

LEHTIKUVA
Sosiaali- ja terveysministeriö toimii ilman strategiaa ja aiheuttaa kaaosta – Juvonen: Huoltovarmuuskeskuksen puututtava peliin
Sosiaali- ja terveysministeriö kehotti tiistaiaamuna ihmisiä hankkimaan kotiinsa varastoon joditabletteja. Ministeriön ohjeistuksen mukaan joditabletteja suositellaan säteilyvaaratilanteessa enintään 40-vuotiaille ja raskaana oleville. Ministeriön kehoitus aiheutti sen, että tabletit myytiin loppuun apteekeista.
Ministeriön kehoitus oli ehkä tarkoitettu hyväksi, mutta toteutus oli täysin lyhytnäköinen ja pikaistuksissa tehty, arvioi sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Arja Juvonen.
– Ministeriö vaikuttaa toimivan täysin ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja strategiaa. Tällainen kehoitus aiheuttaa paniikkia ja saa ihmiset ryntäämään apteekkeihin. Ministeriö onnistui lietsomaan pelkoa, ei antanut perusteluja kehoitukselleen, eikä ollut varautunut ollenkaan ostoryntäykseen.
Riskiarviot olisi pitänyt tehdä aikaisemmin
Juvonen sanoo, että suomalaisten tulisi voida luottaa siihen, että Suomen Huoltovarmuuskeskus huolehtii siitä, että jokainen saa hänelle kuuluvat joditabletit.
– Huoltovarmuuskeskuksella on ollut aikaa helmikuusta, Venäjän hyökkäyssodan alusta, lähtien tehdä riskiarviot, keskittyä ottamaan haltuun äkkitilanteita ja tehdä tarvittavat hankinnat. Joditablettien valmistajien on tullut saada ohjeet tuotannon lisäämisestä Huoltovarmuuskeskuksesta.
– Nyt kysynkin, mikä on Huoltovarmuuskeskuksen tilanne ja toimintavalmius joditablettien suhteen. Ollaanko siellä ajan tasalla? Miten joditabletteja on ja miten ne jaetaan kansalaisille keskitetysti?
Suuri epäonnistuminen ministeriöltä
Ministeriön kehoitus sai aikaan joditablettien hamstaamisilmiön ja kaaoksen apteekeissa.
– Tapahtunut on suuri epäonnistuminen sosiaali- ja terveysministeriöltä, Juvonen sanoo.
– Joditableteista on puhuttu koko tämän Venäjän hyökkäyssodan ajan ja aihe ei siis ole uusi. Nostin joditabletit esille myös eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa viime viikolla. Silloin joditabletteihin ei yksikään ministeri ottanut kantaa.
Juvonen on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mikä on Huoltovarmuuskeskuksen tilanne kansalaisten turvallisuuden ylläpidossa liittyen joditablettien saatavuuteen ja miten muutoin huoltovarmuuskeskus on varustautunut ja varautunut Venäjän hyökkäyssodan mahdollisiin uhkakuviin Suomessa. Hän haluaa myös tietää, miten sosiaali- ja terveysministeriö aikoo selkeyttää toimintatapojaan liittyen äkkitilanteiden tiedottamiseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- epäonnistuminen joditabletit riskienhallinta hyökkäyssota Huoltovarmuuskeskus varautuminen sosiaali- ja terveysministeriö Venäjä Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomi tilasi sairaalakäyttöön suojamaskeja, joita ei voi käyttää sairaalassa – miksei Huoltovarmuuskeskus tilannut kolmostason suojia?

Wihonen: Miten Huoltovarmuuskeskuksen on oletettu suoriutuvan hankinnoista, kun on tullut selväksi, ettei tarvittavaa hankintaosaamista ole ollut?

Antikainen: Montako ministeriä ja erityisavustajaa tarvitaan, jotta osataan ostaa hengityssuojaimia?

Huoltovarmuuskeskuksen ”Kiina-kaupoissa” epäselvyyksiä – Juvonen: Millaisia taloudellisia tappioita Suomelle aiheutuu tilausprosessista, jossa tuotteiden laatu ei vastaa tilattua?

Tuula Haatainen ilmoitti Huoltovarmuuskeskuksen johtajan erosta, muttei vielä omastaan

Koskela haluaa Huoltovarmuuskeskuksen puolustusministeriön alaisuuteen

Ihmisiä juoksutetaan apteekissa turhaan lääkkeiden perässä – Reijonen: ”Byrokraattinen ohjeistus on kääntynyt itseään vastaan”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












