Tagi: kansalaisaloite

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Nuorisojärjestön kansalaisaloitteen tarkoituksena on lähettää eduskunnalle viesti siitä, että autoilijoiden kustannukset liikkumiseen ovat kasvaneet kestämättömälle tasolle. – Täten esitämme, että eduskunta ryhtyy kiireellisiin toimiin, jotta bensan ja dieselin hintaan vaikuttavat verot ja muut laissa säädettävät kustannukset saataisiin alemmalle tasolle.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE

Jussi Halla-ahon mukaan EU käyttää ulkoisia kriisejä hyväksi, jotta unionissa voidaan edistää nettomaksajille vaikeasti hyväksyttäviä hankkeita. – Elpymispaketti on johdonmukainen osa EU-kehitystä viimeisten 20 vuoden aikana. EU:ta kehitetään systemaattisesti kohti velkaunionia ja yhteisvastuu-unionia, Halla-aho sanoi torstaina Ylen puheenjohtajatentissä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Hallitus antoi eilen esityksensä vakuutuslääkärijärjestelmän korjaamiseksi. Esitys perustuu kansalaisaloitteeseen, jossa vaadittiin poistamaan vakuutuslääkäreiltä ”mielivaltainen oikeus kumota potilasta hoitavan lääkärin lausuntoja”. Lakialoitteen asiassa tehnyt perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen arvostelee esitystä siitä, että se ei tule vaikuttamaan alalla vallitsevaan käytäntöön.  Lue lisää >