Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”

11.06.2026 |11:47

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Vihreät ja vasemmistoliitto eivät hyväksyneet tätäkään kansalaisuuden ehtojen kiristämistä. Kansanedustaja Ari Koponen ei pidä vastustusta yllättävänä, mutta perusteluja sitäkin typerämpinä.

Mielikuvituksellinen selitys

– Kansalaisuuskokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille. Näin ihan oikeasti vihreät ja vasemmistoliitto sanovat vastalauseessaan, Koponen ihmettelee.

Koponen kertoo, ettei edes hänen oma mielikuvituksensa olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen. Koponen kuitenkin iloitsee siitä, että vihervasemmiston vastustuksesta huolimatta laki kansalaisuuskokeesta meni äänestyksessä läpi äänin 153–21.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
Suomen uutiset logo

Purra: Hallitus vahvistaa puolustusta, elvyttää rakentamista, turvaa turpeen asemaa, lisää maastapoistamisia, ottaa käyttöön kansalaisuuskokeen ja antaa harhadrooneille sekä hanhille kyytiä

09.06.2026 |14:05

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
9.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää