

LEHTIKUVA
Ruotsidemokraatit: ”Olemme osa modernia työväenliikettä”
Ruotsidemokraattien vahva asema ammattiyhdistysliikkeen jäsenten keskuudessa on tekemässä välttämättömyydestä hyveen. Mennyt vappu sai puolueen johdon viimeistään kaavailemaan ruotsidemokraateille tuntuvasti suurempaa näkyvyyttä perinteisissä työväenliikkeen tapahtumissa.
Ensimmäinen toukokuuta tuli ja meni, mutta sosialidemokraattinen pääministeri Stefan Löfven vaikeni vapun puheisiin tavallisesti kuuluvasta taistelevan työväenliikkeen retoriikasta. ”Odotettua”, sanoo ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson SVT:n haastattelussa.
– Löfven puhui paljon yhtenäisyydestä ja mielestäni meneillään oleva kriisi kertoo juuri yhteisyyden ja yhtenäisyyden tarpeesta. Aiemmin puhuttiin paljon eriarvoisuudesta, vahvat erimielisyydet leimasivat poliittista keskustelua ja nyt yhtäkkiä kaikki on toisin, Åkesson pohtii.
– Olisin tyytyväinen, jos jotain siitä jäisi osaksi tulevaisuutta.
Huomautetaan vain asiasta
Åkesson uskoo ”linnarauhan” jatkuvan niin kauan kujin valitsijat ja kansalaiset niin haluavat ja sitä odottavat. Hän on pääministerin kanssa samoilla linjoilla siitä, että kriisi ei ole ohi tuossa tuokiossa.
– Joudumme elämään tämän kanssa yli kesän, Åkesson arvelee.
– Meillä ei ole mitään syytä riekkua yli sen, mitä pidämme kohtuullisena. Jos hallitus tekee mielestämme oikeita asioita, kannatamme niitä ja jos se tekee huonoja valintoja, niin kritisoimme niitä.
”Olemme osa modernia työväenliikettä”
Viime aikoina mielipidemittauksia ovat hallinneet päähallituspuolue demarien nousu ja ruotsidemokraattien alamäki. Se ei Åkessonia erityisemmin huoleta.
– Olisin enemmänkin huolissani, jos näin ei olisi käynyt. Valtaa pitävä puolue yleensä hyötyy kriisistä, ainakin lyhyellä tähtäyksellä.
Tulevaisuudessa Åkesson näkee SVT:n mukaan mahdollisena sen, että ruotsidemokraatit ottavat demareista mittaa turuilla ja toreilla työväen suurena juhlapäivänä, vappuna.
– Tästä on keskusteltu puolueessa vuosia, eikä vähiten puoluejohdossa. Meillä on valtavan suuri kannatus ammattiyhdistysliikkeessä, joten olisi luontevaa näkyä enemmänkin vappujuhlallisuuksissa.
– Suuri osa äänestäjistämmehän on palkansaajia, tavallista väkeä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työväenliikkeen retoriikka linnarauha palkansaaja poliittinen keskustelu työväenliike pandemia ammattiyhdistysliike sosialidemokraatit koronavirus mielipidemittaus Vappu Ruotsidemokraatit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraattien keinot selvitä koronakriisistä: ”Tärkeintä on aina asettaa oma kansa etusijalle”

Jimmie Åkesson: ”Mieletöntä jaella miljardeja muiden maiden kansalaisille – hoidetaan omien asiat ensin”

Nuorten miesten valinta on ruotsidemokraatit – naiset kallistuvat vasemmalle

Ruotsidemokraatit vakiinnuttanut asemansa maan suurimpana puolueena

”Ruotsi on täynnä ”-lentolehtisten jakaminen oli liikaa – ruotsidemokraattien Åkesson otettiin kiinni Turkissa

Tasapuolisuus taustalla – ruotsidemokraatit ja kokoomus vaativat Ruotsin yleisradiota tiukempaan kontrolliin

Ruotsidemokraatit vaativat loppua löysäilylle: ”Ulkomaalaiset rikolliset ulos maasta tai säilöön”

Kesäkuun puoluegallup Ruotsissa: Demareiden koronakupla puhkesi – ruotsidemokraatit miesten ykkösvalinta

Maltillinen kokoomus vonkaa ruotsidemokraatteja ja vaatii tukireformia: ”Työstä on aina jäätävä enemmän käteen kuin tuilla elämisestä”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa














