Tagi: ammattidiesel

LEHTIKUVA

Suomi elää viennistä, mutta hallitus ei tätä tunnu ymmärtävän. Keskustan valtiovarainministeri Annika Saarikko ilmoitti eilen kyselytunnilla, ettei hallitus aio antaa lakiesitystä ammattidieselin käyttöönotosta. Kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee hallituksen täydellistä kykenemättömyyttä helpottaa yrittäjien ahdinkoa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat ovat jättäneet eriävän mielipiteensä valtion talousarviosta. Näin heikossa taloustilanteessa, jossa valtion talouden nähdään pysyvän alijäämäisenä tulevinakin vuosina, on perussuomalaisten mielestä väärin ohittaa suomalaisten etu ilmastoideologian nimissä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Petri Huru otti keskiviikkona kantaa selontekoon hallituksen keski- ja pitkän aikavälin ilmastopolitiikkasuunnitelmasta pitämässään perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa. Perussuomalaiset vaativat Suomea ottamaan ilmastopolitiikassaan aimo harppauksen kohti sinivalkoista siirtymää EU-keskeisyydestä Suomi-keskeisyyteen. Puheenvuoronsa aluksi kansanedustaja Petri Huru arveli hallituksen tuoneen energia- ja ilmastopoliittiset esityksensä eduskunnalle hyvässä uskossa mutta vihreät linssit silmillä, unohtaen sekä ihmiset että yritykset kaupungeissa ja niiden...  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsin Valtiovarainministeri Mikael Damberg on kertonut, että Ruotsin hallitus on antamassa tukipaketin, jolla se aikoo alentaa diesel- ja bensiiniveroa väliaikaisesti. Samalla hallitus antaa auton omistajille vähintään 1 000 kruunun korvauksen. Tukipaketin suuruus on 14 miljardia kruunua eli noin 1,3 miljardia euroa ja sillä halutaan tukea kansalaisia polttoaineiden ja sähkön hinnannousun paineessa Ukrainan sodan seurauksena.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee, miten hallitus on täysin kykenemätön helpottamaan yrittäjien ahdinkoa ja hölläämään kunnianhimoisia ilmastotavoitteitaan. Koponen ehdottaa toimenpidealoitteessaan jakeluvelvoitteen määräaikaista poistamista ja ammattidieselin ottamista käyttöön mahdollisimman pikaisesti.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ammattidiesel eli raskaan liikenteen polttoaineiden veronalennus on pitkään liikennekeskustelussa ollut toimenpide. Kuljetusalan etujärjestön SKALin kannatuksesta huolimatta sen suosio on poliitikkojen keskuudessa kuitenkin viime kuukausiin asti ollut heikkoa perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laaksoa lukuun ottamatta, joka on tehnyt sitkeää taustatyötä ammattidieselin puolesta vaalikauden alusta lähtien.  Lue lisää >