Artikkeli kuva

Pakolaiskatastrofi, jota ei tullutkaan: yhä useampi Ukrainasta sotaa paennut palaa Ruotsista kotimaahansa

Pakolaisten virta pois Ukrainasta on kääntynyt, ainakin toistaiseksi. Ukrainan rajaviranomaisten mukaan maahan on palannut viime viikkojen aikana päivittäin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kyse ei ole enää vapaaehtoisista taistelijoista, vaan maahantulijoiden joukossa on nyt pikemminkin naisia ja lapsia.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Ruotsin hallitus varautui jopa 212 000 pakolaisen maahantuloon. Turvapaikkaa on hakenut sodan ensimmäisten kuukausien aikana vajaat 40 000 ukrainalaista ja uusien hakemusten määrä on nyt pudonnut kymmenesosaan kiireisimmistä ajoista.

Ruotsin hallitus onkin antanut Maahanmuuttovirastolle tehtäväksi selvittää, miten ukrainalaisten kotiinpaluuta voisi valtion toimin avittaa. Apu voisi koostua neuvonnasta, viranomaisyhteyksien järjestämisestä sekä suorasta taloudellisesta tuesta palaajille.

-Meidän täytyy varautua pakolaisten paluuseen kotimaahansa mutta myös siihen, että Venäjä kasvattaa sotaponnisteluitaan ja pakolaisten määrä kasvaa taas, toteaa maahanmuuttoministeri Anders Ygeman.

Nyt saapuvat sodan traumatisoimat ihmiset

-Meillä on jatkuvasti akuuttia majoitustarvetta juuri tulleille mutta tärkeätä on huomioida myös pidempään maassa olleiden tilanne, sanoo Punaisen Ristin Therese Lejon.

Maaliskuussa sodan ensimmäisinä viikkoina Ukrainasta pakolaisiksi lähteneet olivat terveempiä ja vahvempia kuin nyt saapuvat, sodan traumatisoimat ihmiset. Monet ovat jääneet sodan jalkoihin, odottaen turhaan sen loppumista.

-Meidän pitää ottaa huomioon mahdolliset mielenterveyden häiriöt, huoli sodan jalkoihin jääneistä lähimmäisistä voi painaa. Ihmiset tarvitsevat kuntoutusta ja tietoa yhteiskunnasta, jossa he ovat saaneet turvan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yhdysvallat otti pakolaisia Etelä-Afrikasta – vasemmistolaiset raivoissaan

13.05.2025 |20:14
4.
Suomen uutiset logo

Garedewin Facebook-kirjoitus šaria-laista hurjistutti opetusministerin – Junnila: ”Julkinen keskustelu näistä on tervetullutta erityisesti Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa”

14.05.2025 |14:44
5.
Suomen uutiset logo

Pudasjärvi ei enää ota kiintiöpakolaisia vastaan – PS-valtuutettu: ”Taloudellinen realismi palasi muihinkin puolueisiin”

12.05.2025 |19:48
6.
Suomen uutiset logo

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”

12.05.2025 |14:22
7.
Suomen uutiset logo

Amerikkalainen laatujulkaisu ylistää porvarihallituksen talouslinjauksia – ”Jättäkää homma pienen mutta sisukkaan Suomen hoidettavaksi”

13.05.2025 |08:43
9.
Suomen uutiset logo

Iltalehti: Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy – Purra: “…nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta”

16.05.2025 |13:33

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää