
Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestön mahdoton tilanne: Johto demareita – jäsenet ruotsidemokraatteja
Ruotsidemokraatteja syrjitään avoimesti ammattiliittojen keskusjärjestö LO:n päätöksenteossa, toteaa Expressen pääkirjoituksessaan. Touhu ei mene ihan demokratian pelisääntöjen mukaisesti, sillä jo vuonna 2018 demareiden ja ruotsidemokraattien kannatus oli keskusjärjestössä samalla tasolla.
LO:n uusi puheenjohtaja Susanna Gideonsson on taustaltaan vähittäiskaupan ammattiliiton puheenjohtaja. Hänet valittiin keskusjärjestön johtoon kesäkuun puolivälissä. Gideonsson sanoo olevansa tietämätön syistä, miksi yhä useampi keskusjärjestön 1,4 miljoonasta jäsenestä siirtyy ruotsidemokraattien kannattajaksi.
Yksinkertaisin vastaus olisi tietenkin maahanmuutto. Erityisesti liiton miesjäsenet eivät ymmärrä siihen liittyviä talous- tai kulttuuriselityksiä. Maahanmuuttoon suhtautuu Ruotsissa skeptisesti tosin moni muukin, sillä ruotsidemokraatit on maan suosituin puolue kaikkien miesäänestäjien keskuudessa.
Ruotsidemokraatteja syrjitään
Vielä kymmenisen vuotta sitten kaksi kolmasosaa LO:n jäsenistä äänesti sosialidemokraatteja. Vuoden 2018 vaalien aikaan enää kolmannes LO:n jäsenistä antoi äänensä sosialidemokraateille ja kolmannes ruotsidemokraateille. Tästä huolimatta LO rahoittaa demaripuoluetta edelleen miljoonilla vuosittain ja keskusjärjestöllä on kiinteä edustus puolueen johtoelimissä.
Ruotsidemokraatit ovat keskusliitossa sen sijaan paarialuokkaa. Poliittisesti aktiivisilla ei ole pääsyä luottamustoimiin. Puheenjohtaja Gideonsson oli vielä keväällä itse mukana estämässä ruotsidemokraattisen poliitikon valinnan ammattiosaston johtoon skånelaisessa ruokakaupassa.
Keskusjärjestö tuhoaa itsensä
LO:n juristien mukaan ruotsidemokraatit eivät edusta keskusjärjestön perusnäkemyksiä ja se on peruste syrjinnälle. Toisaalta kuulostaisi melkoisen loogiselta, että keskusjärjestö edustaisi myös jäsenistönsä arvoja.
”Jäsenten syrjiminen mielipiteiden tai poliittisen sitoutumisen takia on häpeällistä”, julistaa Expressen, eräs Ruotsin valtamedioista.
Miten käy keskusjärjestön, joka hyljeksii yhä kasvavaa työntekijöiden joukkoa? Kamppailua LO:n jäsenten sieluista eri voiteta vilunkipelillä. ”Pohtikaa tilannetta, muuttakaa strategiaanne ja lopettakaa riitely yksittäisten jäsenten kanssa”, Expressen evästää mahtavaa keskusjärjestöä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työmarkkinapolitiikka poliittinen syrjintä diskriminaatio Susanna Gideonsson ammattiliittojen keskusjärjestö LO mielipidevaino ammattiyhdistysliike sosialidemokraatit Työmarkkinat Syrjintä SAK Tasa-arvo Ruotsidemokraatit Ay-liike
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraatit vaativat loppua löysäilylle: ”Ulkomaalaiset rikolliset ulos maasta tai säilöön”

Kesäkuun puoluegallup Ruotsissa: Demareiden koronakupla puhkesi – ruotsidemokraatit miesten ykkösvalinta

Jimmie Åkesson: ”Mieletöntä jaella miljardeja muiden maiden kansalaisille – hoidetaan omien asiat ensin”

Nuorten miesten valinta on ruotsidemokraatit – naiset kallistuvat vasemmalle

Ruotsidemokraatit vakiinnuttanut asemansa maan suurimpana puolueena

Tasapuolisuus taustalla – ruotsidemokraatit ja kokoomus vaativat Ruotsin yleisradiota tiukempaan kontrolliin

Sosiaalidemokraatit menettivät vuodessa 490 000 äänestäjää – virta vie ruotsidemokraatteihin ja vasemmistopuolueeseen
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Punaviherkokoomuslaisten valvoma Helsingin energiayhtiö rahtaa pähkinänkuoria kaukaa Afrikasta – äänestäjä saa taas sitä mitä tilasi
Helsinki on ilmeisen aktiivisesti luopumassa kotimaisen polttoaineen käytöstä kaukolämmön tuotannossa. Energiayhtiö Helen lämmittää pääkaupunkia pähkinänkuorilla, jotka on laivattu Afrikan Norsunluurannikolta asti. Lieneekö kyseessä aito ympäristöteko, vai onko pähkinäralli pelkkää punaviherkokoomuslaisten poliittista hyvesignalointia.

Perussuomalaiset julkaisee uuden voikukka-logon, Purra fiilistelee: ”Tiedättehän tuon kauniin kukkasen, joka kasvaa kaikilla pihoilla ja jota on ihan mahdoton kitkeä”
Perussuomalaiset julkisti päivitetyn logonsa ja uuden sloganin lauantaina puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa. Kasvisruoan ystävänä tunnettu puoluejohtaja Riikka Purra korosti myös PS-kukan terveyshyötyjä.

Purra: En halua espanjalaista sosialismia Lindtmanilta, Palestiinan tunnustamista Razmyarilta enkä Tuppuraista neuvottelemaan Saksaan
Puheenjohtaja Riikka Purra piti tänään perussuomalaisten puoluetilaisuudessa energisen puheen, jossa hän täsmensi perussuomalaisten ja SDP:n eroja konkreettisella tavalla.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.
















