

LEHTIKUVA
Kesäkuun puoluegallup Ruotsissa: Demareiden koronakupla puhkesi – ruotsidemokraatit miesten ykkösvalinta
Hallitusvastuu koronakriisin aikana on nostanut sosialidemokraattien gallupkannatusta Ruotsissakin. Nyt demareiden suunta on jo laskeva, vaikka GP/Sifon luvut näyttävät puoluelle edelleen 30 prosentin kannatusta. Jos koronakuolemat maassa jatkuvat, hallituspuolueet ovat lähikuukausina vaikeuksissa.
Sosialidemokraattien kannatus on laskenut toukokuusta lähes kaksi prosenttiyksikköä, vaikka kaula kokoomukseen ja ruotsidemokraatteihin on edelleen 10 prosenttiyksikköä. Ruotsidemokraattien kannatus on nyt kuitenkin suurempi kuin edellisissä valtiopäivävaaleissa, maltillinen kokoomus on vaaleista himpun jälkijunassa.
Koronastrategia puhuttaa
Koronaan kuollaan Ruotsissa edelleen joukottain ja tautiin on menehtynyt jo yli 5 000 kansalaista. Keskustelu hallituksen valitsemasta koronastrategista käy kuumana ja turhautuminen alkaa näkyä äänestäjien valinnoissa.
– Hallituksen asema käy hankalaksi tulevina kuukausina, jos koronakuolemia on edelleen paljon, sanoo valtiotieteen professori Jonas Hinnfors Göteborgin yliopistosta.
– Kriitiikki hallituksen hitaita toimia vastaan kasvaa, vaikka puolueet olivat maan linjauksista aikanaan yhtä mieltä.
Vihreät putoaisivat valtiopäiviltä
Vaikka ympäristöpuolue vihreät paistattelee hallitusvastuussa, se ei näy nosteena puolueen suosiossa. Vihreiden kannatukseksi mitattiin kesäkuussa 3,5 prosenttia, eli puolue jäisi nyt alle valtiopävien äänikynnyksen.
Sifon tutkimuspäällikkö Toivo Sjörén analysoi tilannetta siten, että vihreät on kadottanut porvarilliset äänestäjänsä ja puolueen niukat kannattajat löytyvät enää vasemmistosta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ruotsin hallitus Jonas Hinnfors Toivo Sjörén Sifo Göteborgs Posten koronastrategia koronakriisi pandemia sosialidemokraatit koronavirus Maltillinen kokoomus Ympäristöpuolue vihreät Puoluekannatus Ruotsidemokraatit Valtiopäivät gallup
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraatit: ”Olemme osa modernia työväenliikettä”

Ruotsidemokraatit vaativat loppua löysäilylle: ”Ulkomaalaiset rikolliset ulos maasta tai säilöön”

Jimmie Åkesson: ”Mieletöntä jaella miljardeja muiden maiden kansalaisille – hoidetaan omien asiat ensin”

Ruotsidemokraatit vakiinnuttanut asemansa maan suurimpana puolueena

”Ruotsi on täynnä ”-lentolehtisten jakaminen oli liikaa – ruotsidemokraattien Åkesson otettiin kiinni Turkissa

Tasapuolisuus taustalla – ruotsidemokraatit ja kokoomus vaativat Ruotsin yleisradiota tiukempaan kontrolliin

Maltillinen kokoomus vonkaa ruotsidemokraatteja ja vaatii tukireformia: ”Työstä on aina jäätävä enemmän käteen kuin tuilla elämisestä”

Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestön mahdoton tilanne: Johto demareita – jäsenet ruotsidemokraatteja

Maahanmuutto hiertää välejä Ruotsin hallituksessa – demarit mielistelevät kansaa, vihreät vaativat löyhempää turvapaikkapolitiikkaa
Viikon suosituimmat

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.














