

LEHTIKUVA
Perussuomalaisten mukaan ilmastopolitiikkaa on tehtävä maltilla: ”Ykkösasiana tulee olla se, että voimme tarjota kilpailukykyistä ja vakaata energiaa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne toppuutteli vihreiden tuulivoimaintoilua Suomen Yrittäjien järjestämässä energia-aiheisessa keskustelupaneelissa. – Ei voida toimia niin, että tuulivoimaa aletaan rakentaa väkisin ilman, että taustalla on olemassa vakaata sähkön tuotantoa. On mentävä tuotanto edellä ja vasta sen jälkeen katsottava, miten tuulivoima saadaan siihen mukaan, Ranne sanoi.
Suomen Yrittäjät järjesti tiistaina viiden puolueen eduskuntaryhmien johdolle energia-aiheisen paneelikeskustelun.
Vihreät tunnetusti on muistuttanut vuodesta toiseen, miten tuulivoima tulee Suomessakin olemaan avaimet käteen -tyylinen ratkaisu päästöttömään energiatuotantoon siirtymisessä. Vihreitä paneelissa edustaneen kansanedustaja Atte Harjanteen mukaan tuulivoimaa tarvitaan lisää jatkossakin, mutta myös säätövoimaa tarvitaan lisää eri aikajänteillä.
Säätövoima on sähköntuotantoa, joka kykenee reagoimaan sähkön tuotannon ja kulutuksen välisiin vaihteluihin. Säätövoimalla myös varaudutaan mahdollisiin tuotannon häiriötilanteisiin.
Suomen nykyinen ilmastopolitiikka kasvattaa velkaa
Perussuomalaiset on vaatinut, että Suomen sähköntuotannon tulee olla riittävää kansallisiin tarpeisiin kaikissa olosuhteissa. Perussuomalaisten Lulu Ranne muistutti, että perussuomalaisten mielestä tuulivoimalle pitäisikin määrätä säätövoiman rakentamisvelvoite.
– Ei voida toimia niin, että tuulivoimaa aletaan rakentaa väkisin ilman, että taustalla on olemassa vakaata sähkön tuotantoa. On siis mentävä vakaa tuotanto edellä ja vasta sen jälkeen katsoa, miten tuulivoima saadaan siihen mukaan.
Ranne painotti, että laajemminkin ilmastopolitiikkaa on tehtävä maltilla, sillä myös tuoreessa ilmastovuosikertomuksessa todetaan, että Suomen nykyinen ilmastopolitiikka tulee vain kasvattamaan velkaa ja lisäämään tuen tarvetta.
– Ilmastopolitiikassa ykkösasian tulee olla se, että voimme tarjota kilpailukykyistä ja vakaata energiaa niin yrityksille, teollisuudelle kuin kansalaisillekin.
Ilmastokiimaan ei pidä hurahtaa
Ranne huomautti, että päästöttömään energiantuotantoon tulee siirtyä järkevässä aikataulussa sekä niin, että siirtymä on teknisesti ja taloudellisesti mahdollinen.
Ranne toppuutteli ”ilmastokiimaan” hurahtaneita hallituspuolueita.
– Perussuomalaiset ajaa sitä, että tavoite hiilineutraalista vuodesta 2035 siirretään vuoteen 2050, joka on myös muiden, kuten EU:n, tavoite. Perussuomalaiset katsoo, että päästötön Suomi tulee rakentaa teknillisesti ja taloudellisesti viisaasti. Ei siis niin, että 15 vuodessa pistetään koko infra uusiksi, joka vain kasvattaa elinkeinoelämän, teollisuuden ja kansalaisten kustannuksia.
PS varoitti energiakriisistä jo toissa kesänä
Tuoreiden arvioiden mukaan Olkiluoto 3:n sähköntuotannon aloitus viivästyy edelleen. Tiedossa ei ole, milloin tuotanto alkaa, mutta joka tapauksessa on selvää, että laitoksen valmistuminen viivästyy odotetusta joulukuusta.
Ranne totesi, että perussuomalaiset varoitti edessä olevasta energiakriisistä jo kesällä 2021.
– Linjasimme tuolloin, että kaikki reservit ja voimalat pitää olla käytössä, kunnes tuotannossa on päästötöntä ja riittävän vakaata tuotantoa. Ei voida tehdä niin, että alas ajetaan toimivaa tuotantoa, jota myös elinkeinoelämä ja kansa tarvitsee.
Kulutusjoustoissa piilee riski
Perussuomalaiset on jo aiemmin myös esittänyt keinoja, miten energian hintaa saadaan laskettua alemmas.
– Hallituksen tulisi lähteä neuvottelemaan energiateollisuuden kanssa siitä, että hintaa saadaan alemmas. Energian tuotantokustannuksethan eivät ole nousseet.
Energiakriisiin vastauksena on esitetty myös kulutusjoustoja, mutta siinäkin piilee omat ongelmansa.
– Joustojen riskinä on se, että teollisuus mahdollisesti joutuu ajamaan alas tuottavaa toimintaa. Sillä voi olla vakavia vaikutuksia kansantalouteen, Ranne sanoi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hiilineutraalisuustavoite 2035 säätövoima Olkiluoto 3 energiakriisi ilmastokiima energiantuotanto Atte Harjanne sähköntuotanto Energian hinta Suomen Yrittäjät Lulu Ranne Tuulivoima ilmastopolitiikka Energia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Hallitus myöntää itsekin – ilmastostrategia vie suomalaisten rahat ja työt

Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset vaativat muutoksia valtion talousarvioon: Hallitus arvostaa ilmastonmuutoksen suomalaisten hyvinvoinnin edelle

Purra: Yli 70 prosenttia suomalaisista on valmis maksamaan korkeintaan 10 euroa kuukaudessa lisää edistääkseen ilmastotoimia – melkein joka kolmas ei euroakaan

Taviolta aloite sähkölaskujen pienentämiseksi: ”Ostovoiman pelastaminen vaatii voimakkaita tekoja”

Purra: Suomen energiapolitiikka ei saisi nojata ideologisiin ratkaisuihin – ”Keskeinen intressi on turvata kohtuuhintaisen energian saanti kansalle”

Eduskunnassa aloite sähkön hinnan alentamiseksi Puolan mallin mukaisesti

Perussuomalaiset vaatii säätövoimaa tuulivoimatuottajien maksettavaksi – sähköntuotanto ei voi olla riippuvainen siitä, tuuleeko vai ei

Purra: Missä luonnon arvostus on silloin, kun metsiä hakataan paljaaksi tuulivoimahankkeiden alta?

Osa jäteöljystä päätyy poltettavaksi – “vihreä siirtymä” on johtanut ikävään seuraukseen
Viikon suosituimmat

Hallitus uudistaa toimeentulotuen: ”Nykyinen malli ei kannusta töihin”
Toimeentulotuen kokonaisuudistus on menossa lausunnoille. Kyse on uudistuksesta, jota valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä on ajanut jo pitkään. - Olen kantanut pitkään huolta vain toimeentulotuen varaan jättäytyneistä, joita Suomessa on paljon. Vihdoin aiheeseen saadaan muutos ja heidät saadaan palveluiden ja työnhaun piiriin, Maanselkä iloitsee.

Antikainen: Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista
Etelä-Afrikassa valkoisiin maanviljelijöihin kohdistuvat väkivaltaiset hyökkäykset ja murhat ovat karua todellisuutta, mutta Suomessa media vaikenee niistä. Afrikaanien valta-asema päättyi 1990-luvulla, kun Nelson Mandelan johtama ANC-puolue nousi valtaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan siitä, että maanviljelijöiden turvallisuustilanne on kehittynyt yhä synkempään suuntaan.

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”
Muutama päivä sitten Suomen Uutiset kirjoitti hallituksen uudistavan toimeentulotuen, joka nykymuodossaan ei ole työhön kannustava ja pahimmillaan tekee työnteosta kannattamatonta. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra kiinnittää viestipalvelu X:n päivityksessään huomiota siihen, miten hurjia avustuksia esimerkiksi monilapsiset maahanmuuttajaperheet voivat saada.

Iltalehti: Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy – Purra: “…nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta”
Iltalehti kirjoittaa hallituksen esittämistä kiristyksistä laittomasti maassa oleskelevien eli ”paperittomien” terveyspalveluihin uutisessaan, jonka se on otsikoinut provosoivasti "Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy". Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra tarkentaa viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan klikinsäästäjässä kiristysten kohdistuvan nimenomaan laittomasti Suomessa oleskelevien terveyspalveluihin.

Koponen vaatii huntukieltoa Suomeen: Burkat ja niqabit symboloivat naisten alistamista
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen esittää, että Suomeen on säädettävä laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Koposen tavoite on kieltää kasvoja peittävien huntujen, kuten burkan ja niqabin, käyttö.

Riikka Purra toistaa kantansa: En kannata Palestiinan tunnustamista
Yle ja STT väittivät hiljattain, että Riikka Purran ja perussuomalaisten linja Gazan suhteen on jäänyt epäselväksi. Purra oikoo väitteitä X:ssä.

Vasemmistoliitto ajaa nyt monella kärjellä ”Kaupasta saa varastaa” -asennetta hyväksyttäväksi – ei kannattaisi: Varastelusta kertyy kaupoille vuodessa liki miljarditappio
2020-luvulla vasemmisto asemoi arvopolitiikkaansa ja aatemaailmaansa asentoon, jossa yksityisen omistamisen kunnioittaminen on käytännössä työnnetty luiskaan itsekeskeisen ”minäminä” -asenteen edessä.

Perussuomalaisten linja pitää – Vigelius: Olisi harhaista kuvitella valtion rahakirstun täyttyvän demarit valtaan äänestämällä
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius muistuttaa, ettei kannatus perussuomalaisten ajamille asioille ole muuttunut miksikään - gallupeista huolimatta.

Riikka Purra blogissaan: Opposition velkapuhe on röyhkeää
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ottaa uusimmassa blogikirjoituksessaan esille opposition velkapuheen ja siihen perustuvan välikysymyksen. Purran mukaan opposition velkapuhe on röyhkeää.

Lakialoite vaatii Malmin lentoasemaa liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon – Mäenpää: “Ennallistaminen tulisi aloittaa Malmilta ja palauttaa se 50-luvun loistoonsa”
Kuluneella viikolla eduskunnassa keskusteltiin Malmin lentokenttään liittyvästä lakialoitteesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kertoi allekirjoittaneensa kyseisen aloitteen, jossa vaaditaan Sipoonkorven kansallispuiston alueen laajentamista lentokentän sekä sen niittyjen ja ympäristön alueisiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää