
Maltillinen kokoomus vonkaa ruotsidemokraatteja ja vaatii tukireformia: ”Työstä on aina jäätävä enemmän käteen kuin tuilla elämisestä”
Kotouttaminen toimii Ruotsissa kehnosti ja koronakriisi on entisestään vaikeuttanut tilannetta työmarkkinoilla. Ulkomaalaistaustaisten työllistyminen on ollut tähänkin asti tuskallisen hidasta ja nyt pää on tullut vetävän käteen. Sosiaaliavustuksille on saatava tukikatto. Näin toteaa Ruotsin kokoomusnuorten puheenjohtaja Aftonbladetin mielipideartikkelissa.
Stefan Löfven on ollut miltei kuusi vuotta pääministerinä ja vailla sarvia ja hampaita voidaan todeta, että sosialidemokraatit ovat yhdistäneet massiivisen maahanmuuton läntisen maailman huonoimpaan integraatiopolitiikkaan, lataa kokoomusnuorten puheenjohtaja Benjamin Dousa heti kättelyssä.
Ruotsissa asuvan on Dousan mukaan periaatteessa kyettävä pitämään huolta itsestään, taustasta riippumatta.
– Palkkatyöstä on aina jäätävä enemmän rahaa lompakkoon, kuin veronmaksajien rahoilla elämisestä. Siksi tähän maahan tarvitaan tukikatto.
Tukijärjestelmän kestävyys koetuksella
Dousa kirjoittaa, että kotouttamisongelmat saavat koko tukijärjestelmän natisemaan liitoksissaan.
– Joka seitsemäs työikäinen elää tuilla työssä käymisen sijasta ja kestää lähes kahdeksan vuotta, ennen kuin edes puolilla maahan tulleista on työpaikka. Kyseessä on katastrofi.
Dousan mukaan hallitus on itse laskenut, että sosiaaliturvan menot kasvavat lähes 14 prosenttia lähivuosina. Eikä laskelmissa ole vielä otettu huomioon koronakriisin vaikutuksia.
– Jokainen työhön kykenevän tukiseteli on pois hoivan, koulutuksen tai poliisin rahoista.
Sosialidemokraattinen tuensaajien puolue
Sosialidemokraatit ovat Dousan mielestä jättäneet työllisyyspolitiikan hunningolle ja puolueesta on tullut tuensaajien etujärjestö. Siihen hallituksen johtavalla puolueella saatikka kansalla ei ole varaa. Pitkällinen tukiriippuvuus johtaa sitä paitsi terveysongelmiin, huonompaan koulumenestykseen ja jopa kasvavaan rikollisuuteen. Työ- ja tukireformille on siten olemassa selkeä tarve.
– Yhtä selvää on sekin, ettei Stefan Löfvenistä ole uudistusten tekijäksi. Hänellä on ollut kuusi vuotta aikaa mutta tulokset uupuvat. Kahden vuoden kuluttua Ruotsissa on jälleen valtiopäivävaalit – silloin on kysyntää työtätekevien, eikä pelkästään tuensaajien puolueelle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työreformi tukijärjestelmä valtiopäivävaalit tukikatto Benjamin Dousa koronakriisi pandemia sosialidemokraatit sosiaalituet Maltillinen kokoomus Maahanmuuttopolitiikka Kotouttaminen Integraatio Stefan Löfven työllisyys Kokoomus työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraatit: ”Olemme osa modernia työväenliikettä”

Ruotsidemokraatit vaativat loppua löysäilylle: ”Ulkomaalaiset rikolliset ulos maasta tai säilöön”

Kesäkuun puoluegallup Ruotsissa: Demareiden koronakupla puhkesi – ruotsidemokraatit miesten ykkösvalinta

Pulinat pois: Ruotsidemokraatit nyt suurin puolue myös Ruotsin yleisradion mittauksessa

Sosiaalidemokraatit menettivät vuodessa 490 000 äänestäjää – virta vie ruotsidemokraatteihin ja vasemmistopuolueeseen

Tasapuolisuus taustalla – ruotsidemokraatit ja kokoomus vaativat Ruotsin yleisradiota tiukempaan kontrolliin
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.














