Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Strandman haluaa helpotusta sähkölaskuihin: Korotuskatto ei yksin riitä

25.09.2026 |15:01

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman esittää toimenpidealoitteessaan toimia sähkönsiirtomaksujen kohtuullistamiseksi. Hänen mukaansa sähköverkkotoiminnan monopoliasema edellyttää tehokasta viranomaisvalvontaa ja sitä, että asiakkaiden kustannusrasitus pysyy kohtuullisena.

Kuluttaja ei voi kilpailuttaa oman alueensa sähköverkkoyhtiötä. Siksi sähkönsiirron hinnoittelussa ei synny tavallista markkinakilpailua ja kohtuullisen hintatason varmistaminen jää pitkälti sääntelyn ja viranomaisvalvonnan varaan. Sähkönsiirtomaksuista on muodostunut merkittävä kustannuserä kotitalouksille, maatiloille, yrittäjille ja yrityksille.

– Kuluttaja ei voi kilpailuttaa alueensa sähköverkkoyhtiötä. Siksi sähkönsiirron hinnoittelun kohtuullisuus ja tehokas viranomaisvalvonta ovat erityisen tärkeitä. Asiakkaalla pitää olla oikeus kohtuulliseen verkkopalvelun hintaan riippumatta siitä, missä päin Suomea hän asuu tai toimii, kansanedustaja Jaana Strandman sanoo.

Nykyinen sähkömarkkinalaki rajoittaa verkkoyhtiöiden siirto- ja jakelumaksujen korotuksia kahdeksaan prosenttiin 12 kuukauden tarkastelujaksolla. Strandmanin mukaan pelkkä korotuskatto ei kuitenkaan ratkaise tilannetta, jos lähtökohtainen hintataso on jo korkea.

Tehokkaampia keinoja tarvitaan

Energiavirasto valvoo sähköverkkotoimintaa ja arvioi verkkoyhtiöiden hinnoittelun kohtuullisuutta valvontamenetelmien avulla. Strandmanin mukaan valvontaa ja sääntelyä on tarpeen kehittää siten, että asiakkaiden kustannusrasitus, alueelliset erot ja verkkoyhtiöiden välttämättömät investoinnit voidaan ottaa tasapainoisesti huomioon.

– Korotuskatto suojaa asiakkaita äkillisiltä hinnankorotuksilta, mutta se ei yksin ratkaise tilannetta, jos hintataso on jo valmiiksi korkea. Tarvitsemme myös tehokkaampia keinoja arvioida verkkopalvelujen kokonaishinnoittelun kohtuullisuutta, Strandman toteaa.

Sähköverkkoihin on investoitava, jotta toimitusvarmuus ja huoltovarmuus voidaan turvata. Samalla on tärkeää huolehtia siitä, etteivät investointien kustannukset siirry asiakkaille liian nopeasti.

– Sähköverkkoihin on investoitava ja toimitusvarmuudesta on pidettävä kiinni. Samalla on varmistettava, ettei välttämättömien investointien kustannuksia siirretä asiakkaille liian nopeasti. Kustannusten jaksottamista nykyistä pidemmälle ajalle on syytä selvittää, Strandman painottaa.

Itä-Suomen erityisolosuhteet huomioitava

Sähkönsiirron kustannukset korostuvat haja-asutusalueilla ja erityisesti Itä-Suomessa, jossa pitkät etäisyydet ja laajat verkot lisäävät verkon ylläpidon ja kehittämisen kustannuksia. Korkeat siirtomaksut voivat osaltaan heikentää asumisen, yrittämisen ja investointien edellytyksiä.

Toimenpidealoitteessa esitetään, että hallitus selvittää mahdollisuudet tiukentaa siirto- ja jakelumaksujen korotuskattoa, kehittää Energiaviraston valvontamenetelmiä sekä pidentää tarvittaessa investointikustannusten siirtymistä asiakashintoihin. Lisäksi tavoitteena on turvata kohtuullinen sähkönsiirron hintataso erityisesti haja-asutusalueilla ja Itä-Suomessa.

Valmisteilla olevassa Itä-Suomen erityistalousalueen kokeilussa sähkönsiirron erityisolosuhteet tulisi voida huomioida nykyistä paremmin.

– Itä-Suomen elinvoiman vahvistaminen edellyttää, että asumisen ja yrittämisen peruskustannukset pysyvät kohtuullisina. Sähkönsiirron pitkät etäisyydet, laajat verkot ja verkkotoiminnan monopoliasema ovat erityispiirteitä, jotka on syytä ottaa nykyistä paremmin huomioon päätöksenteossa. Tavoitteena on löytää tasapaino, jossa sähköverkkojen toimitusvarmuus, huoltovarmuus ja riittävä investointikyky turvataan, mutta samalla sähkönsiirron kustannukset pysyvät kohtuullisina asiakkaille koko Suomessa, Strandman sanoo.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Elinkeinoministeri Puisto vaatii suojelua sähköverkolle: ”Suomen sähköjärjestelmä on strateginen valtti”

10.09.2026 |15:07

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi