

LEHTIKUVA
Ruotsalaisille autoilijoille tiedossa helpotusta: Dieselin ja bensiinin hinta laskee reilusti ensi vuoden alussa
Ruotsin hallitus ja sitä tukevat ruotsidemokraatit ovat päättäneet alentaa polttoaineiden jakeluvelvoitetta. Ensi vuoden alusta alkaen dieselin litrahinta alenee Ruotsissa 5,50 kruunulla eli suunnilleen 50 sentillä. Myös bensiinin hinta on laskemassa.
Ruotsalaisille autoilijoille on jo ensi vuoden alussa luvassa odotettua helpotusta polttoainepumpuilla, kun sekä dieseliä että bensiiniä saa jatkossa entistä halvemmalla.
Ruotsin hallitus ja sitä tukevat ruotsidemokraatit ovat yhdessä tehneet päätöksen alentaa polttoaineiden jakeluvelvoitetta, minkä seurauksena jo ensi vuoden alusta dieselin litrahinta alenee 5,50 kruunulla eli suunnilleen 50 sentillä. Myös bensiinin hinta on laskemassa, uutisoi Dagens Nyheter.
Ruotsalaiset kärsineet elinkustannusten noususta
Moderaatti Ulf Kristerssonin johtama hallitus aloitti viime syksynä työnsä erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Ruotsi oli vajoamassa taantumaan alhaisen kasvun myötä, kun samalla kotitalouksien ja yritysten kustannukset nousivat jyrkästi. Siksi hallitus teki päätöksen ryhtyä torjumaan inflaatiota ja samalla tarjoamaan tukea heikoimmassa asemassa oleville kotitalouksille.
Kuten Suomessa myös Ruotsissa kotitaloudet ovat viime aikoina kärsineet kohonneiden energian kustannusten aiheuttamasta elämisen kustannusten noususta, mikä vaikeuttaa selviämistä arjessa.
Jakeluvelvoitteen alentamisesta sovittiin jo Ruotsin hallitusneuvotteluissa, ja nyt päätöksestä on tulossa konkretiaa. Ruotsin hallitus katsoo, että ei ole järkevää, että Ruotsin kansalliset säännökset johtavat korkeampiin hintoihin kuin useimmissa muissa maissa.
Myös päivittäistuotteiden hinnat laskevat
Ruotsin hallitus katsoo, että nyt on tärkeää varmistaa samalla halvemmat päivittäistuotteiden kuluttajahinnat ruotsalaisille, mikä on mahdollista halvemmalla polttoaineella.
Polttoaineen hintojen lasku alentaa logistiikkakustannuksia, mikä puolestaan alentaa muiden tuotteiden ja palveluiden hintoja, erityisesti elintarvikkeiden hintaa.
Päätös alentaa jakeluvelvoitetta ei tarkoita, että Ruotsi olisi luopunut tavoitteesta poistaa liikenteen päästöjä. Hallituspuolueiden johtajat katsovat, että liikenteen sähköistäminen tulevaisuudessa tulee laskemaan päästöjä merkittävästi. Jakeluvelvoitteen pitämisen nykytasolla ei kuitenkaan katsottu olevan tehokas keino päästöjen leikkaamiseen, ja siksi hallitus halusikin tässä tilanteessa tarjota helpotusta kotitalouksille.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoaineiden jakeluvelvoite päästöjen vähentäminen elintarvikkeiden hinnat bensiinin hinta kuluttajahinnat energian hinnannousu ruotsidemkoraatit logistiikkakustannukset dieselin hinta sähköistäminen Ruotsin hallitus Ulf Kristersson autoilijat elinkustannukset Ruotsi Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Perussuomalaiset vaatii loppua verotus- ja velkapolitiikalle – ”Oleellisen tärkeää, että kansan ostovoimasta huolehditaan”

Juvonen: Käyttövoimavero on aikansa elänyt

Orpolla meni pasmat sekaisin – Purra huomautti, että kokoomuksen kannattajille kohtuuhintainen energia on selvästi ilmastokunnianhimoa tärkeämpää

Koskela vaatii hallitusta harkitsemaan jakeluvelvoitteen kiristämistä uudelleen: ”Polttoaineiden hinnat ovat jo nyt olleet aivan liian korkeita”

Vihervasemmisto haluaa edistää ruuhkamaksuja, kilometriverotusta ja vielä nykyistäkin kalliimpaa polttoainetta – Tavio: Suomeen saatava automyönteinen hallitus

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas kehottaa luottamaan Nasan tutkimukseen: ”Suomi on sitonut enemmän hiiltä kuin tuottanut päästöjä”

Ruotsidemokraatit piti vaalilupauksensa halvemmasta autoilusta: Jakeluvelvoite EU:n minimitasolle vuodenvaihteessa

Autoilijoita puolustava kansanliike vaatii polttoaineiden verotusta alas – kaksi kansalaisaloitetta luovutettiin tänään eduskunnalle
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












