

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ideologisen energiapolitiikan kylmät ajat – ”Viherhumppa vastamelukuulokkeilla ei päästänyt läpi järjen ääntä”
Yhteiskunnan perustarve, energia, on vihersiirtymähuumassa riskeerattu ja tuotantoa tuhottu. Vakaa sähkön hinta ja omavaraisuus on menetetty, kotitalouksia kaatuu ja yrityksiä menee nurin. Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen vaatii Suomea palaamaan järjen käyttöön ja realismiin matkallaan kohti puhtaampia energiamuotoja.
Vuosi 2024, tammikuun 5. päivä. Tervetuloa Suomi Finland ja sen asukkaat isänmaamme energiapolitiikan ja energiaturvallisuuden pelikentille! Sää Kainuussa on selkeä ja viileä, pakkasta 35 astetta. Pitäkää penkeistänne kiinni ja kiinnittäkää turvavyönne. Sähkön hinta on 2,5 €/kilowattitunti, sisältäen siirto- ja kuukausimaksut.
– Eurooppa ja Suomen 2000-luvun hallitukset uskoivat sinisilmäisesti Venäjän olevan reilu ja vakaa kauppakumppani. Näin Suomikin sitoi omaa energiahuoltovarmuuttaan Venäjän varaan. Kun Venäjä hyökkäsi Krimille ja myöhemmin laajemmin Ukrainaan, oli 2000-luvun suomalainen energiapolitiikka jo ajanut oman kansallisen energiahuoltovarmuutemme polvilleen, kertoo kansanedustaja Mikko Polvinen.
Viherkiihdytyksen lasku lankesi kansalaisille
EU:n mallimaassa Suomessa toimivat hiilivoimaloiden piiput oli tuhottu ja turvetuotanto ajettu alas silloisen hallituksen toimesta. Suomen korkein savupiippu Pohjolan Voiman Kristiinankaupungin Karhusaaressa kaadettiin hallituksen toimien seurauksena lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2020. Inkoon, Porin, Naantalin ja Kotkan voimalaitokset tuhottiin, vaikka osa niistä oli vielä hyvässä kunnossa.
– Minkä vuoksi? Juuri sen vuoksi, että luotto Venäjään oli korkealla ja lähes uskonnon kaltaiseksi muuttunut ilmastohypetys vei faktoilta tilan. Tämä ympäristöuskonto otti eduskunnassa vallan välittämättä asiantuntijalausunnoista ja maalaisjärjestä. Viherkiihdytyksen riskit kaadettiin hallituksen toimesta lopulta kansalaisten maksettavaksi. Ja toden totta, nyt sitä laskua maksetaan ja kalliisti.
– Kaikki edellä mainittu tapahtui, vaikka Huoltovarmuuskeskus havahtui riskeihin jo vuonna 2014. Kun riskit muuttuivat tosielämän arjeksi talvella 2022-2023, alkoi pallottelu vastuusta. Huoltovarmuuskeskus osoitti työ- ja elinkeinoministeriön suuntaan, joka puolestaan vetosi EU:n kilpailulainsäädäntöön, Polvinen toteaa.
Kotitalouksia kaatuu ja yrityksiä menee nurin
Ylen analyysin 12.12.2022 mukaan: ”Huoltovarmuuskeskus ilmaisi huolensa useaan otteeseen vielä vuosikymmenen lopulla, muun muassa kivihiilen energiankäytön kieltävän lain valmistelun yhteydessä. Hiililauhdelaitosten perään haikailu ei siis ole pelkkää jälkiviisastelua.”
– Yhteiskuntamme perustarve, energia, on vihersiirtymähuumassa riskeerattu ja tuotantoa tuhottu. Olemme menettäneet toimivan yhteiskuntamme yhden tunnusmerkin, vakaan sähkön hinnan ja omavaraisuuden. Nyt kotitalouksia kaatuu ja yrityksiä menee nurin. Erittäin surullista! Varoitettu on, mutta viherhumppa vastamelukuulokkeilla ei päästänyt läpi järjen ääntä, Polvinen kritisoi.
