

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vaatii säätövoimaa tuulivoimatuottajien maksettavaksi – sähköntuotanto ei voi olla riippuvainen siitä, tuuleeko vai ei
Sähköntuotanto Suomessa on liian riippuvainen siitä, tuuleeko vaiko ei. – Yhteiskuntamme ei voi pyöriä tai olla pyörimättä riippuen siitä, sattuuko kohdalle tuulinen vai tyyni päivä. Sähkön varastointi on vielä lapsenkengissä, joten tarvitsemme säätövoimaa vastaamaan kulutukseen vaihtelujen mukaisesti, totesi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra eduskunnan täysistunnossa lokakuussa.
Perussuomalaiset vaatii, että kaikkeen rakennettavaan tuulivoimaan pitää sitoa säätövoimavelvoite.
Säätövoimaa tuulienergialle ajaa myös marraskuussa tehty kansalaisaloite, jonka takana on joukko perussuomalaisia Savonlinnasta. Aloitteessa vaaditaan, että ammattimaiset tuulivoimatuottajat on velvoitettava rakentamaan korvaava säätövoima samanaikaisesti tuulivoiman rakentamisen kanssa ja huolehtimaan säätövoiman kustannuksista itse.
Suurin osa nykyisestä tuulivoimatuotannosta on rakennettu Suomeen huomattavan julkisen taloudellisen tuen avulla. Moni voimala-alue olisi jäänyt rakentamatta ilman sitä.
Tuulivoiman varaan ei voi laskea
Tuulivoima vaikuttaa sähkön pörssihintaan sekä Suomen energian luotettavuuteen ja huoltovarmuuteen. Tuulivoimaan ei voi luottaa eikä sen varaan laskea, sillä sen tuotanto on tuulien mukaan muuttuvaa. Sitä ei voi itsessään käyttää säätövoimana, jos muussa sähköntuotannossa tulee katkoksia. Tuulivoiman osuuden kasvu kokonaisenergiatuotannosta lisää energiajärjestelmän epävarmuutta puuttuvan säätövoiman vuoksi.
– Tuntuu hullulta, että tuulivoimatuottaja ottaa rahat, kun tuulee, mutta ei piittaa, kun ei tuule vaan jättää vastuun silloin muille. On kuin käenpoikanen, sanoo Savonlinnan perussuomalainen kaupunginhallituksen jäsen ja kaupunginvaltuutettu Juha Kukkonen.
Hän on laatinut kansalaisaloitteen tuulivoiman säätövoimasta. Idea kansalaisaloitteeseen tuli Ilmastofoorumin ihmisiltä.
– Ihmiset luulevat, että tuulivoima on ratkaisu, mutta eihän se ole, kun siinä on tämä säätövoimaongelma, Kukkonen painottaa.
Markkinahäirikkö nostattaa hintoja
Tuulivoima on energiakartalla markkinahäirikkö. Tuulivoiman saamat valtavat tuet ovat ajaneet alas muita luotettavampia energiantuottoyksiköitä. Tuulivoiman lisääminen ilman säätövoiman vaatimusta todennäköisesti tulee nostamaan energian hintaa edelleen.
Sähköä pitää olla saatavilla kulutusta vastaava määrä. Kulutus vaihtelee, ja siksi tarvitaan säätövoimaa, jota voidaan nopeasti säätää ylös- tai alaspäin. Muuta tuotantoa voidaan Suomessa säätää paitsi tuuli- ja aurinkovoimaa. Kun sähköntuotannossa tuulivoiman osuus on kasvanut, säätövoimaa joudutaan käyttämään entistä enemmän. Jos säätövoimaa ei ole riittävästi tarjolla, yhä lisääntynyt tuulivoiman tuotanto heikentää energiajärjestelmän varmuutta ja aiheuttaa tarpeetonta riippuvuutta naapurimaiden sähköntuotannosta.
Suuret tuulivoimatoimijat voivat Kukkosen mukaan keinotella sähköntuotannossa.
– Yhtiöt voivat rajoittaa omaa tuotantoaan, kun sähkön pörssihinta on alhaalla, ja kun pörssisähkön hinta nousee, yhtiöt lisäävät jälleen omaa tuotantoaan ja tekevät suuren voiton. Tuulivoima on siten markkinahäirikkö, koska tuulivoiman tuottajilla ei nyt ole lain velvoitetta osallistua säätövoiman tuotantoon ja säätövoimareservien kustannuksiin.
Tuulivoima-ala saa toimia lähes miten haluaa
Kansalaisaloite kerää allekirjoituksia toukokuun alkupuolelle asti. Se löytyy sivustolta kansalaisaloite.fi.
– Sitten se voidaan luovuttaa seuraavalle hallitukselle. Olisi hyvä, että eduskunnassa puhuttaisiin näistä asioista. Perussuomalaiset on puhunut omavaraisuuden kehittämisestä. Nyt ollaan lirissä, kun sitä ei ole. Poliitikot ovat toimineet vastuuttomasti, kun eivät ole huolehtineet omavaraisuudesta, Kukkonen sanoo.
Vihervasemmiston yhtenä lempilapsena tuulivoima-ala saa toimia lähes miten haluaa. Lupien saantia nopeutetaan, kansalaisten valitusten teko tuulivoimala-alueista on tehty vaikeammaksi ja kalliimmaksi, terveys-, luonto- ja maisemahaittoja peitellään. Maassa mellastavat ulkomaiset toimijat, joiden tähtäimessä on tulevaisuudessa viedä energiaa Suomesta Eurooppaan.
Osa suunnittelee Suomeen vetytehtaita, jotka käyttäisivät Suomessa ulkomaisten yhtiöiden omistamilla voimaloilla tehtyä tuulivoimaa ja joiden vety vietäisiin suoraan Eurooppaan. Jos toimijoille tulisi vaatimus säätövoimasta, se saattaisi hillitä yltiöpäiseksi muuttunutta tuulivoimarakentamista ja tasapainottaa energian saantia.
Perussuomalaiset vaatii, että Suomen sähköntuotannon tulisi olla riittävää kansallisiin tarpeisiin kaikissa olosuhteissa. Sen vuoksi tuulivoimalle pitäisi määrätä säätövoiman rakentamisvelvoite.
Leena Kurikka
Artikkeliin liittyvät aiheet
- säätövoima sähkön kulutus sähkön varastointi tuulivoima-ala tuulivoimatuotanto omavaraisuus energiantuotanto sähkön hinta sähköntuotanto vihervasemmisto Energian hinta Tuulivoimatuet Juha Kukkonen Riikka Purra Tuulivoima Huoltovarmuus kansalaisaloite
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomi on keskellä energiakriisiä – Riikka Purra kysyi Annika Saarikolta: ”Oletko mielestäsi mukana järkivihreässä hallituksessa?”

