
Diktatuurin puolustajat ja vastustajat hakkasivat toisiaan, sytyttivät tulipaloja ja kivittivät poliiseja – kymmeniä loukkaantui satojen eritrealaisten joukkotappelussa Ruotsissa
Eritrealaisten keskinäiset erimielisyydet johtivat torstaina väkivaltaiseen kaaokseen kulttuurifestivaaleilla Tukholmassa. Sekasortoisissa yhteenotoissa oli mukana satoja, jopa tuhat ihmistä. Poliisi on ottanut kiinni 200 mellakoitsijaa. Loukkaantuneita on ainakin 55.
Eritrean diktatuuria vastustavat mielenosoittajat ottivat yhteen maan hallitusta kannattavien kanssa Järvafältet-luonnonsuojelualueella Tukholman luoteisosassa.
Levottomuudet alkoivat alkuiltapäivästä, kun noin 1 000 Eritrean nykyhallintoa vastustavaa osoitti mieltään Festival Eritrea Scandinavia -tapahtuman järjestäjiä vastaan.
Mielenosoittajat sytyttivät telttoja sekä autoja tuleen ja kävivät diktatuurille uskollisten eritrealaisten kimppuun kivin, seipäin sekä puista revityin oksin. Festivaalialueella vallitsi ruotsalaismedian mukaan täysi kaaos.
Expressenin sivuilla on kuva- ja videomateriaalia paikan päältä.
Yli 50 loukkaantunutta
Sekasortoa selvittämään menneet poliisit joutuivat turvautumaan pamppuihin ja pippurisumutteeseen taltuttaessaan satojen ihmisten riehuvaa väkijoukkoa. Poliiseja myös kivitettiin ja jopa 200 joukkotappeluun osallistunutta on otettu kiinni.
Yhteenotoissa on loukkaantunut SVT:n mukaan ainakin 50 ihmistä, joista kahdeksan vakavasti. Sairaalaan on viety ainakin 15 ihmistä.
-Kolme poliisia on loukkaantunut. Ei ole tiedossa, ovatko he joutuneet rikoksen kohteeksi vai loukkaantuneet intensiivisen toiminnan yhteydessä, kertoo Tukholma poliisin tiedottaja Daniel Wikdahl.
”Haluamme näyttää Ruotsille omat ongelmamme”
-Olen erittäin pettynyt, täällä on nyt veli veljeä vastaan, tilitti Dagens Nyheterin haastattelema erirealais-ruotsalainen nainen.
-Jos he haluaisivat saada ratkaisun ongelmiinsa heidän pitäisi istua alas ja puhua suunsa puhtaaksi.
– Haluamme näyttää Ruotsille omat ongelmamme. He haluavat tänne vain hallitukselle uskollista väkeä. Pakenimme Eritreasta etsimään rauhaa ja täällä hallitukselle uskolliset vainoavat meitä, kommentoi puolestaan Sami-nimellä esiintynyt mielenosoittaja.
Diktatuuria vastaan ulkomailla
Festival Eritrea Scandinavia-kulttuuritapahtuma on järjestetty jo 1990-luvulta. Suuttumusta osassa Ruotsin eritrealaisia on herättänyt aiemminkin se, että festivaalin on nähty tukevan Eritrean presidentti Isaias Afewerkin diktatuuria.
Presidentti Afewerki pitää itsevaltaisen tiukasti kiinni sekä lainsäädäntö- että tuomiovallasta. Ruotsin Maahanmuuttoviraston mukaan Eritreassa hallinto ei perustu lakiin.
Eritrealaiset maan hallinnon kannattajat ja vastustajat mellakoivat myös viime vuoden syyskuussa Tukholman Husbyssä. Poliisi otti talteen tuolloin sekasorron keskeltä kiinni 105 henkilöä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Isaias Afewerki Daniel Wikdahl kulttuurifestivaali Festival Eritrea Scandinavia sekasorto diktatuurin vastustaja väkivaltaisuudet diktatuuri poliisien kivittäminen kaaos Husby Rinkeby Autojen polttaminen Eritrea Tukholma Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Rikos ei enää kannata – kultakellot ja setelitukut lähtevät huumeparoneilta valtiolle
Jatkossa rikollinen voi menettää selittämättömän omaisuutensa, jos esitutkinnassa tunnistettu omaisuus on todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta.

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa
Saksan vaihtoehtopuolueen AfD:n Sachsen-Anhaltin vaalien kärkiehdokkaan Ulrich Siegmundin mukaan ehdottoman enemmistön saaneen puolueen on kyettävä näyttämään jo sadan ensimmäisen hallituspäivänsä aikana konkreettisella tavalla, mihin suuntaan se on matkalla. Vastaansa AfD on saanut kirkot, ammattiyhdistysliikkeen, Antifan ja suuren joukon kampanjoita. Puolueen menestys heijastuu vahvalla tavalla koko Saksan politiikkaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää








