Tagi: Huoltovarmuuskeskus

PS ARKISTO

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan viime vuosina koetut kansainväliset kriisit ovat opettaneet, että Suomen huoltovarmuuden taso pitää jatkossakin pystyä turvaamaan poikkeusaikoina. – Kaikki se, mitä voidaan tehdä kotimaassa, on syytä tehdä niin hyvin kuin mahdollista, Tavio sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Asiantuntijat moittivat Marinin hallitusta energiakriisin hoidosta, jonka taustalla on vihreän siirtymän politiikkatoimet. Vielä viime talvena ympäristö- ja ilmastoministerin tehtävässä toiminut Emma Kari (vihr) yritti kuitenkin uskotella, ettei ilmastotoimista pidä tinkiä lainkaan, koska ne muka suojaavat energian ja polttoaineiden hintojen nousulta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskuntapuolueet kokoontuvat maanantaina puimaan sähkön hintakattoa, jota perussuomalaiset esitti jo kesällä ja johon myös demarit tarttuivat tällä viikolla. Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri huomauttaa, että vitkasteluun ei ole aikaa. – Ihmiset odottavat sähkölaskujensa kanssa, ja he tarvitsevat pikaisesti apua tilanteeseensa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Turvetuotanto jatkuu Suomessa tulevinakin kesinä, ainakin jonkin verran. Valtio on varannut energiaturvetta seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Tänä kesänä Huoltovarmuuskeskus osti energiaturvetta noin 2 terawattitunnin (TWh) edestä. Aiemmat päätökset turpeen käytön lopettamisesta ja palkkiot koneiden romuttamisesta ovat nyt hiljentyneet lumien alle. Epätietoisuus tulevaisuudesta saa turvetuottajia siirtymään edelleen alalta pois. Pitkäaikaisia energiapoliittisia suunnitelmia kaivataan. Suomi voisi olla turpeen...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sosiaali- ja terveysministeriö kehotti tiistaiaamuna ihmisiä hankkimaan kotiinsa varastoon joditabletteja. Ministeriön ohjeistuksen mukaan joditabletteja suositellaan säteilyvaaratilanteessa enintään 40-vuotiaille ja raskaana oleville. Ministeriön kehoitus aiheutti sen, että tabletit myytiin loppuun apteekeista.  Lue lisää >

Turvetuotanto on tältä kesältä päättymässä. Neova (entinen Vapo) on saanut talteen yli puolet, yksityiset turvetuottajat alle puolet tavoitteistaan. Huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastot ovat vasta noin puolillaan. Maan hallitus on tehnyt turpeen käytöstä kallista, vaikka turpeen avulla Suomi voisi olla energiaomavarainen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut epävakaaksi, jolloin huoltovarmuuden ja kriiseihin varautumisen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa korostuu, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sanomalehti Kalevassa julkaistussa tuoreessa kolumnissaan. – Huoltovarmuudella tarkoitetaan varautumista kriiseihin ja häiriötilanteisiin. Se sisältää mm. elintarvike- ja energiahuollon sekä finanssialan, logistiikan, teollisuuden, tietoyhteiskunnan ja terveydenhuollon toimintakyvyn turvaamisen poikkeustilanteessa, avaa kansanedustaja Olli Immonen. – Elintärkeät toiminnot on...  Lue lisää >