

TEIJA MAKKONEN FB
Teija Makkonen listasi hallituksen haparoinnit: ”Marinin hallituksen koronakriisin hoidon epäonnistumiset eivät ole enää edes kahdella kädellä laskettavissa”
Epäonnistumista epäonnistumisen perään. Teija Makkonen (ps.) kokoaa blogiinsa hallituksen keskeiset haparoinnit. Hän ei katso hyvällä myöskään STM:n kaavailuja siitä, että kokonaisvastuu tilannekuvasta ja johtamisesta olisi jatkossa sairaanhoitopiireillä.
Makkonen kirjoittaa:
”Marinin hallituksen koronakriisin hoidon epäonnistumiset eivät ole enää edes kahdella kädellä laskettavissa. Tässä näin alkuun muutamia listattuna:
– Koronan vähättely ja hidas reagointi kansalaisten terveyden suojelemiseksi
– pandemia-alueilta Suomeen vapaasti saapuvat lentokoneet
– karanteenien puute
– myöhässä tulleet kokoontumisrajoitukset
– testaamattomuus ja vähäiset testimäärät
– kriisijohtamisen ontuminen ja presidentti Niinistön nyrkki
– kriisiviestintä
– ministereiden sekä THL:n virkamiesten ristiin sepittämät asiat
– olematon huoltovarmuus ja tyhjät varmuusvarastot
– kuntien syyttely ja vastuun vyöryttäminen pois itseltään
– Jylhä&Sarmasteen saamat veronmaksajien miljoonat
– HVK:n tj:n eroaminen (ei nauttinut enää pääministerimme luottamusta)
– hengityssuojaimien tai itsetehtyjen maskien puuttuvat ja muuttuvat käyttösuositukset
– vanhusten, hoivatalojen ja hoitohenkilökunnan turvallisuuden laiminlyönti”
Kriisin keskellä pyritään siirtämään hallituksen ja pääministerimme vastuuta
Makkonen ottaa kantaa myös tuoreeseen lakimuutokseen. Hän oudoksuu sitä, miksi keskellä kriisiä ajetaan tällaista muutosta, vaikka kuntien ja terveydenhuollon tilanne on muutenkin kriisiytynyt.
– Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) valmistelee terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamista valmiuden, varautumisen ja häiriötilanteiden sääntelyn osalta siten, että kokonaisvastuu tilannekuvasta ja johtamisesta olisi jatkossa kriisissä suoraan sairaanhoitopiireillä. Lakimuutoksen nopeaa aikataulua perustellaan korona-pandemialla.
Suomen 21 suurimman kaupungin kaupunginjohtajat totesivat eilisessä ulostulossaan, että STM:n esitys ”ei paranna, vaan pikemminkin heikentää mahdollisuuksia johtaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä muita kriittisiä palveluja poikkeusoloissa. ”
Vaikka lakimuutos voisi joiltain osin olla aiheellinen, ei sen aika Makkosen mukaan ole nyt – keskellä poikkeusoloja. Hyvä valmistelu olisi myös välttämätöntä.
– Tällä hetkellä ongelmat kumpuavat kuitenkin ihan jostain muusta kuin lainsäädännöstämme. Nyt tulisikin saada kuntoon ongelmat poikkeusolojen johtamisessa ja vastuutahojen välisessä yhteistyössä, Makkonen kirjoittaa viitaten valtionhallintoon, sairaanhoitopiireihin ja suuriin kaupunkeihin.
– Koronakriisin keskellä tällä pyritään vain siirtämään hallituksen ja pääministerimme vastuuta, sillä on täysin epäselvää olisiko lakimuutoksella edes mahdollista tosiasiallisesti vaikuttaa vallitsevaan kriisiin tai sen johtamiseen.
– Marin ei ole myöntänyt itse tehneensä ensimmäistäkään virhettä. Ja tämän varmistaakseen myös tulevaisuudessa, hän sysää kokonaisvastuun pandemian tilannekuvasta ja johtamisesta pois – panikoiden ja politikoiden.
Teija Makkosella on tutkinto sekä hallinto- että sotatieteistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












