

LEHTIKUVA
Mäenpää: ”Vasemmistohallitus jakaa ja kokoomus takaa”
Eduskunnassa keskusteltiin eilen kokoomuksen välikysymyksestä, joka koski julkisen talouden velkaantumista. Perussuomalaiset jättivät aiheesta oman epäluottamuslauseensa.
Kansanedustaja Juha Mäenpää arvosteli ankarasti kokoomuksen talouspoliittisia valintoja.
– Vaikka aihe itsessään on tuiki tärkeä, ei perussuomalainen eduskuntaryhmä voinut missään nimessä lähteä mukaan välikysymykseen, jossa ratkaisuksi Suomen ongelmiin ehdotettiin väsyneesti mutta valitettavan yllätyksettömästi – mitäpä muutakaan – kuin lisää maahanmuuttoa.
Kokoomus hyväksyi EU:n elvytyspaketin
Mäenpää totesi puheenvuorossaan, ettei ole tyytyväinen hallituksen taloudenpitoon, mutta muistutti samalla oppositiopuolue kokoomuksen roolista Suomelle turmiollisessa talouspolitiikassa.
– En oikein tiennyt itkeä vai nauraako tämän kysymyksen osalta, koska kokoomus oli itse ajamassa eduskunnassa läpi miljardeja Suomelle maksaneen Euroopan unionin elvytyspaketin. Siis miljardeja maksaneen — sellainen talouspuolue, Mäenpää sivalsi.
Hän muistutti, että kyse oli tuolloin niin merkittävästä toimivallan siirrosta, että elvytyspaketin hyväksyminen vaati eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistön.
– Arvoisa kokoomus, te veitte meidät tällaiseen federalistiseen yhteisvelkaan, ja tässä tältä osin pitää todeta, että vasemmistohallitus jakaa ja kokoomus takaa.
Työvoiman saatavuusharkinta säilytettävä
Kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja liike nytin välikysymyksessä linjataan, että työvoimapula ei ratkea ilman merkittävää työperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälistä rekrytointia. Keinoja tähän ovat sen mukaan muun muassa työvoiman saatavuusharkinnan poistaminen sekä työperäisen maahanmuuton vastuun keskittäminen yksiin käsiin.
– Kokoomus perustaa talouspolitiikkansa merkittäviltä osin maahanmuuton varaan. Jo valtiovarainministeri Jyrki Katainen piti aihetta esillä ennen 2010-luvun taitetta. Tämä ”Suomi tarvitsee maahanmuuttoa” ‑hokema on niin vanha, kulunut ja ongelmallinen, etten tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, Mäenpää harmitteli.
Viranomaisten keräämien tilastojen pohjalta voidaan nähdä, että EU:n ulkopuolelta matalapalkka-aloille tulleiden henkilöiden työllisyysaste laskee voimakkaasti muutaman maassaolovuoden jälkeen.
– Esimerkiksi vuonna 2020 palkka-, yrittäjä- ja omaisuustulot olivat Suomen maahanmuuttajaväestöllä vain noin 21 960 euroa henkeä kohti. Tällä tulotasolla maksetaan veroa 6 741 euroa ja saadaan tulonsiirtoja 11 131 euroa, jolloin julkistalous jää tappiolle 4 390 euroa per henkilö, Mäenpää huomautti.
– Kuten edellä olevista luvuista voi päätellä, tämä kokoomuksen kiima poistaa työvoiman saatavuusharkinta vain pahentaa tilannetta ja julkisen talouden tilaa. Kokoomus ei näiltä osin edusta ratkaisua vaan on pikemminkin osa ongelmaa. Unohdetaan hölmöt ehdotukset ja säilytetään työvoiman saatavuusharkinta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-tukipaketit matalapalkka-alat Saatavuusharkinta Työperäinen maahanmuutto Juha Mäenpää Maahanmuuton kustannukset Vasemmisto Velkaantuminen Jyrki Katainen hallitus talous Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työperäiseen maahanmuuttoon palautettava kontrolli – ratkaisu työvoimapulaan löytyy kotimaisesta reservistä ja EU-alueella olevasta työvoimasta

Ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttöön liittyy usein myös sosiaaliturvan systemaattista väärinkäyttöä – ”Kela-money ei ole urbaania legendaa”

PS: Kokoomuksella on keskeisissä kysymyksissä valitettavasti sama tärkeysjärjestys kuin hallituksella

Purra: Tavallinen työssäkäyvä suomalainen ei naura palkkapäivänä – demareilta lääkkeeksi lähinnä uusia veroja

Tee tunti töitä viikossa – olet hallituksen mielestä työllistetty

Purra: Illasta toiseen puhutaan muutaman sadan miljoonan säästökohteista, mutta ei siitä, että hallitus kuittasi veronmaksajille kymmenen miljardia maksettavaa EU-elvytyspaketissa
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Saksan kansallisen mediayhtiön ZDF:n uutisdokumentti paljastaa Hamasin soluttautumisen kansalaisjärjestöihin Euroopassa
Journalistit Carl Exner ja Ahmet Şenyurt selvittivät "Die Spur" -uutisdokumentissa, mitkä tahot ovat islamististen rakenteiden ja Hamasin propagandistien taustalla. Tutkivan journalismin dokumentti todentaa, kuinka Hamas-toimijat ovat merkittävissä rooleissa eurooppalaisissa yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Hallitus korjaa yrittäjien eläkejärjestelmän vikoja: Eläkemaksu tulee jatkossa määräytymään nykyistä selkeämmin todellisten tulojen mukaan
Yrittäjien eläkemaksu laitetaan määräytymään nykyistä selvemmin todellisten tulojen mukaan.