Älykkään sähköverkon ominaisuuksia hyödynnettävä kiertävissä sähkökatkoksissa

Muistatko, mitä vihreät uskottelivat vielä viime talvena: ”Ilmastotoimet suojaavat energian hintojen nousulta”

Koskela: Perussuomalaisten talouspoliikka nojaa realiteetteihin – ”Talouden on pyörittävä silloinkin, kun tuulimyllyt eivät pyöri”

Tanskalaisen energiajätin miljardisatsaukset tuulivoimaan uhattuna – puolustusvoimat epäilee, lupaprosessi on raskas ja kannattavuus kysymysmerkki

Purra: Missä luonnon arvostus on silloin, kun metsiä hakataan paljaaksi tuulivoimahankkeiden alta?

Hallitukselle tiukkaa palautetta huoltovarmuusselonteosta: ”Huoltovarmuuden arviointi ei ole oikea paikka kansalliselle hengennostatukselle tai ideologiselle virheiden peittelylle”

Purra: Suomen ajettava sähkönmarkkinoiden hinnanmuodostuksen uusimista ennen kuin on taas myöhäistä – ”Yhtiöt ovat tehneet valtavaa voittoa suomalaisten elintason kustannuksella”

Tutkimus: Tuulivoimaloiden infraääntä on arvioitu väärin
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









