– Tämä hallitus on tehnyt paljon töitä rikosten rangaistusten kiristämiseksi, rikollisuuden torjumiseksi sekä rikosoikeusjärjestelmän tehostamiseksi. Kriminaalipolitiikan tehtävä on suojella kansalaisia rikollisuudelta, ennaltaehkäistä rikosten tekemistä ja rangaista rikokseen syyllistyneitä, sanoo perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri.
Hallitusohjelman mukaisesti kriminaalipolitiikan tavoitteena on tehdä Suomesta entistä turvallisempi maa. Erityishuomiota kiinnitetään nuorten rikoskäyttäytymiseen, järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekä uutta teknologiaa hyödyntäviin rikoksiin. Samalla pyritään huomioimaan haasteellinen vankipaikkatilanne ja parantamaan rikosten uhrien asemaa.
Ulkomaalaisten vankien siirtoa on tärkeä edistää
Uudessa kriminaalipoliittisessa ohjelmassa esitetään konkreettisiksi toimenpiteiksi ulkomaalaisten vankien siirron ja maasta poistamisen edellytysten selvittämistä, selvitystä tulkkien ja käännösten käytöstä rikosprosessin aikana, räjähteisiin liittyvien rangaistussäännösten arviointia, valvontarangaistuksen, valvotun koevapauden ja yhdyskuntapalvelun käytön lisäämistä, yhtenäisrangaistusjärjestelmän kehittämistä sekä petosrikollisuuden torjuntaa.
– Ulkomaalaisten vankien siirtoa on tärkeä edistää, sillä Suomen vankiloissa on huomattava määrä ulkomaisia vankeja tälläkin hetkellä. Tarkoitus on etsiä uusia keinoja tehostaa vankiensiirtojärjestelmän toimintaa, Meri toteaa.
Teknologian kehitys on tuonut mukanaan uusia rikosuhkia, kuten kyberrikollisuuden ja verkkopetokset, joita hallitus pyrkii torjumaan. Lisäksi kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus on noussut entistä merkittävämmäksi haasteeksi, mikä vaatii kriminaalipolitiikan jatkuvaa päivittämistä.