

LEHTIKUVA
Maasta poistaminen tehostuu Ruotsissa – karkotettavat säilöön tai panta jalkaan karkotusta odottaessa
Maasta karkotettavien vapaa vaellus Ruotsin valtakunnassa on päättymässä. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet aiotaan ottaa yhä useammin säilöön. Telkien takana he joutuvat odottamaan karkotustaan tulevaisuudessa jopa puolitoista vuotta. Kiireellisimmät tulokset ruotsidemokraattien tukeman porvarihallituksen selvityksestä ovat käytettävissä jo tammikuussa 2024.
– Palautukset on saatava toimimaan, totesi maahanmuuttoministeri Maria Malmer Stenergard Ruotsin porvarihallituksen tiedotustilaisuudessa. Tarkoittaen sitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen on myös poistuttava maasta.
Malmer Stenergard piti karkotusten tehostamista käsittelevän tilaisuuden yhdessä ruotsidemokraattien maahanmuuttopoliittisen asiantuntijan Ludvig Asplingin kanssa. Maasta poistettavan on oltava kaiken aikaa viranomaisten tavoitettavissa ja siitä syystä talteenotto on välttämätöntä, oli kummankin perusviesti.
– Ei ole tavatonta, että henkilö päästetään pois säilöstä 12 kuukauden jälkeen, koska häntä ei lain mukaan voi pidättää pitempään. Säilöönottoajan jatkaminen lisäisi mahdollisuuksia karkotusten onnistumiseen, maahanmuuttoministeri perusteli.
Pakkokeinojen käyttöä lisätään
Viranomaisten esittämien toiveiden mukaisesti säilöönoton turvallisuutta tehostetaan lisäämällä karkotettavien asuintilojen tarkastuksia ja estämällä pakoyrityksiä sekä valvomalla mahdollisia kuljetuksia lisähenkilökunnan avulla. Henkilökunnan mahdollisuuksia pakkokeinojen käyttöön lisätään.
Koska säilöönoton kustannukset ovat suuret, etsitään muitakin mahdollisuuksia karkotettavien tapauskohtaiseen valvontaan. Jalkapanta ja ilmoittautumisvelvollisuus saattaisivat tulla kyseeseen huomattavasti halvempina vaihtoehtoina.
Hallitus asetti selvityshenkilön työstämään keinot porvarihallituksen ja ruotsidemokraattien poliittisen tahdon toteuttamiseksi. Kiireellisimmän osan raportista on oltava valmis tammikuussa 2024 ja lopullisen version helmikuussa 2025.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maasta poistaminen lisähenkilökunta poliittinen tahto ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus ilmoittautumisvelvollisuus Ludvig Aspling talteenotto kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet karkotettavat pakkokeinot maahanmuuttoministeri Maria Malmer Stenergard Ruotsin hallitus lisäresurssit jalkapanta Säilöönotto Turvapaikanhakijat pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jimmie Åkesson haluaa samat säännöt kaikille: Ruotsissa asuminen ei kuulu ihmisoikeuksiin

Perussuomalaiset luopuisi pakolaiskiintiöstä: Kehitysmaiden ongelmat ratkaistaan kehitysmaiden sisällä, eikä ihmisiä maanosasta toiseen siirtelemällä

Ei turvapaikkaa laittomasti maahan tulleelle – Britannian uusi lakiesitys haluaa pysäyttää kumiveneet

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: “Karut vaikutukset joka sektorille”

Terrorismin uhkatason nostaminen herättää kritiikkiä Ruotsissa – konkreettisten ohjeiden puute arveluttaa asiantuntijaa

Jengirikollinen tuplaa tulonsa pettämällä omiaan – Kurdikettu rahastaa huumeet kahteen kertaan

Turvapaikkaprosessi ei ole työperäisen maahanmuuton väylä – kielteisen päätöksen saaneet eivät voisi jatkossa enää hakea oleskelulupaa työn perusteella

AfD:n pelko tekee Saksan vanhoista puolueista maahanmuuttokriittisiä – jopa vihreät vaativat laittomasti maassa oleskelevien palauttamista

Sisäministeri Mari Rantanen: ”Ilman toimivia palautuksia ei ole toimivaa turvapaikkapolitiikkaa”
Viikon suosituimmat

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”
EU päätti vuonna 2021 massiivisesta 806,9 miljardin euron EU:n elpymisvälineestä, jossa Suomelle oli varattu maksajan rooli. Perussuomalaisten kansanedustajat Mikko Polvinen ja Rami Lehtinen ovat sitä mieltä, että Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella, ja vaativat elpymispaketin kohdentamista uudelleen italialaisten ikkunaremonttien sijaan Euroopan puolustuksen vahvistamiseen.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.