

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset tekee oman epäluottamuslauseensa valtionvelasta – moitteita kokoomukselle EU-, ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikasta
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tekee hallitukselle oman epäluottamuslauseensa valtion julkisen talouden ongelmista ja velkaantumisesta eikä ole mukana kokoomuksen välikysymyksessä aiheesta.
Perussuomalaiset katsoo, että kokoomuksen linja pikemminkin lisää julkisen talouden ongelmia kuin ratkaisee niitä.
– Kokoomus itse oli ajamassa eduskunnassa läpi miljardeja maksaneen EU:n elvytyspaketin ja aloitti EU:n yhteisvelat ja tulonsiirrot Suomesta huonommin taloutensa hoitaneisiin maihin, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio muistuttaa.
Ilmastopolitiikkaan järkeä
Perussuomalaiset kritisoi myös kokoomuksen ajamien uusien ilmastotoimien olevan kansantaloudellisesti haitallisia.
– Kokoomuksen viimeisen neljän vuoden aikana eduskunnassa ajama EU- ja ilmastopolitiikka ovat heikentäneet julkisen talouden kestokykyä, Tavio moittii.
Maahanmuutto lisää velkaa entisestään
Perussuomalaiset muistuttaa myös maahanmuuttopoliittisen linjansa eroavan kokoomuksesta.
– Kokoomus tarjoaa julkisen talouden lääkkeeksi työperäisen maahanmuuton merkittävää helpottamista kolmansista maista. Perussuomalaiset ei näe matalapalkkamaahanmuuton lisäämistä keinona tasapainottaa julkista taloutta, Tavio sanoo.
– Nykymallissa maahan tulleen matalapalkkatyövoiman työllisyysaste laskee nopeasti alle kantaväestön keskiarvon, ja kokonaisuudessaan vaikutus julkiseen talouteen on negatiivinen, koska usein palkankin päälle nostetaan sosiaalitukia, Tavio perustelee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- matalapalkkamaahanmuutto EU:n elvytyspaketti EU-tulonsiirrot yhteisvelka sosiaalituet Matalapalkkainen työ epäluottamuslause valtionvelka Työperäinen maahanmuutto Maahanmuuttopolitiikka EU-politiikka Julkinen talous Ville Tavio ilmastopolitiikka Velkaantuminen perussuomalaiset Välikysymys Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Evan tutkimus osoittaa: Suomalaiset haluavat pelastaa hyvinvointivaltion leikkaamalla toissijaisista kohteista, kuten Yleisradiosta ja kehitysavusta

Perussuomalaiset: Velanotolle miljardijarru ja säästöt kansan enemmistön tahdon mukaisesti

Immonen: Sanna Marin ajaa radikaalivasemmistolaista identiteettipolitiikkaa – ”Ideologiselle mädätykselle ei tule antaa enää tuumaakaan periksi”

Tavio: Vihreä siirtymä ristiriidassa kotimaisen huoltovarmuuden kanssa – ”Hiilikasoja ja turvetta tarvitaan edelleen”

Purralta kovaa kritiikkiä kokoomuksen ja SDP:n EU- ja ulkopoliittisille linjauksille: ”Sinipunahallitus ei muuttaisi mitään”

Suomi saa EU:sta eteensä nieltävää ennallistamisasetuksessa, ilmastopaketin osissa ja uusissa tulonsiirto- ja velkainstrumenteissa: ”Näistä kokoomus ja sosiaalidemokraatit eivät mielellään puhu”

Perussuomalaisilta uusi maahanmuuttopoliittinen ohjelma: Suomen on lopetettava vastaanottamasta sellaista maahanmuuttoa, joka kuormittaa julkista taloutta

PS: Kokoomuksella on keskeisissä kysymyksissä valitettavasti sama tärkeysjärjestys kuin hallituksella

Purra: Tavallinen työssäkäyvä suomalainen ei naura palkkapäivänä – demareilta lääkkeeksi lähinnä uusia veroja
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













