Tagi: Ruotsin hallitus

LEHTIKUVA

Maasta karkotettavien vapaa vaellus Ruotsin valtakunnassa on päättymässä. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet aiotaan ottaa yhä useammin säilöön. Telkien takana he joutuvat odottamaan karkotustaan tulevaisuudessa jopa puolitoista vuotta. Kiireellisimmät tulokset ruotsidemokraattien tukeman porvarihallituksen selvityksestä ovat käytettävissä jo tammikuussa 2024.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsin hallitus haluaa ruotsidemokraattien tuella kiristää työperäisen maahanmuuton ehtoja siten, että kouluttamattomalla työvoimalla ei ole juurikaan maahan asiaa. Töihin tulijalle on maksettava vähintäin mediaanipalkkaa. Työnantajat ovat eri mieltä ja ammattiliitotkin nikottelevat, ainakin periaatteesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsin Pisa-vertailusta siivottiin vuonna 2018 isolla kädellä pois oppilaita, joiden koulumenestys oli heikko. Riksrevisionen eli Valtiontalouden tarkastusvirasto moittii SVT:n mukaan ankarasti hallitusta oppimistulosten peukaloinnista, suoranaisista virheistä ja selittämättömästä hiljaisuudesta Pisa-tulosten ympärillä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Expressen on pääkirjoituksessaan samalla kannalla kuin 87 prosenttia ruotsalaisista: maa on menossa aivan väärään suuntaan. Joka päivä ylittyy uusi hirveyden raja. Uutiset poikien raiskauksista ja kiduttamisesta hautausmaalla, jengien asettamista tiesuluista ja palavista autoista ongelmalähiöissä sekä kaupunkien kuolemanlaukauksista oikeuttavat valtamediankin vaatimaan loppua nykymenolle.  Lue lisää >

Ruotsissa hallituspuolueiden edustajat ottavat kantaa tasa-arvon ja itsensä toteuttamisen puolesta kunniakulttuuria ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Oikeus- ja maahanmuuttoministeri Morgan Johansson ja tasa-arvoministeri Åsa Lindhagen sekä hallituksen tukipuolueiden edustajat ovat julkaisseet mielipideartikkelin Aftonbladetissa.  Lue lisää >