Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2025 Suomessa kuoli 333 ihmistä huumeisiin. Määrä on korkeampi kuin koskaan aiemmin. Eniten kasvua oli 15-24-vuotiaiden ikäryhmässä. Esimerkiksi Keski-Suomessa huumeisiin kuoli yhteensä 19 henkilöä, joista kymmenen oli alle 25-vuotiaita. Kaisa Garedew vaatii tiukempaa suhtautumista kaikkiin päihteisiin, jotta nuoret eivät päätyisi kokeilemaan vahvempia aineita.
– Päihteidenkäyttö alkaa tyypillisesti alkoholista ja tupakasta ja voi edetä siitä kannabikseen ja kovempiin aineisiin. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää kohdistaa resursseja nuorten ennaltaehkäisevään päihdevalistukseen. Huumekoukkuun voi jäädä jo ensimmäisestä kerrasta, minkä vuoksi nuoret tarvitsevat yhteiskunnalta vahvan yhtenäisen viestin siitä, että yhdenkään päihteen käytöstä ei seuraa kenellekään mitään hyvää, Garedew korostaa.
Kannabiksen käyttö yleistynyt räjähdysmäisesti
Eduskunta päätti aiemmin tänä vuonna hylätä kannabiksen laillistamista ajaneen kansalaisaloitteen. Garedew pitää päätöstä ainoana oikeana.
– Kannabiksen käyttö on yleistynyt räjähdysmäisesti. Osittain tämä voi johtua siitä, että kannabiksen polttamisesta saa helposti median ja somen välityksellä sellaisen kuvan, että se olisi harmitonta tai jopa hyödyllistä touhua. Laillistaminen olisi antanut saman signaalin, Garedew sanoo.
– Todellisuudessa marihuana ja muut kannabishuumeet ovat vaarallisia. Nuorilla ne vaikuttavat aivojen kehitykseen ja mielenterveyteen. Niiden käyttö voi aiheuttaa myös ahdistusta, vainoharhaisuutta ja kuolemanpelkoa. Kannabiksen käytön tiedetään olevan yhteydessä sosiaaliseen eristäytymiseen, koulunkäynnin ja työelämän ulkopuolelle jäämiseen sekä muihin sosiaalisiin haasteisiin. Myös kannabiksen aiheuttamat psykoosit ovat lisääntyneet. Näistä psykoosiin joutuneista joka kolmas sairastuu myöhemmin skitsofreniaan, Garedew kertoo.
Vihervasemmiston linja on vastuuttomuuden huippu
Garedew nostaa esiin, että vasemmisto ja vihreät suhtautuivat kansalaisaloitteen tavoitteisiin myönteisesti ja olisivat halunneet selvittää ei vain kannabiksen, vaan kaikkien huumausaineiden laillistamisen vaikutuksia. Vasemmistoliiton päihde- ja riippuvuuspoliittisessa ohjelmassa vaaditaan kaikkien huumausaineiden rangaistavuuden poistamista sekä käyttöhuoneiden perustamista.
– Vihervasemmiston linja on vastuuttomuuden huippu. Tälläkin hetkellä satunnaisesta kannabiksen poltosta kiinni jäänyt henkilö voidaan harkinnan perusteella jättää rankaisematta ja ohjata hoitoon. Rangaistavuuden poistamiselle ei ole mitään järjellistä syytä, Garedew korostaa.
– Kannabis on Suomessa vain hyvin harvoin varsinainen syy poliisin virkatehtävään. Käyttörikokseen liittyy todella usein jokin toinen rikos. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kannabiksen käyttö ja rikollisuus ovat linkittyneet toisiinsa, minkä vuoksi myös kaikki huumeet on ehdottomasti pidettävä laittomina ja kiellettyinä, Garedew painottaa.
Jokainen huumekuolema on hirvittävä tragedia
Garedewin mukaan vastuullisen päihdepolitiikan ytimessä on nollatoleranssi sekä resurssien kohdentaminen käytön aloittamisen estämiseen ja päihdehoitopalveluihin.
– Jokainen huumekuolema on hirvittävä tragedia, joka olisi vältettävissä. Siksi käynnissä olevan nuorten huumekuolemien vastaisen ohjelman 10,9 miljoonan euron resurssit on kohdennettava kaikkein vaikuttavimpien kanavien kautta käytännön päihdetyöhön, niin että ihmisten tulevaisuuden tuhoava huumeiden käyttö ja nämä järkyttävät kuolintilastot saataisiin viimein laskuun.