Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Maahanmuuttajaryhmien välillä valtavia eroja maanpuolustustahdossa

25.09.2026 |10:31

Monikulttuurisuus muokkaa yhteiskuntaa monella tavalla. Keskeinen kysymys on, miten se vaikuttaa maanpuolustustahtoon tosipaikan tullen? Maahanmuuttajaryhmät ovat keskenään erilaisia siinä, miten kutsuntoihin ja varusmiespalvelukseen – eli maanpuolutukseen – suhtaudutaan.

Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth totesi aikoinaan, että ”Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa, ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.”

Maailmanpoliittisen turvallisuustilanteen muuttuessa Suomessa keskustellaan muun muassa siitä, millaista maanpuolustustahtoa löytyy muilta kuin syntyperäisiltä suomalaisilta tai heiltä, jotka eivät puhu äidinkielenään suomea, ruotsia tai saamea.

Asiaa on tutkittu melko vähän, sillä puolustusvoimat ei tilastoi erikseen ulkomaalaistaustaisia varusmiehiä tai reserviläisiä.

Alle puolet ulkomaalaistaustaisista kävisi armeijan

Markus Skippari selvitti vuonna 2023 julkaistussa pro gradu -tutkielmassaan ulkomaalaistaustaisten asevelvollisten suhdetta yleiseen maanpuolustustahtoon.

Ulkomaalaistaustaisilla asevelvollisilla hän tarkoitti Suomen kansalaisuuden saaneita ulkomaalaistaustaisia, joista vuoden 2007 asevelvollisuuslain mukaan tulee kansalaisuuden myötä asevelvollisia.

Skipparin kyselytutkimuksessa lähes 70 prosenttia vastaajista koki, että suomalainen yhteiskuntajärjestys on puolustamisen arvoinen ja kaikki vastaajat olivat valmiita osallistumaan maanpuolustukseen jonkinlaisella panostuksella. Aseelliseen sodan ajan maanpuolustukseen halukkaita heistä oli silti alle puolet, noin 40 prosenttia vastaajista.

Varusmiespalvelukseen valmiita oli vastaajista 44 ja siviilipalvelukseen 40 prosenttia vastaajista. Kertausharjoitushalukkuutta löytyi 36 prosentilta ja reserviläistoimintaan tai maanpuolustusjärjestön toimintaan halukkaita oli enää 28 prosenttia vastaajista.

Hyvinvointi lisää halua puolustaa maata

Vuosina 2016−2019 Suomessa toteutetussa TAHTO-tutkimusprojektissa tutkittiin maanpuolustustahdon muodostumista. Jo silloin todettiin, että yksilön kokemukset valtiosta luovat perustan puolustustahdon muodostumiselle.

Maanpuolustushaluun vaikuttaa myös yksilön luottamus valtiota ja sen järjestelmiä sekä toimijoita kohtaan. Tässä kohdassa merkitystä on sillä, miten ulkomaalaistaustainen kokee sopeutuneensa Suomeen.

Skipparin mukaan kotoutumisen lähtökohdat muodostuvat sitä haastavammiksi, mitä suurempi kulttuurillinen ja maantieteellinen etäisyys uudella asuinvaltiolla on lähtömaahan.

Mitä paremmaksi hyvinvointi koetaan, sitä myönteisempi on suhde maanpuolustukseen. Mitä suurempi koettu etäisyys suomalaisuuteen on, sitä neutraalimpi on myös suhtautuminen maanpuolustukseen ja asevelvollisuuteen.

Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että pakolaisina Suomeen saapuneet suhtautuvat muita maahanmuuttajia myönteisemmin asevelvollisuuteen, joten pakolaisuus paransi maanpuolustustahtoa.

Maanpuolustushalukkuutta kasvatti myös se, mitä enemmän vastaaja oli ehtinyt käydä kouluja Suomessa sekä vanhemmuussuhde. Jostain syystä myönteistä suhtautumista maanpuolustukseen lisäsi myös se, jos henkilön äiti asui Suomessa.

