

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sivuutti perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran huolen metsien hakkaamisesta tuulivoiman tieltä. / LEHTIKUVA
Purra: Missä luonnon arvostus on silloin, kun metsiä hakataan paljaaksi tuulivoimahankkeiden alta?
Perussuomalaiset katsoo, että myös tuulivoima on yksi osa kotimaista energiapalettia – kuitenkin tietyillä ehdoilla. Puoluejohtaja Riikka Purran mukaan Suomessa tulee kantaa erityistä huolta tuulimyllyjen alta kaadettavasta metsästä ja istuttaa uutta puustoa tilalle.
Perussuomalaisilla on muutama erityisehto tuulivoiman lisärakentamiselle:
– Ensimmäinen on säätövoimavelvoite, joka tulee sitoa kaikkeen uuteen tuulivoimarakentamiseen. Se siis tarkoittaa sitä, että tuulettomina päivinä meillä olisi muuta omavaraista tuotantoa.
– Toinen ehto on, että tuulivoiman rakennuttajat ja tuottajat sitoutetaan osallistumaan sähkön kantaverkon kunnostukseen ja sen vahvistamiseen. Tämä on välttämätön edellytys tuulivoiman lisäämiselle, vaikka tällä hetkellä se ei toteudukaan, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo.
Hän osallistui tänään Helsingin Sanomien järjestämään puoluejohtajien ilmasto- ja luontotenttiin.
Luonnon rauha vaarassa kadota tuulimyllyjen alle
Tuulivoimahankkeita edistetään Suomessa nyt kovalla kiireellä etenkin Lappiin. Pohjoisen luonnon rauha ja harmonia ovat vaarassa kadota, kun tuuliturbiinien ja sähkönsiirron tieltä, hankkeiden toteutuessa, jouduttaisiin avohakkaamaan pahimmillaan jopa kymmeniä tuhansia hehtaareja metsää.
Kolmantena edellytyksenä Purran mukaan tuulimyllyjen ja huoltoreittien alta metsää kaatavat rakennuttajat tuleekin velvoittaa istuttamaan vastaava määrän puustoa muualle.
– Meidän pitäisi kantaa erityistä huolta tuulimyllyjen alta kaadettavasta metsästä. Kieltämättä välillä tuntuu, että tässä maassa metsällä ei ole mitään arvoa silloin, kun se kaadetaan tuulimyllyjen tai niihin liittyvän infran alta taikka pääkaupunkiseudulle rakennettavien kerrostalojen alta, Purra sanoo.
SDP ja vasemmisto eivät välitä ympäristövaikutuksista
Kaikkien mahdollisten viherhankkeiden nimeen vannovat muiden puolueiden johtajat, kuten pääministeri Sanna Marin (sd) ja Li Andersson (vas) viittasivat kintaalla tuulivoiman lisärakentamisesta johtuville haitallisille ympäristövaikutuksille. Esimerkiksi Anderssonin mukaan tuulivoiman lisärakentaminen ”pitää vain hyväksyä”.
Purra huomauttikin, että muiden puolueiden puheenjohtajien mielipiteet metsien hakkuista vaihtelevat sen mukaan, missä tentissä milloinkin ollaan.
– Muutama viikko sitten me puheenjohtajat olimme MTK:n järjestämässä paneelissa. Välillä tuntuu, että puolueet kertovat erilaisia näkemyksiä aina siitä riippuen, kuka on keskustelutilaisuuden järjestävä taho. Nimittäin tuossa MTK:n paneelissa kaikki puolueet olivat sitä mieltä, että lisää hakkuiden rajoituksia ei saa tulla.
Purra palaa aiheeseen myös sosiaalisen median kanavillaan.
”Purra esiintyi kärkkäästi ja sanoi, että muiden puolueiden mielipiteet metsien hakkuista vaihtelevat sen mukaan, kuka vaalitenttejä järjestää.” (IL)
Näin on. MTK:n tentissä muutama viikko sitten puolueet eivät esittäneet hakkuurajoituksia. Ihmettelinkin sitä.👇 pic.twitter.com/fa02WtII4W
— Riikka Purra (@ir_rkp) February 15, 2023
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- säätövoimavelvoite metsien hakkuut ilmastotoimet omavaraisuus ympäristövaikutukset energiantuotanto kotimainen energia Riikka Purra Sanna Marin Tuulivoima Li Andersson Vasemmisto perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muistatko, mitä vihreät uskottelivat vielä viime talvena: ”Ilmastotoimet suojaavat energian hintojen nousulta”

Tavio: Vihreä siirtymä ristiriidassa kotimaisen huoltovarmuuden kanssa – ”Hiilikasoja ja turvetta tarvitaan edelleen”

Perussuomalaiset vaatii säätövoimaa tuulivoimatuottajien maksettavaksi – sähköntuotanto ei voi olla riippuvainen siitä, tuuleeko vai ei

Tuulivoiman ja vetytehtaan hyödyt ulkomaille – haitat jäävät Suomeen

Perussuomalaisten mukaan ilmastopolitiikkaa on tehtävä maltilla: ”Ykkösasiana tulee olla se, että voimme tarjota kilpailukykyistä ja vakaata energiaa”

Lulu Ranne toteaa: ”Vain Uruguaylla on Suomea kireämpi ilmastopolitiikka”, johon tutkimusjohtaja Juho Rahkonen vastaa: ”Suomi on Euroopan Kuuba”

Ilmastovuosikertomus ennustaa kasvavia kustannuksia suomalaisille – perussuomalaiset yrittivät hillitä kustannusten nousua

Koskela: Maaseutu ja pienituloiset joutuvat liian kireän ilmastopolitiikan maksajiksi

Teemu Keskisarja: ”Luonnonsuojelu on Suomessa mahdollista ilman Brysselin byrokratiaa ja metsättömien EU-jäsenmaiden holhousta”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














