

PS ARKISTO
Tavio: Vihreä siirtymä ristiriidassa kotimaisen huoltovarmuuden kanssa – ”Hiilikasoja ja turvetta tarvitaan edelleen”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan viime vuosina koetut kansainväliset kriisit ovat opettaneet, että Suomen huoltovarmuuden taso pitää jatkossakin pystyä turvaamaan poikkeusaikoina. – Kaikki se, mitä voidaan tehdä kotimaassa, on syytä tehdä niin hyvin kuin mahdollista, Tavio sanoo.
Ville Tavion mukaan etenkin maatalouden ylläpidosta ja ruokahuollosta on syytä huolehtia.
– Itse en tässä maailmantilanteessa lähtisi luottamaan siihen, että edes ruokaa on kaikissa tilanteissa saatavissa ulkomailta.
Tavio korostaa, että tukevasti omilla jaloillaan seisominen on Suomessa erityisen tärkeää, koska liikoja ei voi enää laskea kansainvälisen yhteistyön varaan. Korona-aikana huoltovarmuuden ongelmat korostuivatkin selkeästi.
– Rokotteiden saatavuus oli vaihtelevaa, koska monet maat edes EU:ssa eivät olleet halukkaita niitä antamaan, kuten eivät maskejakaan. Oma varmuusvarasto on siksi aina parempi pidemmän päälle, Tavio sanoo. Hän edusti tänään perussuomalaisia Huoltovarmuuskeskuksen 30-vuotisjuhlaseminaarin puoluepaneelissa.
Teollisuutta ja tuotantoa takaisin
Ruokahuollon ja varmuusvarastojen lisäksi myös kotimaisten yritysten kilpailukyky on osa huoltovarmuuden kokonaisuutta.
Vihreän siirtymän vastapainona perussuomalaiset on lanseerannut sinivalkoisen siirtymän, jolla kuvataan paitsi uudenlaista teollisuuspolitiikkaa myös laajemmin tarvetta vetää ja ajatella kotiinpäin.
– Sinivalkoinen siirtymä merkitsee myös sitä, että yritämme saada yrityksiä ja teollisuutta palaamaan ulkomailta takaisin Suomeen. Oman maan tuotannon suojeleminen samalla lisää kaupankäyntiä, mitä enemmän Suomessa on teollisuutta ja tehtaita. Suomalainen työ ja yrittäjyys -aate samalla siis myös vahvistaa huoltovarmuutta, Tavio sanoo.
Yritysten varastot täyteen
Tavio korostaa, että koko perussuomalainen politiikka palvelee huoltovarmuutta ja samalla kriisinkestävyyttä. Myös kestävyyden tason nostamisen pohtiminen nousee näinä aikoina ajankohtaiseksi.
– Konkreettisina keinoina yritysten varastotasoa tulisi pyrkiä nostamaan. Esillä onkin ollut varastoverovähennyksen mahdollisuus verotuksessa, joka auttaisi yrityksiä pitämään varastot täynnä. Myös kansalaisten oma varautuminen on tärkeää. Ruotsissa kotitalouksiin on aiemmin jaettu joka kotitalouden varautumiskäsikirja, joka sisälsi jopa ohjeet sotaan varautumisen varalle. Vastaavaa ratkaisua voitaisiin pohtia meilläkin, esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen piirissä.
Ydinvoimaa ei voi korvata toivomalla tuulia
Sanna Marinin (sd.) hallituksen kärkihanke vihreä siirtymä on Tavion mukaan osin ristiriidassa huoltovarmuuden vaatimusten kanssa. Vihreällä siirtymällä pitkälti kuvataan talousajattelua, jossa tuotanto nojaa muuhun kuin fossiilienergiaan.
– Fossiilista energiaa voi varastoida. Sen sijaan aurinko- ja tuulivoimaa ei voi varata säilöön. Huoltovarmuuden turvaaminen vaatiikin myös esimerkiksi hiilikasoja tai turvevarantoja, Tavio sanoo.
Hän huomauttaa, että Olkiluoto 3:n ongelmat osoittavat, että myös ydinvoiman saatavuus voi katketa hyvinkin nopeasti.
– Ydinvoimaa ei voi korvata toivomalla lisää tuulen virtauksia, vaan varalla on oltava fossiilista energiaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- fossiilinen energia Olkiluoto 3 sinivalkoinen siirtymä korona-aika Sanna Marinin hallitus vihreä siirtymä ruokahuolto kriisinkestävyys varmuusvarastot Huoltovarmuuskeskus tuotanto Aurinkovoima suomalainen työ ja yrittäminen Ville Tavio Ydinvoima Tuulivoima Hiilivoima Turve Huoltovarmuus Maatalous Kilpailukyky Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen EU:n metsästrategiasta: ”Vihreä siirtymä on myrkky”

Peltokangas: Hallitus on täysin vauhtisokea velanotossaan ja lappaa kansalaisten veroeuroja holtittomasti sinne tänne

Koskela: Vihreä siirtymä ja tuulivoima eivät ole ratkaisuja sähkökriisiin tässä tilanteessa

Hallitus nukahti, kun olisi ollut aika vaikuttaa EU:n ennallistamisasetukseen ajallaan – Purra: ”EU-edunvalvonta tuntuu olevan hallitukselle, erityisesti SDP:lle, vastenmielistä ja vaikeaa”

Perussuomalaiset tekee oman epäluottamuslauseensa valtionvelasta – moitteita kokoomukselle EU-, ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikasta

Tanskalaisen energiajätin miljardisatsaukset tuulivoimaan uhattuna – puolustusvoimat epäilee, lupaprosessi on raskas ja kannattavuus kysymysmerkki

Perussuomalaiset: Suomea pitää rakentaa, ei raunioittaa

Maatalouden tilanne on katastrofaalinen – Reijonen vaatii maataloustuottajille parempaa katetta tuotteistaan

Purra: Missä luonnon arvostus on silloin, kun metsiä hakataan paljaaksi tuulivoimahankkeiden alta?
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












