

LEHTIKUVA
Eritrealaisten mellakointi vauhditti päätöstä – Israelin pääministeri haluaa afrikkalaiset ulos maasta
Israelin pääministeri ilmoitti sunnuntaina, että hän haluaa väkivaltaisiin mellakoihin osallistuneet eritrealaiset ulos maasta välittömästi. Hän sanoi myös antaneensa hallinnolleen tehtäväksi valmistella kaikkien afrikkalaisten maahanmuuttajien karkottamista Israelista.
Pääministeri Benjamin Netanjahu kertoi kannastaan Washington Postin mukaan vain päivä sen jälkeen, kun kilpailevat eritrealaisryhmät ottivat verisesti yhteen Tel Avivissa.
Kyynelkaasua ja varoituslauksia
Kymmeniä ihmisiä loukkaantui, kun mellakoitsijat pieksivät kepein, metallitangoin ja kivin toisiaan sekä yhteenottoa rauhoittamaan tulleita poliiseja. Poliisi ampui kyynelkaasukranaatteja sekä varoituslaukauksia yrittäessään hillitä sekasortoa.
Israelissa asuu noin 25 000 Afrikan siirtolaista. He ovat pääosin lähtöisin Eritreasta ja Sudanista. Useimmat ilmoittavat paenneensa yhteenottoja ja väkivaltaa. Israel myöntää turvapaikan hyvin harvoille, sillä maassa tulkitaan useimmat pakolaisstatuksen hakijat taloudellisiksi siirtolaisiksi. Maalla ei katsota olevan laillista velvoitetta huolehtia heistä.
Useita yhteenottoja loppukesästä
Eritrean diktatuuria vastustavat mielenosoittajat ottivat heinä-elokuun vaihteessa yhteen maan hallitusta kannattavien kanssa myös Järvafältet-luonnonsuojelualueella Tukholman luoteisosassa. Sekasortoisissa yhteenotoissa oli mukana satoja, jopa tuhat ihmistä. Poliisi otti kiinni 200 mellakoitsijaa.
Ainakin 55 loukkaantui kaaoksessa. Expressenissä on kuva- ja videomateriaalia paikan päältä.
Eritrealaiset hyökkäsivät itsenäisyystaistelunsa vuosipäivänä toistensa kimppuun myös Norjan Bergenissä, jossa vastapuolet pahoinpitelivät toisiaan ja kivittivät poliiseja. Yhden henkilön kerrotaan loukkaantuneen. Myös Saksassa on ollut vastaavia yhteenottoja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- itsenäisyystaistelun vuosipäivä Bergen Tel Aviv hallituksen vastustajat Benjamin Netanjahu väkivaltaisuudet diktatuuri yhteenotot eritrealaiset Sudan siirtolaiset karkotukset Eritrea maahanmuuttajat Tukholma Israel Norja Turvapaikanhakijat pakolaiset Mellakointi Ruotsi Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Diktatuurin puolustajat ja vastustajat hakkasivat toisiaan, sytyttivät tulipaloja ja kivittivät poliiseja – kymmeniä loukkaantui satojen eritrealaisten joukkotappelussa Ruotsissa

Uudet ruotsalaiset tulevat nyt Syyriasta, Somaliasta, Afganistanista ja Eritreasta – kansalaisuuksia myönnetty ennätysmäärä

Antikainen: Suomen ja suomalaisten turvallisuus vihdoin keskiöön – ”Tämä hallitus tekee täyskäännöksen turvapaikkapolitiikassa”

Pääkaupunkiseutu ajautumassa kaaokseen maahanmuuton takia: ”Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan suuntaa”
Viikon suosituimmat

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Ruotsin vaaleista tulossa sittenkin jännitysnäytelmä – oikeistohallituksella vimmattu loppukiri
Ruotsissa käydään valtiopäivävaalit sunnuntaina. Asetelmat ovat kutkuttavat. Monet pitivät sosiaalidemokraattien vaalivoittoa vielä kesällä itsestäänselvyytenä, mutta oikeistoblokki on tehnyt veret seisauttavan loppukirin.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Maailman paras peruskoulu mureni – Rasinkangas: ”Kunpa meitä olisi kuunneltu aiemmin”
Eduskunnan eilisellä kyselytunnilla edustajat keskustelivat muun muassa koulujen tilanteesta, jota äskettäin ilmestyneet PISA-tutkimuksen tulokset kuvaavat. Perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas totesi puheenvuorossaan, että perussuomalaisena kokee usein saman tunteen maailman menoa katsoessa.

Laittomasti maahan tulleet herättävät turvattomuutta Colchesterin asukkaissa: ”Hengailevat kaupungilla ja tuijottavat ihmisiä”
Britannian vanhin kaupunki Colchester täyttyy joka päivä nuorista turvapaikanhakijamiehistä, joita kuljetetaan kaupunkiin veronmaksajien rahoittamille päiväretkille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













