maasta poistaminen

Maahanmuuttopolitiikan supertorstai: Sisäministeri Rantaselta kolme maahanmuuton esitystä eduskuntaan

Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen kertoi torstaina kolmesta uudesta maahanmuuttohankkeesta. Kyseessä ovat EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen (nk. pakti) täytäntöönpano, maasta poistamisen tehostamista koskeva hanke sekä kansalaisuuskokeen käyttöönotto.

17.04.2026 |14:03

Karkottamispäätöksestä valittaminen ei jatkossa enää estä karkotusta – hallitus tehostaa ulkomaalaisten maasta poistamista

Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jolla tehostetaan maasta poistamisen täytäntöönpanoa. Lisäksi jatkossa maahantulokielto voitaisiin määrätä jo ennalta turvallisuutta vaarantavalle henkilölle.

16.04.2026 |15:24

Sisäministeri Rantanen esittää paluukeskuksia kolmansiin maihin – Seppänen komppaa: ”Suomalaisten turvallisuus tulee aina ensin”

Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen on esittänyt kolmansiin maihin perustettavia paluukeskuksia ratkaisuksi turvallisuusuhan suomalaisille aiheuttavien henkilöiden poistamiseksi Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen kiittää Rantasta siitä, että tämä ajaa asiaa eteenpäin. - Ei voi olla niin, että jihadistitaustaiset uhkailijat saavat suojelua "ihmisoikeuksiin” vedoten samalla kun suomalaiset joutuvat pelkäämään, Seppänen kirjoittaa Facebookissa.

01.04.2026 |17:31

Poliisi kertoo karkotusten kasvaneen merkittävästi – Vigelius: ”Hieno uutinen Suomelle”

Poliisin maasta poistamien henkilöiden määrä on merkittävässä kasvussa, kertoi Helsingin poliisipäällikkö Jari Liukku tänään järjestetyssä Helsingin sekä Itä- ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten tiedotustilaisuudessa. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius pitää kehitystä oikeansuuntaisena.

17.12.2025 |19:45

Milan Jaff ja ennätysmäärä ulkomaalaisia karkotetaan Suomesta – Vigelius: ”Suomen ei pidä olla turvapaikka rikollisille”

Useat mediat uutisoivat eilen, että lukuisiin rikoksiin syyllistynyt irakilaistaustainen Milan Jaff tullaan karkottamaan Suomesta. Maahanmuuttovirasto on peruuttanut Jaffin oleskeluluvan ja määrännyt hänet karkotettavaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius pitää Jaffin karkotusta sekä tärkeänä suomalaisten turvallisuuden kannalta että merkittävänä signaalina rikollisille.

03.09.2025 |15:22

Hallitus pyrkii tehostamaan ulkomaalaisten vankien siirtoa istumaan tuomionsa omissa kotimaissaan

- Ulkomaalaisten vankien siirtoa on tärkeä edistää, sillä Suomen vankiloissa on huomattava määrä ulkomaisia vankeja tälläkin hetkellä. Tarkoitus on etsiä uusia keinoja tehostaa vankiensiirtojärjestelmän toimintaa, toteaa oikeusministeri Leena Meri.

09.05.2025 |16:26

Hallitus tiukentaa rikollisuuden torjuntakeinoja – petosrikoksiin ja ulkomaalaisten vankien siirtoihin kiinnitetään erityistä huomiota

Oikeusministeriö julkaisi tänään kriminaalipoliittisen toimenpideohjelman, joka linjaa hallituksen keskeisiä toimia rikollisuuden torjumiseksi. Ohjelmassa tarkastellaan nykytilannetta ja täydennetään hallituksen aikaisempia linjauksia muun muassa petosrikosten ehkäisyyn ja ulkomaalaisten vankien siirtoihin liittyen.

09.05.2025 |15:13

Maahanmuuttopolitiikka kiristyy taas: Hallitus tehostaa turvapaikkatutkintaa, lähtömaahan matkustaminen estetään, karkottamispäätöksiin vauhtia

Hallitus esittää turvapaikkahakemuksen tutkinnan tehostamista. Samalla rajoitettaisiin kansainvälistä suojelua saaneiden vierailua maissa, joista he ovat paenneet. Myös karkottamispäätösten täytäntöönpanoa sujuvoitettaisiin.

06.03.2025 |17:31

Peltokangas toivottaa esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta tervetulleeksi hallintovaliokuntaan: Kysymys on Suomen turvallisuuden lisäämisestä

Tänään lähetekeskustelussa oli hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta. Kansanedustaja Mauri Peltokankaan mukaan kyseessä on jälleen yksi jo hallitusneuvotteluissa sovittu maahanmuuttopolitiikan kiristystoimenpide, jolla pyritään tehostamaan laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden maasta poistamista ja turvaamaan paremmin yleinen järjestys ja yleinen turvallisuus sekä kansallinen turvallisuus.

08.10.2024 |18:22

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää