

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Uudet ruotsalaiset tulevat nyt Syyriasta, Somaliasta, Afganistanista ja Eritreasta – kansalaisuuksia myönnetty ennätysmäärä
Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa Ruotsissa kaiken aikaa. Maan kansalaisuuksia myönnettiin vuonna 2021 yli 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Uudet kansalaiset tulevat paljolti Euroopan ulkopuolelta.
Ruotsin tilastokeskuksen (SCB) mukaan vuonna 2021 myönnettiin 89 354 henkilölle Ruotsin kansalaisuus. Lisäystä edelliseen vuoteen on runsas 10 prosenttia. Joka kolmas uusista kansalaisista on Syyriasta. Entistä enemmän kansalaisuuksia myönnettiin myös somaleille, afgaaneille ja eritrealaisille.
Taustalla vuoden 2015 pakolaiskriisi
Vuosina 2015–2021 Ruotsiin saapui 160 000 syyrialaista. Heistä 100 761 on nyt maan kansalaisia. Lähi-Idän, Pohjois-Afrikan ja Afganistanin kansalaisten ruotsalaistuminen on seurausta vuoden 2015 pakolaisvyörystä. Ruotsin kansalaisuuteen vaaditaan, että pakolaisstatuksen saanut henkilö on asunut maassa vähintään neljä vuotta.
Ulkomaalaistaustaisten määrä on lisääntynyt 232 Ruotsin kaikkiaan 290 kunnasta. Eniten heitä asuu Södertäljessä, Botkyrkassa ja Haaparannassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ruotsin kansalaisuus ulkomaalaistaustainen Haaparanta vuoden 2015 pakolaisvyöry Botkyrka Södertälje pakolainen kansalaisuuden myöntäminen Pakolaisstatus Pohjois-Afrikka Lähi-itä Eritrea Afganistan Somalia Syyria Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Riikka Purra: Tutkimus- ja tilastotieto tukee väitettä väestönvaihdoksesta

Maahanmuuttajien vyöry Ruotsiin jatkuu – väestönvaihdosta ei pysäytä mikään

Jengiväkivallan juurisyyt ovat Afrikasta ja Lähi-idästä tulevassa maahanmuutossa – perussuomalaiset moitti kyselytunnilla hallituksen avuttomuutta, vaatii turvallisia katuja

Immonen: Suomella ei ole tulevaisuutta, jos maahanmuuton laatuun ja määrään ei puututa nopeasti tehokkailla toimilla

Elinkustannukset karkaavat käsistä, veronmaksajien rahat valuvat unelmahöttöön – Purra: “Elämme vihreää päiväunta, jota kokoomus ja hallitus kannattavat”

Väestöryhmät äänestävät omien etujensa mukaisesti – Ruotsin valtiopäivävaaleista tulossa yhteiskunnallisen muutoksen laboratorio

Eritrealaisten mellakointi vauhditti päätöstä – Israelin pääministeri haluaa afrikkalaiset ulos maasta
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Purra: “Suomalaisen veronmaksajan ei pidä kustantaa sitäkin lystiä, että joku roudaa jopa bisneksenä porukkaa tänne”

Saksan kansallisen mediayhtiön ZDF:n uutisdokumentti paljastaa Hamasin soluttautumisen kansalaisjärjestöihin Euroopassa
Journalistit Carl Exner ja Ahmet Şenyurt selvittivät "Die Spur" -uutisdokumentissa, mitkä tahot ovat islamististen rakenteiden ja Hamasin propagandistien taustalla. Tutkivan journalismin dokumentti todentaa, kuinka Hamas-toimijat ovat merkittävissä rooleissa eurooppalaisissa yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.