

Donald Trump oli ensimmäisen vaaliväittelyn selvä voittaja. Ajoittain pahasti takellellut ja uninen Joe Biden oli niin suuri pettymys, etteivät kaikki omatkaan usko enää hänen mahdollisuuksiinsa voittoon. / LEHTIKUVA
Donald Trump läiski haurasta Joe Bidenia ensimmäisessä tv-väittelyssä: Avoin rajapolitiikka ja laiton maahanmuutto tuhoavat Yhdysvallat
”Hän on ehdottomasti rikollinen, hän on huonoin presidentti Amerikan historiassa”, Trump sanoi. ”Jokainen hänen puhumansa sana on vale”, sanoi Biden. Tällainen oli kaikessa lyhykäisyydessään Donald Trumpin ja Joe Bidenin Atlantan tv-väittely ja lähtölaukaus Yhdysvaltain presidentinvaalien loppusuoralle. Bidenin jatko presidenttikilvassa on Atlantan jälkeen hänen kannattajiensakin mukaan suuri kysymysmerkki.
Yhdysvaltalaiset presidenttiehdokkaat eivät ole koskaan väitelleet näin aikaisessa vaiheessa ennen vaaleja. Näky oli osin kuin norsujen hautausmaalta, kun istuva presidentti Joe Biden ja entinen presidentti Donald Trump iskivät yhteen koko maailman odottamassa aamuyön uutiskanava CNN:n tv-väittelyssä.
Ehdokkaita kuunnellessa tuli jatkuvasti mieleen, puhuvatko he samasta maasta, sen verran erilaiset olivat arviot Amerikan tilasta. Trump tapansa mukaan haastoi ärhäkkäästi vastustajaansa ja flunssainen sekä hauraan oloinen Biden yritti vaihtelevalla menestyksellä säilyttää malttinsa.
Katsojien huomio kiinnittyi ehdokkaiden yhteenotossa lähinnä siihen, pysyykö istuva presidentti tolkuissaan vai hyytyykö ja osaako toinen käyttäytyä kunnolla. Odotusten mukaan mentiin.
”Siirtolaiset asutetaan luksushotelleihin”
Presidenttien väittely palasi kautta koko keskustelun tuon tuostakin USA:n Meksikon vastaiselle rajalle sekä vaalien ehkä kuumimpaan kysymykseen eli siirtolaisiin, jotka keinolla millä hyvänsä yrittävät Yhdysvaltoihin. Trump muisteli, että hänen ollessaan presidenttinä raja ei vuotanut. Biden sanoo Trumpin valehtelevan.
Trumpin mukaan rajan yli vyöryy ”vankeja ja mielisairaita sekä terroristeja. Eikä yksin Etelä-Amerikasta, vaan koko maailmasta”. Siirtolaiset asutetaan Trumpin mukaan luksushotelleihin ja amerikkalaiset kuolevat kaduille.
Trump syytti Bidenia mis- ja disinformaatiosta ja siitä, että miljoonien maahantulijoiden ottaminen sosiaaliturvan piiriin tuhoaa koko sosiaaliturvajärjestelmän. Bidenin mukaan Trump haluaa eroon sosiaaliturvasta.
Ei uutta Ukrainasta
Trump ei hyväksy Vladimir Putinin rauhanehdotusta sodan jäädyttämiseksi, mutta jos Trump olisi ollut vallassa, sota ei koskaan olisi edes alkanut. Koska presidentti Trumpia ”kunnioitetaan”, toisin kuin ”luuseri” Bidenia.
Trumpin mukaan Yhdysvaltain kaoottinen vetäytyminen Afganistanista Bidenin kauden alussa oli syynä siihen, että Putin uskalsi hyökätä Ukrainaan. Trump sanoo amerikkalaissotilaiden vihaavan Bidenia.
– Ukraina ei ole voittamassa sotaa, se on tosi surullista, Trump totesi.
Biden nimitti Putinia sotarikolliseksi ja sanoi, että tämä haluaa valtansa alle koko Ukrainan, eikä edes pysähdy siihen. Biden puolusti myös Yhdysvaltojen jäsenyyttä Natossa ja apua Ukrainalle jo pelkästään sen takia, että sota Ukrainassa voi pahimmillaan levitä ydinsodaksi.
– Eurooppa on tukenut Ukrainaa Yhdysvaltain lailla, Biden muistutti.
Trump nimitteli Bidenia palestiinalaiseksi
Bidenin mukaan uskottava tie rauhaan Gazan sodassa on kolmivaiheinen, ja se alkaa tulitauosta ja neuvotteluista. Hamas kuitenkin haluaa sodan jatkuvan, koska terroristijärjestö elää sodasta. Biden mukaan Hamas pitää tuhota, mutta siviilien kohtelu sotatoimialueella on otettava huomioon.
Trump puolestaan nimitteli Bidenia “kuin palestiinalaiseksi” ja totesi jälleen tämän olevan “heikko”. Trump sanoi, että Israelin pitää saada suorittaa tehtävänsä loppuun ja tuhota Hamas. Aiemmin Trump oli jo huomauttanut, että jos hän olisi ollut presidenttinä, Hamas ei olisi koskaan edes hyökännyt Israeliin.
Biden otti taas esille sen, että Trump haluaa vetää Yhdysvallat pois Natosta ja se olisi tuhoisaa maailmanrauhalle. Trumpin mukaan Naton ongelma on se, että kustannukset sotilasliitosta kaatuvat amerikkalaisten niskaan.
Korkea ikä mietityttää
Ehdokkaiden korkea ikä mietityttää amerikkalaisäänestäjiä ja itse asiassa kansalaisia kautta maailman. 81-vuotias Biden väisti kysymyksen ja kehottaa katsomaan niitä tuloksia, joita hän on saanut kautensa aikaan aikaiseksi.
Trump on kolme vuotta Bideniä nuorempi, mutta vastaa suoremmin samaan kysymykseen. Hän sanoo käyneensä terveystarkastuksissa sekä läpäisseensä henkistä suorituskykyä mittaavan testin. Myös golfin peluu sujuu mainiosti ja lyönnit lähtevät kuten ennenkin.
– We will make America great again! Trump hehkutti loppupuheenvuorossaan.
Trump poistui voittajana
New York Times ehti heti lähetyksen jälkeen kerätä kommentteja väittelyn lopputuloksesta. Bidenin kannalta ne näyttävät melkoisen toivottomilta. Sekä demokraattien, että republikaanien asiantuntijat nostavat esille kysymyksen, voiko Biden enää jatkaa kampanjaansa Trumpia vastaan.
– Olen todella pettynyt Joe Bidenin suoritukseen, sitä voi tuskin muuten kuvailla totesi Bidenin entinen viestintäpäällikkö Kate Bedingfield.
– Hänen tehtävänsä oli todistaa Amerikan kansalle voimastaan ja energiasta, mutta se jäi tekemättä.
Spektaakkeli jatkaa elämäänsä somessa
Vaaliväittely saattaa ensimmäiseksi tuoda mieleen menneen maailman. Siitä tulee kuitenkin eittämättä osa laajempaa keskustelua eri medioissa.
Some pursuaa jo nyt väittelystä jaettuja pätkiä, joista todennäköisesti tullaan taikomaan tekoälyn avulla myös aivan uusia ulottuvuuksia.
CNN:n Atlantan studion vaaliohjelmaa seurasi tiettävästi yli puolet äänestysikäisistä amerikkalaisista. Biden ja Trump ovat jo vahvistaneet osallistumisensa toiseen väittelyyn, joka pidetään 10. syyskuuta ABC-kanavalla. Yhdysvaltain presidentinvaalit järjestetään 5. marraskuuta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kate Bedingfield sotarikollinen mielisairaat presidenttiehdokkaiden ikä mis- ja disinformaatio vaaliväittely Yhdysvaltain Meksikon vastainen raja Gazan sota Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 Hamas terroristijärjestö Ukrainan sota Venäjän hyökkäys terroristit vangit Joe Biden siirtolaiset laittomat maahantulijat Hamas Donald Trump Israel Afganistan nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Julkisia esiintymisiä välttelevä Biden suostui vihdoin vaaliväittelyyn Trumpin kanssa – tiukoin ehdoin

Trump syyttää: Bidenin avoimien rajojen politiikka vaati 12-vuotiaan tytön hengen

Biden ja Trump kävivät kampanjoimassa Meksikon rajalla – Trump: ”Tämä on Bidenin invaasio”

Kansakunnan tila: Biden sekoitti surmatun opiskelijatytön nimen jalkapallovalmentajaan

Bidenin esiintyminen oli katastrofi – omatkaan eivät enää usko presidentin haaveisiin jatkokaudesta

Työväenpuolue murskavoittoon Britannian parlamenttivaaleissa – lupausten lunastaminen käy työstä

Medialla kummallisia kommentteja Donald Trumpin salamurhayrityksestä – CNN uutisoi aluksi ”kaatumisesta”, Suomen media tarttui ”republikaanien kannattajaan”

Salamurhayrityksen kohteeksi joutunut Trump: Emme pelkää, emmekä anna pahan voittaa

Trump valitsi varapresidenttiehdokkaakseen J.D. Vancen – media pelottelee ”painajaisella Euroopalle”
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Antikainen ja Aittakumpu: Tuoreet paljastukset osoittavat, että Opetushallituksen aika on ohi
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Pekka Aittakumpu ovat jättäneet eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa he vaativat Opetushallituksen lakkauttamista ja sen ydintehtävien siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