Yletön määrä palveluksesta vapautettuja

Myös Puolustusvoimissa edelleen palveleva kapteeni Lauri J. Mattila on tehnyt havaintoja ulkomaalaistaustaisten nuorten maanpuolustustahdosta työskennellessään pari vuotta sitten Uudenmaan aluetoimistossa ja kertonut niistä muun muassa kirjoituksessaan Sotilasaikakauslehdessä ja toukokuussa julkaistussa podcastissa.

Työssään Mattila havaitsi, miten eri maahanmuuttajaryhmien välillä on valtavia eroja siinä, miten kutsuntoihin ja varusmiespalvelukseen – eli maanpuolustukseen – suhtauduttiin.

Etenkin somalian- ja arabiankielisten sekä muiden islamilaisesta kulttuuritaustasta tulevien kohdalla tilanne on se, että heillä on valtava yliedustus kutsunnoista poissaoloissa sekä terveydellisistä syistä varusmiespalveluksesta vapautuksissa.

Mattilan mukaan esimerkiksi Vantaalla arabian- ja somalinkielisistä enemmistö jätti tulematta kutsuntoihin käskettynä päivänä, kun kotimaisia kieliä puhuvilla vastaava luku oli 17 prosenttia.

Lisäksi Uudellamaalla peräti 70 prosenttia arabiaa tai somaliaa kotikielenään puhuvista sai vapautuksen varusmiespalveluksesta terveydellisistä syistä.

– Olen huolissani siitä, mikä tilanne on nyt ja mikä vaikutus tällä on maanpuolustukselle pitkällä aikavälillä, Mattila toteaa.

Keskustelua vaiennetaan

Mattilan havainto arabian- ja somalinkielisten aliedustuksesta vastaa myös Skipparin tutkimushavaintoa heikon kotoutumisen vaikutuksesta varusmiespalveluksen välttämiseen.

Faktapohjainen debatti aiheesta on kuitenkin vaikeaa, sillä Puolustusvoimista asiaa kommentoidaan virallisissa yhteyksissä vain siten, että he eivät ylläpidä tilastoa asevelvollisista kieliryhmittäin.

Maanpuolustustahdon kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että palvelusta suorittavat kokevat kyseessä olevan aidosti koko ikäluokkaa koskevan velvollisuuden eikä vain valikoidun ryhmän vastuu.

Näin ovat todenneet sekä Varusmiesliiton puheenjohtaja Mats Uotila että perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius.

Vigelius teki myös toukokuussa kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok.).

Keskustelu aiheesta jatkuu edelleen.

Suomen nuorten maanpuolustustahto korkealla

Lähes puolet suomalaisista nuorista pelkää Suomen turvallisuuden puolesta. Silti lähes neljä viidestä on valmis puolustamaan maataan aseellisesti tai aseettomasti, kertoo Puolustusvoimien tilaama tutkimus.

Tämä tulos selviää E2-laitoksen tutkimuksesta ”Nuorten aikuisten näkemykset maanpuolustuksesta ja asevelvollisuudesta.” Se kartoittaa 18–30-vuotiaiden näkemyksiä maanpuolustuksesta ja asevelvollisuudesta. Puolustusvoimien tilaama tutkimus toteutettiin marraskuussa 2025, ja siihen vastasi yli kaksi tuhatta nuorta aikuista.

Asevelvollisen velvollisuus suorittaa varusmies-, aseeton tai siviilipalvelus päättyy sen vuoden lopussa, jona asevelvollinen täyttää 30 vuotta.

Suomen kansalaisten korkeasta maanpuolustustahdosta kertoo yleisesti varusmiespalveluksen korkea suorittamisprosentti, reserviläisten aktiivinen osallistuminen kertausharjoituksiin ja maanpuolustusjärjestöjen kasvava jäsenmäärä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi