Tagi: siirtolaiset

LEHTIKUVA

Turvapaikanhakijoiden korpivaellus EU:n alueelle kasvaa ennätysvauhtia. Belgiassa sadat maahanpyrkijät nukkuvat kaduilla ja laitureilla. Viime vuonna maahan saapui 100 000 turvapaikanhakijaa – 63 000 sotaa pakenevan ukrainalaisen lisäksi. Belgia enää ei pysty hallitsemaan maahantulijoiden vyöryä ja tilanne on jo kriittinen myös Hollannissa ja Luxemburgissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

EU:n raja- ja merivartiovirasto Frontexin sisällä on jopa suositeltu yhteistyön lopettamista Kreikan kanssa. New York Timesin haltuunsa saamien dokumenttien mukaan syynä ovat Kreikan rajaviranomaisten väitetyt väärinkäytökset laittomasti maahan pyrkineitä kohtaan. Kreikka kiistää syytökset ja sanoo puolustavansa EU:n ulkorajoja myös vastaisuudessa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Vielä kuusi vuotta sitten ajan henki oli hieman toisenlainen kuin nyt. Viime vuosikymmenen puolivälissä mitä älyttömimmät maahanmuuton mahtavuutta ja taloudellista hyötyä hehkuttavat julistukset ja viestit menivät läpi valtamediassa – erityisen usein Ylen ja Helsingin Sanomien alustoilla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaiset on jättänyt puolustusvaliokunnassa vastalauseen valmiuslakiuudistukseen, jonka hyväksyminen kiireellisenä vaatisi eduskunnan viiden kuudesosan hyväksynnän. Perussuomalaiset korostaa, että valmiuslaki voidaan hyväksyä, jos rajavartiolakiin saadaan tarvittavan lujat Suomen turvallisuuden ja koskemattomuuden turvaavat pykälät.  Lue lisää >

Perussuomalaisten mukaan valmius- ja rajavartiolain muutoksesta levitetään hallituspuolueiden edustajien toimesta väärää tietoa. Puolueista annetaan ymmärtää, että nyt esitetyillä muutoksilla esimerkiksi estettäisiin siirtolaisten käyttö hybridivaikuttamisen keinona, kun totuus on pikemminkin päinvastoin: lakimuutos vain mahdollistaa siirtolaisten järjestelmällisen vastaanoton.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE

Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen vihjaili eilen A-studiossa, että hallitus on valmistellut lakiuudistuksia, joilla torjuttaisiin turvapaikanhakijoiden käyttäminen hybridiaseena. Perussuomalaisten Riikka Purra huomautti, että lausunnoilla oleva lakiesitys ei tosiasiassa turvaa itärajaa, koska vihreät haluaa pitää turvapaikkamenettelyn käynnissä kaikissa tilanteissa. – Lakiin tarvitaan hätätilapykälä, jonka nojalla kansallisen turvallisuuden vaarantuessa turvapaikkahakemusten käsittely tulee voida keskeyttää.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Riikka Purra toteaa sosiaalisen median kanavillaan, että Suomeen pyrkii keskenään hyvinkin erilaisia pakolaisryhmiä. – Toinen on oikeaa. Toinen on siirtolaisuutta. Ja sille jälkimmäiselle meidän pitäisi sanoa yksiselitteisesti ei.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus esitteli torstaina esityksensä valmiuslain uudistuksesta, jolla on tarkoitus varautua aiempaa tehokkaammin hybridiuhkiin, kuten toisen valtion masinoimaan laajamittaiseen turvapaikanhakijoiden maahantuloon. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ei pidä hallituksen esitystä tehokkaana keinona hybridiuhkien torjumiseksi – pikemminkin päinvastoin.  Lue lisää >