

PS ARKISTO
PS: Kokoomuksella on keskeisissä kysymyksissä valitettavasti sama tärkeysjärjestys kuin hallituksella
Eduskunta keskusteli tänään kokoomuksen välikysymyksestä koskien julkisen talouden velkaantumista. Perussuomalaiset eivät allekirjoittaneet kokoomuksen välikysymystä vaan tekivät oman epäluottamuslauseensa, sillä kokoomuksen lääkkeet talouden pelastamiseksi ovat perussuomalaisten mukaan väärät. Perussuomalaiset arvostelevat muun muassa kokoomuksen tukea EU:n tukipaketeille ja kireälle ilmastopolitiikalle.
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne totesi ryhmäpuheenvuorossaan, että kriisit ovat tehneet vaalikaudesta poikkeuksellisen, mutta saman ovat kokeneet kaikki verrokkimaamme.
– Poikkeuksellisten menotarpeiden keskellä hallitus on jatkanut punavihreän ohjelmansa toteuttamista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se ei ole luopunut mistään, vaikka uusia, välttämättömiäkin menoja on tullut, vaan paisuttanut budjettia ja velkaa kuin viimeistä päivää, Ranne arvosteli.
Suomi on jäänyt kelkasta
Kun muut Pohjoismaat ovat saaneet velkasuhteensa laskuun, IMF:n arvion mukaan Suomen velkasuhde jatkaa kasvuaan nopeimmin kehittyneiden talouksien joukossa.
– Yhä paisuvat velka ja julkiset menot ovat Suomen menestymisen este. Suomi sutii, pysyy paikoillaan ja uppoaa yhtä syvemmälle, ellei suunta muutu, Ranne totesi.
Velkaa on otettu epärealistisilla odotuksilla.
Vanhat pääpuolueet ovat Ranteen mukaan luvanneet vaalikausi toisensa jälkeen talouskasvua ja kasvavaa työllisyyttä, ja taas toistetaan samaa mantraa.
– Vieläkään ei ole opittu, että toivottua kasvua ei voi ulosmitata etukäteen velaksi ja kuvitella, että kasvu tulee ja pelastaa. Kasvun harha on paisuttanut velkaa neljän viimeisen hallituksen aikana liki 90 miljardilla eurolla. Velkasuhde on saatava laskuun ennen kuin on lupa puhua kasvusta, Ranne muistutti.
Ei juustohöylää
Säästöjä on perussuomalaisten mielestä tehtävä, mutta se ei saa tarkoittaa suomalaisten hyvinvoinnista tai turvallisuudesta leikkaamista saati uusia veroja.
– Julkinen palvelukoneisto pystyy huolehtimaan suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, kun tehdään vain oikeita asioita ja tehdään ne hyvin. Ei juustohöylää vaan ydintehtäviin keskittymistä, Ranne sanoi.
Tärkeysjärjestys hukassa
Ranne arvosteli kokoomuksen tärkeysjärjestystä taloudenpidossa ja korosti, että perussuomalaisten tärkeysjärjestyksessä suomalaisen etu tulee aina ensin.
– Kokoomuksen tärkeysjärjestys on valitettavasti keskeisissä kysymyksissä sama kuin hallituksen. Siksi emme ole mukana tässä välikysymyksessä, Ranne perusteli.
– Ei nimittäin voi uskottavasti tervehdyttää taloutta luovuttamalla yhä enemmän päätösvaltaa ja rahaa EU:lle, kuten hallitus ja kokoomus ovat tehneet.
– Ei voi ylläpitää suomalaisten palveluita rahoittamalla velkarahalla kehitysmaiden korruptiota. Nekin rahat menevät kankkulan kaivoon ja murentavat suomalaisten tulevaisuutta.
– Ei voi luoda vihreää kasvua romuttamalla suomalaisten ostovoimaa. Ylikireä ilmastopolitiikka heikentää pieni- ja keskituloisten ostovoimaa ja luo energia- ja liikenneköyhyyttä.
– Ei voi luvata kasvua ulkomaisilla huippuosaajilla tuomalla Suomeen kehitysmaiden matalapalkkatyövoimaa elämään tulonsiirtojen varassa, maanmiestensä ja harmaan talouden riistettävänä, Ranne luetteli.
Perussuomalaiset esittää epäluottamusta
Hallituksen talouspolitiikka on perussuomalaisten mukaan kasvattanut vastuuttomasti valtion velkaa ja vastuita kestämättömällä tavalla.
– Toimet, joilla talous kohenisi pitkällä aikavälillä, ovat tekemättä. Valtion velan todellinen maksaja on lopulta keskituloinen työntekijä tai yrittäjä, joka kantaa kohtuuttoman taakan hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitämiseksi maksaen samalla ennätyksellisen paljon lämmityksestä, liikkumisesta, ruuasta ja arjesta, Ranne huomautti.
– Koska hallitus on epäonnistunut kansallisten ja kansalaisten etujen puolustamisessa sekä taloudenhoidossa, esitän, ettei se nauti eduskunnan luottamusta, Ranne totesi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kasvun harha hallituksen talouslinja matalapalkkamaahanmuutto kehitysapumenot ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka vihreä kasvu epäluottamusesitys suomalaisten hyvinvointi EU-tukipaketit tärkeysjärjestys ostovoima Julkinen talous Lulu Ranne Talouskasvu Turvallisuus Velkaantuminen Välikysymys työllisyys Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten Purra esitti tylyn huomion hallituksen talouspolitiikasta – Marin menetti hermonsa

Koskela pitää lisätalousarviota laastarina, joka ei puutu ongelmien juurisyihin – ”Marinin hallitus ottaa rahoja seuraavan hallituksen budjetista”

Perussuomalaiset: Velanotolle miljardijarru ja säästöt kansan enemmistön tahdon mukaisesti

Puisto: Hallituskausi jättää velkaisen perinnön

Purra: Tavallinen työssäkäyvä suomalainen ei naura palkkapäivänä – demareilta lääkkeeksi lähinnä uusia veroja

Mäenpää: ”Vasemmistohallitus jakaa ja kokoomus takaa”

Julkisen talouden korjaaminen maahanmuutolla ei ole ratkaisu

Tee tunti töitä viikossa – olet hallituksen mielestä työllistetty
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
Uusimmat

Järjestöjen STEA-avustuksia leikataan 50 miljoonaa euroa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












