Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia

17.09.2026 |23:38

Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää tilannetta kestämättömänä.

– Emme tarvitse omien rikollistemme lisäksi ulkomailta yhtään uusia rikollisia. Vankilamme ovat jo tupaten täynnä, Vigelius toteaa.

Vigelius huomauttaa, että ulkomaalaisten osuus olisi vieläkin korkeampi, mikäli laskuissa huomioitaisiin myös maahan muuttaneet ja ulkomaalaistaustaiset henkilöt, jotka ovat jo saaneet Suomen kansalaisuuden.

– Todellisuus maahanmuuton virheistä kertovien lukujen takana on siksi tätäkin karumpi.

Ulkomaalaisten rikollisten karkotukset kasvussa

Vigelius esittää ratkaisuiksi kasvavaan vankimäärään automaattisia karkotuksia, vankien siirtoja lähtömaihinsa sekä vankipaikkojen vuokraamista halvemmista maista.

– Kun ulkomaalainen tuomitaan vakavasta rikoksesta, hänelle tulee samalla langettaa automaattisesti karkotuspäätös ilman erillistä viranomaisen harkintaa. Menneinä vuosina viranomaisen harkinta on säästänyt jopa puolet karkotettavaksi esitetyistä rikollisista karkotukselta. Se on kohtuutonta, Vigelius toteaa.

– Myös vankien siirtämistä lähtömaidensa vankiloihin on vauhditettava. Etenkin EU-maiden välillä tämän tulisi olla mutkatonta. Vaikeimmissa tapauksissa Suomi voisi vuokrata ulkomailta kustannuksiltaan edullisempia vankipaikkoja ulkomaalaisille vangeille.

Ulkomaalaisten rikollisten karkotukset ovat olleet viime vuosina kasvussa. Maahanmuuttovirasto karkotti viime vuonna ennätykselliset 169 rikoksesta tuomittua Suomessa asuvaa ulkomaalaista.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
10.
Suomen uutiset logo

Palestiinan lipusta on tullut yleisen länsivastaisuuden vihasymboli – aktivistit lietsovat länsimaihin sairaalloista häpeää ja itseinhoa

26.10.2026 |16:30

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi