

Työministeri Tuula Haatainen (vas.) ja Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen puheenjohtaja Ilona Lundström tiedotustilaisuudessa pitkänäperjantaina 10. huhtikuuta 2020 Valtioneuvoston linnassa Helsingissä. Huoltovarmuuskeskus tilasi Kiinasta suojavarusteita pikavippiyhtiöitä pyörittäneeltä liikemieheltä Onni Sarmasteelta ja kauneusalan yrittäjältä Tiina Jylhältä ja asiasta on noussut julkisuudessa ennennäkemätön sotku. / LEHTIKUVA
Tuula Haatainen ilmoitti Huoltovarmuuskeskuksen johtajan erosta, muttei vielä omastaan
Työministeri Tuula Haatainen (sdp.) ei liiemmin hymyillyt tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa. Hän kertoi aluksi keskustelleensa Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) toimitusjohtajan Tomi Lounemaan kanssa, joka päätyi pyytämään eroa. Pääministeri Sanna Marin oli jo aiemmin päivällä näyttänyt peukaloa alaspäin Lounemaan kohdalla.
Lounemaan ero astuu välittömästi voimaan, ja Janne Känkänen on nimitetty väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.
Haatainen kertoi suojamaskikaupoissa olleiden epäselvyyksien vaikuttaneen heikentävästi HVK:n uskottavuuteen. Ministeri ja HVK:n hallituksen puheenjohtaja Ilona Lundström kertoivat toimista, joilla HVK:n uskottavuus yritetään palauttaa. Suojavarustekaupoista käynnistetään ulkoinen tarkastus. Myös kiistanalaisen, Tiina Jylhän ja Onni Sarmasteen kanssa tehdyn suojavarustekaupan purkua harkitaan.
Tiedotustilaisuudessa esiintyneen HVK:n hallituksen puheenjohtaja Ilona Lundström ei tässä vaihessa vielä osannut sanoa, montako suojavarustekauppaa on tehty. Asiaa selvitetään, selvitys valmistuu tiistaiksi.
”Entä ministerivastuu?”
Haatainen kertoi, ettei hän ollut tietoinen kaupan operatiivisesta puolesta. Kohukaupan yksityiskohdat tulivat hänen tietoonsa median välityksellä. Hän kertoi myös olleensa tietoinen kaikkien suojavarustehankintojen kokonaissummasta, mutta totesi, ettei tiennyt, keiden kanssa kauppatoimia on tehty.
Huoltovarmuuskeskus kuuluu työministeriön hallinnonalaan, ja Haatainen on asiassa vastuuministeri. Suojavarusteskandaalin absurdit käänteet pakottavat kysymään, missä määrin Haatainen on itse asiasta vastuussa.
Extrauutiset kysyyi tiedotustilaisuudessa ministerivastuun perään. Toimittaja kysyi, kuka kantaa asiassa poliittisen vastuun ellei ministeri.
Haatainen totesi, että hänen tehtävänsä on kaikissa tilanteissa huolehtia siitä, että HVK:lla on edellytykset toimia. Hän lisäsi myös, ettei hänen pöydälleen ole tullut operatiivisia kysymyksiä.
Haataisen tiedotustilaisuus. 1 h 16 min.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ilona Lundström Onni Sarmaste Tiina Jylhä Tomi Lounemaa Janne Känkänen Huoltovarmuuskeskus Tuula Haatainen Sanna Marin
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tommi on turhaan etsinyt töitä jo kuusi vuotta: ”Suomessa ei ole mitään työvoimapulaa, vaan meillä on pulaa oikeista työpaikoista, joihin pitäisi työllistää suomalaisia”

Perussuomalaiset työministeri Haataiselle: Oletteko valmis eroamaan?

Packalén penää Marinin vastuuta maskisekoilusta: ”Johtajana kokematon pääministerimme ei antanut viranomaisten toimia kriisiorganisaationa”

Sosiaali- ja terveysministeriö toimii ilman strategiaa ja aiheuttaa kaaosta – Juvonen: Huoltovarmuuskeskuksen puututtava peliin
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














