Ruotsin uusi hallitus on valmis ja se saa sinettinsä ensi viikon alussa. Moderaatit ottivat lusikan kauniiseen käteen ja hallitusohjelma on kuin ruotsidemokraattien märkä uni. Rikollisuuden riivaama maa saa viimein uuden suunnan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ruotsin uusi hallitus on valmis ja se saa sinettinsä ensi viikon alussa. Moderaatit ottivat lusikan kauniiseen käteen ja hallitusohjelma on kuin ruotsidemokraattien märkä uni. Rikollisuuden riivaama maa saa viimein uuden suunnan. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa Ruotsissa kaiken aikaa. Maan kansalaisuuksia myönnettiin vuonna 2021 yli 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Uudet kansalaiset tulevat paljolti Euroopan ulkopuolelta. Lue lisää >
Pakolaisten virta pois Ukrainasta on kääntynyt, ainakin toistaiseksi. Ukrainan rajaviranomaisten mukaan maahan on palannut viime viikkojen aikana päivittäin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kyse ei ole enää vapaaehtoisista taistelijoista, vaan maahantulijoiden joukossa on nyt pikemminkin naisia ja lapsia. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Keskiviikkona Ruotsin radio kertoi pukeutumisohjeista, joita ukrainalaiset naiset olivat saaneet Galaxen-vastaanottokeskuksessa Etelä-Ruotsissa. Naiset eivät saisi pukeutua tavalla, joka voisi provosoida samoissa tiloissa asuvia, muista kulttuureista kotoisin olevia miehiä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut suunnatonta inhimillistä kärsimystä ja suurimman pakolaisaallon Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Sotaan pakoon lähteneet tarvitsevat turvaa ja apua. Se voi tarkoittaa suomalaisillekin miljardien lisämenoja. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomessa on parhaillaan menossa työikäisten väestönvaihto. Kantaväestö vanhenee ja tilalle muuttaa väkeä muualta. Työn saannissa on ongelmia osalla tulijoista ja erityisen hankala tilanne on Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuneilla turvapaikanhakijoilla. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Sosialidemokraattien kansanedustaja Antti Lindtman pesee kätensä sisäministeriön työryhmän esityksestä, joka yhdistäisi turvapaikanhakijoiden perheet ilman tulorajoja. Kansanedustaja Jani Mäkelä totesi Ylen aamussa perussuomalaisten olevan sosialidemokraattien linjoilla maahanmuutossa – tosin tanskalaisten sosialidemokraattien. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Säpon turvallisuuspäällikkö vangittiin viikko sitten todennäköisin syin epäiltynä valtion turvallisuuden vaarantamisesta. Selkokielellä kyse on vakoilusta. Hän on työskennellyt sekä siviili- että sotilastiedustelun leivissä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kovin harva kielteisen turvapaikkapäätöksen EU:n alueella saaneista palaa lähtömaahansa. Unioni haluaisi nyt nopeuttaa karkotuksia osana yhteisön uutta maahanmuuttopolitiikkaa. Monet, erityisesti Lähi-idän ja Afrikan valtiot eivät syystä tai toisesta halua kansalaisiaan takaisin ja sekin on todellinen ongelma. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Tanska myönsi turvapaikan 600 henkilölle vuonna 2020. Luku on uutistoimisto Ritzaun mukaan pienin sitten vuoden 1992. Maahanmuuttoministeri on tyytyväinen tilanteeseen, mutta sosialidemokraattisen pääministerin mielestä kirittävää on vielä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Pakolaisen on lähes mahdotonta päästä Eurooppaan maksamatta ihmissalakuljettajille. Matkajärjestelyt ja ohjeet turvapaikan hakemiseksi kustantavat ja paljon. Järjestäytynyt rikollisuus on tuhoamassa koko pakolaisjärjestelmän, ennustetaan Aftonbladetin kolumnissa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ranskassa tapahtui lauantaina joukkopuukotus, joka johti kahden ihmisen kuolemaan ja viiden haavoittumiseen. Sudanilaispakolainen on otettu kiinni teosta epäiltynä. Islamistisen terrorismin vuoksi julistettu hätätila jatkuu Ranskassa jo viidettä vuotta. Lue lisää >