilla olevansa valmis tuomaan esityksen ammattidieselistä eduskuntaan marraskuun aikana, mikäli puolueet ovat valmiita sitoutumaan siihen.

– Ymmärtääksemme muutkin eduskuntapuolueet perussuomalaisten lisäksi ovat olleet halukkaita sitoutumaan tähän, sanoo kansanedustaja Petri Huru.

– Olemmekin tyytyväisiä, että perussuomalaisten painostuksesta ollaan nyt päästy yhteiseen neuvottelupöytään. Toivottavaa olisi, että ammattidiesel on käytössä mahdollisimman pian, toteaa Huru.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää