Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Maatalouden tilanne on katastrofaalinen – Reijonen vaatii maataloustuottajille parempaa katetta tuotteistaan

10.02.2023 |12:28

Kansanedustaja Minna Reijonen korostaa, että Suomessa on oltava maataloutta, joka turvaa ruoantuotantoa. Maatalous on tällä hetkellä kuitenkin suurissa vaikeuksissa muun muassa energiakriisin ja yleisen inflaation vuoksi. Kohonneet elintarvikkeiden hinnat eivät kuitenkaan juuri näy tuottajien kukkarossa, mihin epäkohtaan Reijonen vaatii muutosta jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.

Maatalouden ja kotimaisen ruoantuotannon jatkumisen turvaaminen on tärkeää Suomen omavaraisuuden ja huoltovarmuuden takia. Huoltovarmuuden merkitys korostuu varsinkin kriisiaikana.

– Kuitenkin maatalouden tämänhetkinen tilanne on katastrofaalinen. Tiloja lopettaa ja kustannukset ovat nousseet mm. lannoitteiden, polttoainekustannusten ja muun energian hintojen osalta, Minna Reijonen avaa.

Tuottajan saama voitto ei ole juurikaan noussut

Hintojen nousua on tapahtunut myös elintarvikkeissa, mutta tuottajan saama voitto ei ole juurikaan noussut.

– Sähkönmyynnin osalta voittoja on pyritty hillitsemään. Kaupan osalta tähän ei lainsäädännön keinoin ole puututtu, Reijonen huomauttaa.

Reijonen vaatii ministeriltä kirjallista vastausta siihen, kuinka on puututtu tai aiotaan puuttua elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden osalta mahdollisiin myyntivoittoihin kaupan osalta siten, että tuottaja saisi nykyistä suuremman osan tuotteidensa tuloista.

Reijonen on tehnyt asiasta myös toimenpidealoitteen, jotta toimiin ryhdyttäisiin välittömästi. Reijosen mielestä maatalouden tulevaisuuden turvaaminen Suomessa on erityisen tärkeää.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi