Tagi: sosiaalituet

PS ARKISTO

Kun eduskunnassa käytiin välikysymyskeskustelua, tuli selväksi miten työmarkkinauudistusten vastustajilta unohtuu se, mistä perussuomalaiset on muistuttanut jo vuosia: eurofantsuttelun huumassa tehtiin suuri talouspoliittinen virhe ja luovuttiin omasta valuutasta. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Usein toistettujen hokemien mukaan Suomi kärsii työvoimapulasta tai huoltosuhteemme vaatii nopeaa korjaamista, ja siksi olisi tarve haalia Suomeen lisää työvoimaa EU:n ulkopuolelta. Kuitenkin samaan aikaan Suomessa jo olevien maahanmuuttajien työllisyysaste on kantaväestöä huomattavasti heikompi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaakin, että pelkästään Uudellamaalla oli syyskuussa lähes 25 000 työtöntä työnhakijaa ja lisäksi liuta työikäisiä työmarkkinoiden ulkopuolella....  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Vilhelm Junnila piti eduskunnassa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron julkisen talouden suunnitelman palautekeskustelussa. Perussuomalaisten antama palaute tyrmää totaalisesti suomalaisten arjesta vieraantuneen hallituksen taloussuunnitelmat ja muistuttaa jälleen kerran asioiden tärkeysjärjestyksestä.  Lue lisää >

Eduskunta keskusteli tänään hallituksen uusimmasta lisätalousarviosta. Perussuomalaiset nosti useissa puheenvuoroissaan esille sen, että lisätalousarviosta ei löydy huojennusta valtavasti nousseiden elinkustannusten kanssa painiville ihmisille. Hallitus ottaa velkaa ennätysvauhtia, mutta sitä ei tälläkään kertaa riittänyt kohdennettuihin tukitoimiin tai veronalennuksiin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Energian hinta on puhuttanut suomalaisia sähkön rajun hinnannousun seurauksena. Keskustaministerit Annika Saarikko ja Mika Lintilä ovat esittäneet sähkölaskujensa kanssa painiskeleville pienituloisille ratkaisuksi sosiaalitoimistoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää ministerien ehdotusta todellisuudesta täysin vieraantuneena.  Lue lisää >

Matti Matikainen

Eduskunnassa käytiin keskiviikkona keskustelu perussuomalaisten välikysymyksestä maahanmuuttopolitiikkaa ja taloutta koskien. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kritisoi salipuheessaan liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa kannattavia vanhoja puolueita siitä, että nämä harhaanjohtavasti väittävät humanitaarisen maahanmuuton olevan Suomelle rikkaus ja voimavara.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ruotsissa maksetaan edelleen vuoden 2015 turvapaikanhakijatulvan laskua. Parempaa elämää etsineiden ihmisten sopeutuminen uusiin oloihin takkuaa ja pitkäaikaistyöttömyys on huippulukemissa. Maahanmuuttopolitiikka on tehnyt mahalaskun ja hallituksella on sormi suussa. Vain kulut juoksevat.  Lue lisää >