– Nykyinen hallitus ensimmäisellä hallitusohjelmasivullaan mainitsee: ”Hallitus takaa kansalaisten ostovoiman ja arjen kustannusten kohtuullisuuden.” Näin Kainuun ainoana hallituspuolueiden kansanedustajana puolustan tätä hallitusohjelman kirjausta kotimaakuntamme puolesta. Tämän talven on oltava viimeinen muisto menneestä päätöksenteosta. Haasteita toki riittää, koska varajärjestelmät ja turvetuotanto ovat jo alhaalla. Nopeisiin korjaustoimiin on haastavaa ryhtyä, koska edellä mainitut vaihtoehdot on tuhottu.
Paluu realismiin
Se, että 4.1.2024 Kajaanissa 95E-bensiini maksoi alle 1,7 €/litralta, antoi kuitenkin muistutuksen siitä, että hallituksessa voi vaikuttaa ja siitäkin, että meno Suomessa on muuttunut. Jos energian hinnan nostajat olisivat vielä hallituksessa, niin 95E maksaisi sekin nyt yli kaksi euroa litralta.
– On palattava takaisin realismin äärelle. Maamme tulee varmistaa, että siirtyessämme kohti puhtaampia energiamuotoja pidämme myös vanhempaa teknologiaa rinnalla. Kansalaisten ja valtion taloudellinen sekä sosiaalinen kestokyky eivät saa ylittyä. Se, että saamme oman maamme polvilleen vihersiirtymän edessä, vähentää mahdollisuuksiamme löytää kestäviä ratkaisuja. Toimiva yhteiskunta mahdollistaa pohjan teknologioiden kehittämiselle ja niiden ratkaisujen kautta mahdollisuuden vientiin ja teknologisten ratkaisujen tarjontaan oikeasti maapallon ilmaston kestokykyä koetteleviin maihin.
– Näin voimme laskeutua tavoitteeseemme kohti puhtaampaa ympäristöä ja ilmastoa ilman turhanpäiväisiä ideologisia ilmakuoppia, Polvinen uskoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastohypetys viherkiihdytys viherhumppa Mikko Polvinen energiaturvallisuus ideologinen energiapolitiikka energiahuoltovarmuus Vihersiirtymä hiilivoimalat omavaraisuus Huoltovarmuuskeskus polttoaineen hinta sähkön hinta Hallitusohjelma Energiapolitiikka Venäjä Energia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Tämä hallitus ajaa järkevää energiapolitiikkaa: – ”Kestävää talouden kannalta, turvaa ostovoiman, ei lisää arjen kustannuksia eikä heikennä teollisuuden kilpailukykyä”

Lapsia jäänyt pois harrastuksista polttoaineiden hintojen takia – Mäenpää vaatii toimenpiteitä autoilun kustannusten hillitsemiseksi

Purra: Jakeluvelvoitteen kiristymisestä johtuva polttoaineen hinnankorotus on kompensoitava kokonaan

Hallitusohjelmassa korostuvat talous, työ, ostovoima ja turvallisuus – Purra: Unohdetaan ryntäily ja palataan perusasioiden äärelle

Turve on ollut tarpeen tänäkin talvena – palaturpeesta on jo pulaa

Huoltovarmuuskeskus testasi turpeen varmuusvarastojen käyttöä – toimia turpeen huoltovarmuuden varmistamiseksi toivotaan

Mäenpää vaatii turpeen määrittelyä uusiutuvaksi luonnonvaraksi: ”Turvetta muodostuu Suomessa huomattavasti enemmän kuin sitä vuosittain käytetään”

Suomessa viljellään ruokohelpeä kasvualustoihin – viljelyn toivotaan työllistävän turvetuottajia

Euroopan keskuspankkiin halutaan vain vihreitä – viherryttämiseen kriittisesti suhtautuvat työntekijät pelkäävät työnsä puolesta
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.














