

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ilmastovuosikertomus ennustaa kasvavia kustannuksia suomalaisille – perussuomalaiset yrittivät hillitä kustannusten nousua
Ympäristövaliokunnassa käsiteltiin tänään ilmastovuosikertomusta. Perussuomalaisten mukaan kertomuksen tavoitteet ovat liian kunnianhimoisia ja käyvät kuluttajille ja teollisuudelle liian kalliiksi.
– Olemme huolissamme hallituksen ilmastopainotuksista, jotka sivuuttavat kilpailukyvyn täysin. Jo monet EU-hankkeet, kuten Fit for 55, ennallistamisasetus ja vihreän kaistan nopeutetut hankkeet ovat haastavia Suomelle, eikä asiaa helpota, että myös kansallisella tasolla taakkaa lisätään, kansanedustajat Petri Huru, Mauri Peltokangas ja Sheikki Laakso kommentoivat.
Polttoaineiden hinnat nousevat jälleen
– Kertomuksessa oleviin lakiesityksiin liittyy paljon sellaisia vaikutuksia, joita perussuomalaiset eivät voi hyväksyä. Erityisesti biopolttoaineiden jakeluvelvoite tulee nostamaan jälleen polttoainekustannuksia jopa useita kymmeniä senttejä.
Perussuomalaiset huomauttivat, että myös logistiikkakustannusten nousun vaikutus on esityksen myötä Suomen kaltaisessa pitkien logististen yhteyksien maassa huomattava ja kustannukset kertaantuvat lopulta kuluttajahinnoissa saakka.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ennallistamisasetus kustannusten nousu logistiikkakustannukset Fit for 55 jakeluvelvoite polttoaineiden hinnankorotukset ilmastovuosikertomus Sheikki Laakso ilmastotavoitteet Petri Huru kuluttajat Ympäristövaliokunta Biopolttoaineet Mauri Peltokangas Kilpailukyky Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Missä luonnon arvostus on silloin, kun metsiä hakataan paljaaksi tuulivoimahankkeiden alta?

Suomi saa EU:sta eteensä nieltävää ennallistamisasetuksessa, ilmastopaketin osissa ja uusissa tulonsiirto- ja velkainstrumenteissa: ”Näistä kokoomus ja sosiaalidemokraatit eivät mielellään puhu”

Peltokangas turpeen energiakäytön kieltämisestä: ”Yksi tuhoisimpia aloitteita, mitä olen tässä salissa nähnyt käsiteltävän”

Puisto: Järjettömät hiilinielulaskelmat tuovat Suomelle jättilaskun

Koskela: Maaseutu ja pienituloiset joutuvat liian kireän ilmastopolitiikan maksajiksi

Uusille rakennuksille rutkasti lisää velvoitteita ja sääntelyä – perussuomalaiset vastustavat

Purra: Suomessa on ilmastohallitus, jolle veronmaksajan raha on halpaa

Koskela vaatii hallitusta harkitsemaan jakeluvelvoitteen kiristämistä uudelleen: ”Polttoaineiden hinnat ovat jo nyt olleet aivan liian korkeita”
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Säätiövalta, yhdistykset, julkinen raha ja RKP – näin suomenruotsalainen verkosto kietoutuu yhteen
Ruotsalaisen kansanpuolueen poliittinen vaikutusvalta on selvästi suurempi kuin sen valtakunnallisesta kannatuksesta voisi päätellä. Suomenruotsalaiset valvovat etujaan paitsi eduskunnassa, myös säätiöiden, yhdistysten ja julkisesti rahoitettujen järjestöjen kautta.














